Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvissyönti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvissyönti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 16. tammikuuta 2015

Marinoitu parsakaali

Yksinasuvan ja kiireisen ihmisen kokkailu on valitettavasti jäänyt niin vähiin, ettei tänne ole oikein ollut mitään uutta sanottavaa. Arki pyöri puolitoista vuotta kalliilla lounasruoalla ja satunnaisesti iltaisin väännetyllä pastalla tai salaatilla. Aika usein olen myös syönyt pussinuudeleita (!), kun tulee työpäivän ja harrastusten jälkeen kotiin yhdeksän aikoihin. Ja mun pitäisi tässä vakuuttaa, että ruoanlaitto on hyvää, halpaa ja nopeaa! Suutarin lapsilla ei näköjään ole kenkiä. Ja mulla tässä kuviossa ei ole edes useampia suita ruokittavana kuin omani.

Mutta vinkkaanpa nyt silti. Salaattiin saa kätevästi ruokaisuutta ja ravintoaineita lisäämällä sinne marinoitua parsakaalia. Parsakaali on ihan huippu raaka-aine, se säilyy pitkään ja sisältää monia hyödyllisiä ravintoaineita. Wikipeedia sanoo näin:

Tuore parsakaali sisältää rautaa, A-vitamiinia, C-vitamiinia, folaattia, kaliumia, kalsiumia, fosforia, ravintokuitua ja K-vitamiinia. Moniin muihin tuoreisiin kasviksiin nähden tuore parsakaali sisältää myös runsaasti proteiineja, alfalinoleenihappoa, B2-vitamiinia ja steroleita. Yksi parsakaalin kukinto sisältää puolitoistakertaisesti päivän C-vitamiiniannoksen.
Osa näistä, esim. C-vitamiini, tuhoutuu pitkässä kypsennyksessä, joten parsakaalille suositellaan joko nopeaa kypsentämistä tai syömistä raakana.  Itse törmäsin raakaan parsakaaliin eräässä salaattibaarissa, ja vaikka vähän nyrpistin nenääni, on se lopulta aika mauton ainesosa. Mutta tykkään siitä, kuinka se rouskuu hampaissa.

Yleisestä luulosta huolimatta myös parsakaalin varsi on syötävää. Se tosin kannattaa kuoria, sillä ulommainen kuori on inhottavan puumainen. Ei haittaa, jos kuoriminen ei ole kovin tehokasta ja varteen jää vihreitä raitoja, mutta suurin osa siitä on hyvä poistaa. Sitten vaan pilkotaan ja sekaan.

Koko parsakaalin voi iskeä marinadiin syömistä edeltävänä iltana ja ottaa siitä lautaselle vain tarvitsemansa osan. Parsis säilyy yllättävän kauan, itselläni se ei ole ainakaan edes viikossa pilaantunut.

Marinoitu parsakaali

1 kukinto parsakaalia (n. 300 g)
1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
rouhaisu pippuria
kuivattuja mielimausteitasi (esim. timjamia, basilikaa, kirveliä...)

Leikkaa parsakaalista nuput irti ja pilko tarvittaessa pienemmäksi. Kuori varsi kevyesti ja pilko. Laita palat ja nuput kannelliseen rasiaan, pilko mukaan myös sipulit. Lisää tuhti loraus oliiviöljyä ja sekoita. Jos parsa kiiltää, öljyä oli riittävästi, jos ei, toista. Älä kuitenkaan laita niin paljoa öljyä että kaali ui siellä. Lisää pippuri ja haluamasi mausteet. Laita kansi kiinni ja sheikkaa kunnolla, mutta varovasti. Anna marinoitua yön yli, ravistele purkkia käydessäsi jääkaapilla niin öljy ei valu kokonaan pohjalle. Lisää salaattiin, et tarvitse edes kastiketta!

Viimeisimpään satsiin käytin kuivatuista tomaateista ylijääneen öljyn. Valkosipulin voi halutessaan jättää pois, koska siitä tulee aika ärjy maku, mutta sipulia kannattaa laittaa. Se marinoituu öljyssä pehmeäksi.

torstai 9. tammikuuta 2014

Ruoka tulee maasta, tavalla tai toisella

Facebookissa on muutaman päivän ajan kiertänyt kuva, jossa kasvaa kasveja. Buzzfeedin 28 kuvan kooste esittelee ruoka-aineita, joiden et olisi uskonut kasvavan näin. Provosoivasta otsikosta huolimatta ihan kaikki ei tullut yllätyksenä: punajuuri on juuri, joka kasvaa maan alla, suurin osa hedelmistä kasvaa joko puussa tai pensaassa, ja moni suomalainen on nähnyt ruohosipulin päässä violetin kukkasen. Tietysti niitä jännyyksiäkin on. Harva on nähnyt tuoretta neilikkaa, ruusukaalia varressaan tai kikherneenpalkoa.

Mutta ei sen näin yllättävää pitäisi olla, että ruoka joko kasvaa jossain tai syö sitä, mikä kasvaa.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Pesto-parsakaali-tofupasta

Aina välillä iskee sellainen kausi, että tekee jatkuvasti mieli jotain ruokalajia. Mulle se on tämän kevään ollut tämä vegaaneillekin sopiva sörsseli, mitä voi nauttia niin pastan kuin perunoidenkin kanssa. Tykkään. Taas yksi tapa tehdä hyvänmakuista tofua.

Olen itse sitä mieltä, että jos aikoo kutsua itseään sekasyöjäksi, tulee myös syödä monipuolisesti. Ei tarvitse olla kasvissyöjä ottaakseen pavun, soijan ja tofun ruokavalioonsa. Kannattaa edes kokeilla, kasvikunnan proteiinit tulevat halvemmaksi ja säilyvät liha- ja kalatuotteita paremmin. Itse pidän nykyisin tofupakettia jääkaapissa sen varalta, että joku päivä ei jaksa käydä kaupassa. Tosin tähän ruokalajiin tarvitaan muitakin raaka-aineita, parsakaalia ei kannata kaapissa seisottaa.

Moni väittää, ettei tykkää parsakaalista, eikä se pehmeäksi keitetty pakasteparsis olekaan hyvää. Itse suosin paistamista. Parsakaalin rakenne säilyy kiinteämpänä, eikä maku siitä kärsi. Parsakaali imee itseensä öljyä, joten sitä kannattaa varata paistamiseen reilusti.

Pesto-parsakaali-tofupasta

Tässä pastan kera...
 paketti maustamatonta tofua
tuoretta parsakaalia
puoli purkkia pestoa
sipulia
valkosipulia, jos tykkäät
oliiviöljyä
maun mukaan suolaa ja pippuria (pestossa on jo)
saksanpähkinöitä

Pilko tofu ja iske se marinoitumaan pestoon. Ei haittaa, jos tämä jää välistä. Huuhtele ja pilko parsakaali. Siitä kannattaa käyttää myös kuorittu varsi. Pilko sipuli (tykkään jättää aika isoiksi paloiksi) ja valkosipuli. Kuumenna reilusti oliiviöljyä pannussa ja lisää parsakaali, hetken jälkeen sipulit. Lisää tofu ja pesto. Jos pesto on vähäöljyistä tai parsakaali meinaa muuten vain tarrata kiinni, lisää öljyä. Paista sopivalla lämmöllä, kunnes parsakaali on pehmentynyt. Maista ja mausta tarvittaessa. Lisää rouhitut pähkinät. Tarjoile pastan, lohkoperunoiden tai muun lisukkeen kera.
...ja tässä lohkoperunoiden.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Kyl määki ku muutki

Blogosfäärissä ja sosiaalisessa mediassa on tässä joitain aikoja kohkattu avokadopastasta. Re­sep­ti on Alexan­der ja Han­na Gul­lich­se­nin Saf­kaa-keit­to­kir­jas­ta, ja siihen liittyy tarina. Pari on kuulemma sopinut hääpäivänsä miehen kokattua tulevalle morsiolleen ekaa kertaa tätä jumalaista ruokaa. Oliko se sitten niin ihmeellistä, että antaisin elämäni sitä kokanneelle miehelle?


Itse asiassa minähän sen ruoan tein ja sormukset on jo vaihdettu.

Olihan se ihan hyvää, muttei nyt mitenkään jumalaista. Mieskin sanoi syöneensä monesti parempaa pastaa, mikä nyt ei ole ihme kun se on jokusen hetken Italiassa asunut. Menikö jokin siis pieleen, vai ollaanko tässä vaan nirsoja pastanjauhajia? Vai olivatko odotukset liian korkealla jatkuvan hehkutuksen takia? Mene ja tiedä.

Avokadopasta

400–500 g spa­get­tia

Kastike: 
1 val­ko­si­pu­lin­kyn­si
1/2 chi­liä (pois­ta sie­me­net)
1 li­met­ti
2 kyp­sää avo­ka­doa
suo­laa
mus­ta­pip­pu­ria
1/2 dl olii­vi­öl­jyä
kou­ral­li­nen ba­si­li­kaa
kou­ral­li­nen leh­ti­per­sil­jaa
30 g (1 dl) raas­tet­tua pe­co­ri­noa
30 g (1 dl) raas­tet­tua par­me­saa­nia

Laita spagetti kiehumaan. Pilko avokado, valkosipuli ja chili. Revi yrtit sekaan, purista limetinmehu päälle, lisää oliiviöljy. Kun spagetti on valmista, ota noin desi keitinlientä ja sekoita se kastikkeeseen, jotta siitä tulee juoksevampaa. Sekoita pasta ja kastike, lisää juusto (meillä oli vain parmesaania), rouhaise suolaa ja pippuria mukaan. Tarjoile.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Tulista tofua

Ja kun vauhtiin päästiin, on hyvä jatkaa!

Tätä tofuwokkia tehtiin jo talvella, kun oli kylmä. Toveri Heleenan kanssa saatiin aikaiseksi tulinen ja maistuva mössö. Eikä raaka-ainelistakaan ole pitkä. Tofu on mielestäni parhaimmillaan juuri mausteisissa kastikkeissa, sillä sen maku itsessään ei ole kummoinen. Marinoimalla tai esim. kylmäsavustamalla makua voi parantaa, mutta jos on vasta tutustumassa tofuun, kannattaa lähteä mausteiselta pohjalta.

Tulinen tofuwokki


täysjyväriisinuudeleita
paketti maustamatonta tofua
paprika
sipuli
purkki ananasmurskaa
chili-valkosipulitahnaa maun mukaan (me käytimme Ruoveden herkun valmista tahnaa, mutta vastaavaa voi tehdä esim. tällä reseptillä)

Laita riisinuudelit likoamaan, niitä ei tarvitse keittää. Pilko tofu, paprika ja sipuli, paista öljyssä. Lisää ananasmurska ja mausta chili-valkosipulitahnalla. Tarkista maku. Lisää nuudelit ja pyöräytä sen verran, että ne lämpiävät. Älä syö liikaa vaikka mieli tekis.

Ruokaisa salaatti

Halpaa ja hyvää kasvisruokaa -ideaa jatkaakseni (vaikka vähän tauolle jäi) tässä tulee oma versioni kuskus-salaatista. Teen sen nykyään mielummin ohrasta kuin vehnästä, ja koska salaatin maku tulee öljystä ja mausteista, ei se lopputulokseen juuri vaikuta. Fiiliksen, seuran ja jääkaapin sisällön mukaan laitan proteiiniksi joko kylmäsavustettua/marinoitua tofua tai fetaa. Ensimmäisellä tämä on vegaaninen versio.

Koska tämä ei nahistu kuten useimmat salaatit, voi hyvin tehdä isomman satsin vaikka työpaikkalounaaksi tai piknikille. Jos keität ohraa lisukkeeksi toiselle ruoalle, voit hyvin keittää isomman määrän ja tehdä seuraavana päivänä tätä. Joskus olen keittänyt ohraa tai kuskusta pelkkää salaattia varten, mutta sen jäähdyttäminen on aikamoista.

Itämaisvaikutteinen ohrasalaatti


2 dl keitettyä lisukeohraa tai rikottuja ohrasuurimoita
200 - 250 g kylmäsavustettua tai marinoitua tofua tai fetaa
pätkä kurkkua
pari tomaattia
puolikas paprikaa
aurinkokuivattuja tomaatteja
oliiveja
tuoretta minttua 
puolikas punasipuli
oliiviöljyä

Keitä ohra niukassa vedessä kypsäksi, n. 15-20 min, jos sinulla ei ole esim. edelliseltä päivältä jäänyttä ohraa. Huuhdo kylmällä vedellä ja anna jäähtyä. Pilko muut ainekset, sekoita salaattiin, ja jos maltat odottaa, anna makujen tasaantua. Tämän voi hyvin valmistaa etukäteen. Eikä haittaa, jos osa aineksista puuttuu tai haluat jättää esim. oliivit tai sipulin pois. Ei tuossa mallikuvan salaatissakaan kaikkea ole :D

torstai 17. toukokuuta 2012

Linssimössö

Nonni, nyt helppo ja halpa arkikasvisruoka, jota voi vaikka pitää kuiva-ainekaapissa odottamassa sitä päivää, kun kaupat ovat kiinni tai ei muuten vain jaksa lähteä sinne. Juurikin siinä mielessä linssit ja pavut ovat ihan ylivoimaista ruokaa, että uivattuna ne säilyvät melkeinpä ikuisesti. Siitä syystä ne ovat myös olleet tärkeitä proteiininlähteitä ennen kylmäsäilytystä. Kala, liha ja kana täytyy käyttää melkeinpä heti kun se on kaupasta kotiin kannettu tai viimeistään seuraavana päivänä, vaikka sitä jääkaapissa pitäisikin.

Papuja pitää liottaa ja keittää ennen syömistä, joten niiden syömistä pitää vähän etukäteen suunnitella, mutta linssejä ei. Punaiset linssit lisäksi kypsyvät nopeasti, n. 15-20 minuutissa. Samassa ajassa keittää lisäkeohran. Rikotut ohrasuurimot kypsyvät kokonaisia nopeammin, ja jos suurimot huuhtoo ennen keittoa, ei niistä tule ihan niin puuroa. Tässä käyttämäni GoGreenin lisäkeohra, jota saa ihan tavallisista ruokakaupoista, on irtonaista ja sopii lisukkeeksi hyvin. Ohraa kannattaa suosia riisin sijasta paremman ravintoainepitoisuuden sekä mahdollisen kotimaisuuden takia. Ja vaikka ohra ei kotimaista olisikaan, on esim. Euroopassa tuotettu ruoka vähän ihmis- ja ympäristöystävällisempää kuin Kaukoidässä.

Ohran ja linssien lisäksi tarvitaan purkki itämaista maustekastiketta. Itse käytin tässä tikka masalaa. Näistä onkin sitten vaikka kuinka paljon maku- ja tulisuusvaihtoehtoja, samaten valinnanmahdollisuus Uncle Bensin ja luomu- tai vegetaarisen vaihtoehdon välillä. Itämaisessa keittiössä kasvisruokia on paljon, ja koska homman juju on mausteisessa kastikkeessa, ei mielestäni ole juurikaan järkeä upottaa siihen kallista lihaa tai kanaa. Halukas ja näppärä tekee itse oman kastikkeen, mutta tämän tarkoitus on nyt olla tällainen helppo arkiruoka.

Linssimössö ja lisäkeohra 




2 dl punaisia linssejä
purkki maustekastiketta, esim. tikka masalaa
2 dl lisäkeohraa tai rikottuja ohrasuurimoita

Huuhdo linssit ja keitä niitä kiehuvassa vedessä, kunnes ovat pehmeitä, yleensä 15-20 min. Huuhdo myös ohra ja keitä sitä toisessa kattilassa kunnes sekin pehmenee, muttei puuroudu, 15-30 min. Keittoaika riippuu suurimoiden koosta ja siitä, miten ohraa on käsitelty. Kun linssit ovat valmiita, kaada ylimääräinen vesi pois ja lisää kastike. Kiehauta. Tarjoile valutettujen ohrasuurimoiden kanssa.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Lihansyönnistä

(Mun tarttis varmaan kirjoittaa useammin, niin ei tulis kerralla näin paljon. Sori!)

Jatketaas nyt sit vaikka aiheesta tällä lepakkokanavalla. Edellisessä jaksossa totesimme, että ihminen pystyy hyödyntämään ravinnossaan melkein mitä tahansa paitsi pikkukiviä. Tsek. Tässä jaksossa käsittelemme sitä, mitä sitten kannattaa syödä, kun nykyään valinnanmahdollisuudet ovat huomattavasti laajemmat kuin vielä sata tai viisikymmentä vuotta sitten.

Yritin lopettaa edellisen postauksen tähän lausahdukseen, mutta vasta kaimani ystävällisesti muistutti siitä, miten se menee. Eli näin: "Eat food. Not too much. Mostly plants." - Michael Pollan. Kolme niin yksinkertaista, mutta kuitenkin niin vaikeaa ajatusta. Ruoan syöminen viittaa ajatukseen siitä, että kannattaa tosiaan syödä sitä ruokaa, eikä niitä kemianteollisuuden tuotteita, joita ruokaan nykyisin lisätään. Lisäaineista olen kirjoittanut ennenkin, ja palaan niihin varmasti myöhemmin. Mutta ei nyt jäädä siihen. Kohtuullisen syömisen vaatimuksen varmasti jokainen ymmärtää.

Mutta siis. Enimmäkseen kasviksia. En ole kasvissyöjä, ja tuskin koskaan sellaiseksi rupean, mutta tämä nykysuomalaisten lihansyönti menee kyllä ihan yli hilseen. Suomalaisten lihankulutus on kaksinkertaistunut 50 vuodessa. Eikä se koske vain meitä, vaan koko maailman lihankulutus kasvaa. Keskiverto suomalainen syö 76 kiloa lihaa vuodessa. Se on melkein puolitoista kiloa viikossa. 200 g päivittäin, joka päivä. Koska minä ja moni muukaan ei syö lihaa päivittäin, kuka syö minun lihani? Syökö se joku sitten mitään muuta?

Lihansyönnissä sinänsä ei ole minun mielestäni mitään pahaa. Eläimetkin syövät toisiaan. Ongelma piilee siinä, miten tämä miljoonien kilojen lihavuori on saatu aikaiseksi. Noin puolet, 400 miljoonaa kiloa, suomalaisten syömästä lihasta on possua. Possua, joka lihotetaan niin, että se painaa alle puolivuotiaana noin 86 kg, jolloin se päätyy teuraaksi. Tämän puoli vuotta sika viettää liian pienessä häkissä ja ilman virikkeitä. Joulunaikaan toistuvat eläinaktivistien kampanjat ovat varmasti monelle tuttuja, mutta harvoin niistä seuraa mitään muuta kuin paheksuntaa siitä, että kai ihminen saa kerran vuodessa (sic!) kinkkua syödä ja Evira käy tarkistamassa, että sikojen olot ovat sääntöjen mukaiset. Joskus eivät. Ja tämä siis Suomessa. Läheskään koko tuo possumäärä ei ole peräisin suomalaisilta tiloilta, eli luultavasti vieläkin huonommista oloista. Ja jos aktivistien kuvaamat suomalaiset sikatilat menevät vielä lainsäädääntöön, on laissa pahasti vikaa.

Se possusta. Suomalaiset syövät myös paljon kanaa, koska se on terveellisempää, vähärasvaisempaa ja halvempaa kuin punainen liha. Kana on myös nopeasti lisääntyvä, kasvava ja pöytään kannettava tipu. Tai siis, ei kyseessä ole kana, vaan broilerihybridi Ross 508, joka on jalostettu kasvamaan mahdollisimman nopeasti mahdollisimman isoksi. Ja mahdollisimman isoilla rintalihaksilla, sillä rintapalojahan kuluttajat haluavat, kun niissä ei ole inhottavia luita tai muutakaan, mikä muistuttaisi siitä, että tämäkin on joskus ollut elävä olento.

Nauta on ilmaston kannalta huono vaihtoehto, mutta isompana eläimenä se on myös kasvattajalle arvokkaampi ja siitä on pidettävä parempaa huolta. Lihansyönti on ongelmallista sekä ympäristön että eläinten oikeuksien kannalta: jos eläin kuormittaa luontoa suhteellisen vähän, kuten vaikka kana, on sen tehotuotanto eettisesti ja lajityypillisesti täysin kestämätöntä, jos elukalla on kohtuullisen hyvät olot, kuten vaikka naudalla, sen ympäristövaikutus on moninkertainen.

Pyrin syömään luomulihaa, sillä sen tuotannossa eläinten oikeudet huomioidaan paremmin. Eläin saa elää lajityypillisemmässä ympäristössä ja kasvaa rauhassa teuraspainoon. Tästä syystä luomuliha on myös kalliimpaa, joten sitä tulee syötyä vähemmän. Myös riista on saanut elää niinkuin sitä huvittaa. Ehdoton suosikkini on kuitenkin kotimainen lammas, josta hyvänmakuisen lihan lisäksi saadaan myös villaa, nahkaa ja perinnemaisemia.

Sanomattakin selvää, että jos eläin kerran teuraaksi viedään, se käytetään mahdollisimman tehokkaasti. Omituisia ruhonosia ja sisäelimiä on esitellyt esimerkiksi Sivumaun Jani, ja toivottavasti saan tännekin kirjoitettua aiheesta enemmän. Luullisia ruhonosia olen käyttänyt esimerkiksi keskiaikaisten pitojen lihapadoissa. Lapa tai etuselkä on halpaa ja todella maukasta, eikä niitä yleensä voi pilata edes liialla kypsentämisellä.

Kaikkea lihankulutuksen lisäystä ei voi pistää karppaamisen syyksi, mutta oma osansa sillä varmasti on. Itse tunnen useitakin ihmisiä, jotka ovat alkaneet syödä enemmän jauhelihaa ja pekonia vain siksi, että nyt sitä saa syödä. Liha nähdään halpana ja nopeana ruokana, mutta oikeasti esimerkiksi tofun tai punaisten linssien valmistukseen ei mene yhtään sen pidempää aikaa ja molemmat säilyvät reilusti pidempään kuin liha. Kasvissyöntiä vaivaa viherhippeyden leima, jolla unohdetaan se, ettei ihmisen tule syödä päivittäin lihaa. Liha on huonon säilyvyytensä ja kallin hintansa takia herkku, ja sellaisena sitä tulisi kohdella, jos aikoo sitä ylipäänsä syödä.

Ja joo, tietysti esim. tietyt paimentolaiskansat tai inuitit syövät pääasiassa punaista lihaa, maitotuotteita ja rasvaa. Kyse on kuitenkin kohtuullisen pienistä ihmisryhmistä alueilla, joilla muunlainen ravinto on vähäistä. Ja ihmisistä, jotka itse kasvattavat sopivankokoista määrää karjaa ja teurastavat siitä tarpeellisen määrän eivätkä odota, että liha tulee vakuumipakattuna kaupan hyllylle. Karppaamisen perustelu sillä, että kyllähän eskimotkin, ei poista sitä faktaa, että nykyajan lihantuotanto poikkeaa aika paljon siitä, mikä se inuiteilla on.

Ja miksi tästä asiasta ei voida puhua neutraalisti? Suomen luonnonsuojeluliitto ja Luonto-liitto tekivät yhteisen kannanoton, jossa ilmaisivat huolensa ympäristön puolesta karppauksen lisääntyessä. Tärkeää on huomata myös se, että jos nyt karpata haluaa, "proteiinin käyttöä ruokavaliossa voi lisätä ympäristöä kohtuuttomasti rasittamatta. Esimerkiksi soijan ja tofun ympäristöjalanjäljet tuotannon, kuljetuksen ja käytön huomioon ottaen ovat huomattavasti lihaa pienemmät. Karpata voi siis myös ympäristöä kunnioittaen." Tuskin sanomalehtien kommenttipalstoja pitäisi ottaa vakavasti, mutta minulta ainakin meinasi mennä usko ihmiskuntaan, kun Aamulehden uutisoinnin yhteydessä useampi julisti lisäävänsä lihansyöntiä ihan vain luontojärjestöjä ärsyttääkseen. Äh. 

En minä halua tuomita tai syyllistää ketään. Haluaisin herättää ihmisiä ajattelemaan sitä, miksi he syövät niinkuin syövät. Ei tofun, papujen tai linssien syönti tarkoita sitä, että liha pitää kokonaan jättää. Kasvien syönti on päinvastoin juurikin sitä monipuolista ruokavaliota ainaisen pääkallopadan (jauheliha+makaroni) tai kanasuikaleriisimössön lisäksi. Lupaan lisätä tänne piakkoin kasvisruokareseptejä, jos te lupaatte edes miettiä asiaa.


Enimmäkseen kasviksia.