YLEn antama Känni-ilta

Ajankohtainen kakkonen oli taas ajan tasalla ja otti kantaa ja järjesti Känni-illan. Homoillan myötä on A2-teemailloista tullut ihan oma käsitteensä. Verenpaineen nostamiseen Homoilta on omaa luokkaansa, eikä tämä Känni-ilta päässyt ihan sille tasolle. Mutta koska tämä on sekä juoma- että ruokablogi, ja voisin väittää tietäväni alkoholista jotain sekä omakohtaisten kokemusteni että historian valossa, kommentoin Känni-iltaa nyt tässä.

Olis tästä nyt voinut vähän enemmänkin saada aikaiseksi. Osallistujat toistivat roolinsa mukaisia latteuksia ja puhuivat useimmiten asian vierestä kuin asiasta. Kysymys esimerkiksi siitä, pitäisikö panimoilta kieltää urheilujoukkueiden sponsorointi on aika mitätön kokonaiskuvan kannalta, kun ongelmana ovat pääasiassa suurkuluttajat ja näiden aikaansaamat kerrannaisvaikutukset. Ongelmana pidettiin myös vappua, joka tapahtuu kerran vuodessa ja yleensä aina samalla tavalla.

Ja lapset. Miksei kukaan ajattele lapsia?! Kuten eräs keskustelijoista, raitistunut alkoholisti kysyi, kumpi on suurempi, aikuisen oikeus juoda vai lapsen oikeus olla näkemättä juomista. Lapsille pitää järjestää kampanjoita ja valistusta, lapsille pitää vakuuttaa ettei juomisessa ole mitään kivaa, lapsia tällä mainonnan rajoittamisella suojellaan, lapsen oikeus!

Alkoholi on aikuisten juoma. Siksi sitä on laillista myydä vain täysi-ikäisille. Eikä täysi-ikäisyyskään mielestäni riitä. Viinaa pitää osata käyttää fiksusti, ja fiksusti tarkoittaa tässä nyt sitä, ettei ystävät, perhe-elämä tai työ siitä kärsi. Terveydellekin on haitallista, jos juo liikaa. Niin kauan, kuin alkoholia on ollut, on tunnistettu hyväksyttävä juominen ja sellainen, mikä ei ole enää hyväksyttävää. Raja on vaihdellut, eikä entisaikoina humalatilaa mitattu promilleilla vaan juurikin käyttäytymisellä. Loistavin esimerkki löytyy italialaisilta ja muilta 'eurooppalaisen' juomakulttuurin harrastajilta: viiniä tai olutta juodaan pitkin päivää, mutta humalassa ei saa olla. Alkoholinkulutus ei ole suorassa yhteydessä siihen, millainen meno siitä seuraa, sillä jokainen ihminen sietää alkoholia eri tavalla.

Ajatuksessa ei ole mitään uutta, sillä jo antiikin aikana tunnistettiin eri kehotyyppien erilainen suhtautuminen alkoholiin. Keskiajan loppupuolella näistä muotoutui neljä perustyyppiä, jotka voi helposti tunnistaa nykyajankin känniporukoista: sagviinikosta tulee humalassa ilo(luonto)inen, koleerisesta väkivaltainen, flegmaatikosta tyhmä ja unelias sekä melankolisesta masentunut.

Eräs keskustelijoista yritti nostaa esille sen seikan, miten sanoilla ja puheella luodaan mielikuvia. Jos koko ilta on nimetty känni-illaksi, jossa puhutaan viinalla läträämisestä, juopottelusta ja ryyppäämisestä, ei noihin sanoihin sisälly mahdollisuutta kohtuukäytöstä tai iloliemestä. Se, miten alkoholista puhutaan, vaikuttaa myös siihen, miten sitä käytetään.

Historianopiskelijatoverini, kansalaisaktivisti Tiina Heikkilä, oli myös kutsuttu keskusteluun. Hänkin yritti nostaa muutamia tärkeitä pointteja keskusteluun, mutta juuri kukaan ei niihin tarttunut. Yksi tärkeä teema on puistojuopottelu, mitä myös ohjelmassa sivuttiin ja jota puolustaakseen Tiina järjesti viime kesänä hanu-piknikin (jossa en ollut, mutta olisin kyllä halunnut!). Koko ajatus piknikistä lähti apulaispormestari Kristiina Järvelän lausahduksesta, jonka mukaan puistoista tulisi siivota pois elävät roskat, eli juopottelijat. Itse asiassa koko puistojuopottelu tulisi kieltää, koska lapset. Järvelä ei kuitenkaan ottanut sitä huomioon, että poliisilla on nyt jo valtuudet puuttua häiritsevään juopotteluun ja kyllä he sitä tekevätkin.

– Keskustan pitäisi olla hanuvapaata aluetta, elävät roskat ovat yhtä ikäviä ympäristöhaittoja kuin elottomatkin, Järvelä sanoi.

[--]

Nurmella istuikin lauantaina ihmisiä, joiden selässä luki muun muassa ”ihmisroska”.


[--]


– Saa vetää kännit, kunhan ei häiritse tai mene myllyttämään ketään, Heikkilä sanoo.
Tämä onkin osallistujien viestin ydin: järjestyslaki mahdollistaa jo nyt häiritsevään juopotteluun puuttumisen ja sen pitäisi riittää.

Odotin, että Tiina olisi tuonut enemmänkin esille sitä näkökulmaa, että kaikilla ei ole varaa tai halua mennä baariin. Baari, ravintola tai yökerho on kaupallinen tila, jossa ollaan sen omistajan ehdoilla, joista heitetään pois ne jotka eivät osta mitään ja joissa yleensä musiikki on niin kovalla että tanssiminen on ainoa mahdollinen ajanviete. Jos taas haluaa nauttia ystävien kanssa kauniista luonnosta ja kylmästä kaljasta, tulisi siihen olla muukin mahdollisuus kuin ylihintainen terassi. Järjestyksenvalvoja valvoo baaria ja poliisi puistoa. Äärimmäisen hyvä kysymys on se, kenellä on valta määritellä, mitä julkisessa tilassa tehdään ja kenen ehdoilla. Ja edelleenkin: poliisilla on valtuudet puuttua häiritsevään juopotteluun.

Tulisiko yhteiskunnan puuttua juomiseen vai sen syihin? Alkoholin myyntiä ja mainontaa säädellään nyt jo paljon, eikä sen kulutusta tai haittoja ole saatu laskemaan. Yhtään alkoholistia ei sillä auteta, että baari menee jo kahdelta kiinni. Toisin kuin osa keskustelijoista tuntui luulevan, ne, jotka bailaavat pilkkuun asti ja menevät siitä jatkoille, eivät mene seuraavana aamuna kahdeksalta töihin. Syyt siihen, miksi Jeppe juo, ovat moninaiset, ja vaikka alkoholin saatavuutta, hintaa ja mainontaa säädellään välillä naurettavuuksiin asti, niillä ei päästä käsiksi juuri näihin syihin. Väitetään jopa, että nykyinen suomalainen juomakulttuuri on kieltolain perua. Kun viina oli kielletty, sitä piti juoda salassa ja mahdollisimman paljon kerrallaan, kun sitä kerrankin oli. Ennen kieltolakia Suomen alkoholinkulutus oli Euroopan alhaisimpia.

Minusta ainoa hyväksyttävä syy juomiseen on se, että kännissä on kivaa. Jos ei ole, älä juo. Jos on kännissä liian usein, se ei ole enää kivaa. Jos on kännissä väkivaltainen tai masentunut ja aiheuttaa haittaa itselleen tai muille, ei sekään ole kivaa. Alkoholi on iloinen asia, ja ehkä sen tunnustaminen poistaisi sitä mystifiointia, mikä ajaa nuoret kokeilemaan kaikkea jännää. Rehellinen kannattaa olla, kuten Rosa Meriläinen kolumnissaan toteaa:

Jos joku epäilee lasten kasvavan kieroon, jos he kuulevat jollakin olleen humalassa hauskaa, älköön hätääntykö.

Kyllä elävä todellisuus ympärillämme tarjoaa pilttien eteen ihan päivittäin varoittavia esimerkkejä alkoholin terveyshaitoista. Kun lapsi kysyy puliukosta, miksi setä kävelee katkonaisesti, voi kertoa rehellisesti sedän juoneen liian kauan liian paljon viinaa. Siinä se.

Jos ei juo, on sekin täysin ok, kunhan ei mene kieltämään sitä muilta. Ja jos juo, on sekin ok, kunhan ei pakota muita juomaan. Fiksun, aikuisen ihmisen pitäisi tietää omat rajansa, mutta luoja tietää, että minäkin olen mennyt niistä yli ja läksyni toivottavasti oppinut. 

Linssimössö

Nonni, nyt helppo ja halpa arkikasvisruoka, jota voi vaikka pitää kuiva-ainekaapissa odottamassa sitä päivää, kun kaupat ovat kiinni tai ei muuten vain jaksa lähteä sinne. Juurikin siinä mielessä linssit ja pavut ovat ihan ylivoimaista ruokaa, että uivattuna ne säilyvät melkeinpä ikuisesti. Siitä syystä ne ovat myös olleet tärkeitä proteiininlähteitä ennen kylmäsäilytystä. Kala, liha ja kana täytyy käyttää melkeinpä heti kun se on kaupasta kotiin kannettu tai viimeistään seuraavana päivänä, vaikka sitä jääkaapissa pitäisikin.

Papuja pitää liottaa ja keittää ennen syömistä, joten niiden syömistä pitää vähän etukäteen suunnitella, mutta linssejä ei. Punaiset linssit lisäksi kypsyvät nopeasti, n. 15-20 minuutissa. Samassa ajassa keittää lisäkeohran. Rikotut ohrasuurimot kypsyvät kokonaisia nopeammin, ja jos suurimot huuhtoo ennen keittoa, ei niistä tule ihan niin puuroa. Tässä käyttämäni GoGreenin lisäkeohra, jota saa ihan tavallisista ruokakaupoista, on irtonaista ja sopii lisukkeeksi hyvin. Ohraa kannattaa suosia riisin sijasta paremman ravintoainepitoisuuden sekä mahdollisen kotimaisuuden takia. Ja vaikka ohra ei kotimaista olisikaan, on esim. Euroopassa tuotettu ruoka vähän ihmis- ja ympäristöystävällisempää kuin Kaukoidässä.

Ohran ja linssien lisäksi tarvitaan purkki itämaista maustekastiketta. Itse käytin tässä tikka masalaa. Näistä onkin sitten vaikka kuinka paljon maku- ja tulisuusvaihtoehtoja, samaten valinnanmahdollisuus Uncle Bensin ja luomu- tai vegetaarisen vaihtoehdon välillä. Itämaisessa keittiössä kasvisruokia on paljon, ja koska homman juju on mausteisessa kastikkeessa, ei mielestäni ole juurikaan järkeä upottaa siihen kallista lihaa tai kanaa. Halukas ja näppärä tekee itse oman kastikkeen, mutta tämän tarkoitus on nyt olla tällainen helppo arkiruoka.

Linssimössö ja lisäkeohra 

2 dl punaisia linssejä
purkki maustekastiketta, esim. tikka masalaa
2 dl lisäkeohraa tai rikottuja ohrasuurimoita

Huuhdo linssit ja keitä niitä kiehuvassa vedessä, kunnes ovat pehmeitä, yleensä 15-20 min. Huuhdo myös ohra ja keitä sitä toisessa kattilassa kunnes sekin pehmenee, muttei puuroudu, 15-30 min. Keittoaika riippuu suurimoiden koosta ja siitä, miten ohraa on käsitelty. Kun linssit ovat valmiita, kaada ylimääräinen vesi pois ja lisää kastike. Kiehauta. Tarjoile valutettujen ohrasuurimoiden kanssa.

Lihansyönnistä

(Mun tarttis varmaan kirjoittaa useammin, niin ei tulis kerralla näin paljon. Sori!)

Jatketaas nyt sit vaikka aiheesta tällä lepakkokanavalla. Edellisessä jaksossa totesimme, että ihminen pystyy hyödyntämään ravinnossaan melkein mitä tahansa paitsi pikkukiviä. Tsek. Tässä jaksossa käsittelemme sitä, mitä sitten kannattaa syödä, kun nykyään valinnanmahdollisuudet ovat huomattavasti laajemmat kuin vielä sata tai viisikymmentä vuotta sitten.

Yritin lopettaa edellisen postauksen tähän lausahdukseen, mutta vasta kaimani ystävällisesti muistutti siitä, miten se menee. Eli näin: "Eat food. Not too much. Mostly plants." - Michael Pollan. Kolme niin yksinkertaista, mutta kuitenkin niin vaikeaa ajatusta. Ruoan syöminen viittaa ajatukseen siitä, että kannattaa tosiaan syödä sitä ruokaa, eikä niitä kemianteollisuuden tuotteita, joita ruokaan nykyisin lisätään. Lisäaineista olen kirjoittanut ennenkin, ja palaan niihin varmasti myöhemmin. Mutta ei nyt jäädä siihen. Kohtuullisen syömisen vaatimuksen varmasti jokainen ymmärtää.

Mutta siis. Enimmäkseen kasviksia. En ole kasvissyöjä, ja tuskin koskaan sellaiseksi rupean, mutta tämä nykysuomalaisten lihansyönti menee kyllä ihan yli hilseen. Suomalaisten lihankulutus on kaksinkertaistunut 50 vuodessa. Eikä se koske vain meitä, vaan koko maailman lihankulutus kasvaa. Keskiverto suomalainen syö 76 kiloa lihaa vuodessa. Se on melkein puolitoista kiloa viikossa. 200 g päivittäin, joka päivä. Koska minä ja moni muukaan ei syö lihaa päivittäin, kuka syö minun lihani? Syökö se joku sitten mitään muuta?

Lihansyönnissä sinänsä ei ole minun mielestäni mitään pahaa. Eläimetkin syövät toisiaan. Ongelma piilee siinä, miten tämä miljoonien kilojen lihavuori on saatu aikaiseksi. Noin puolet, 400 miljoonaa kiloa, suomalaisten syömästä lihasta on possua. Possua, joka lihotetaan niin, että se painaa alle puolivuotiaana noin 86 kg, jolloin se päätyy teuraaksi. Tämän puoli vuotta sika viettää liian pienessä häkissä ja ilman virikkeitä. Joulunaikaan toistuvat eläinaktivistien kampanjat ovat varmasti monelle tuttuja, mutta harvoin niistä seuraa mitään muuta kuin paheksuntaa siitä, että kai ihminen saa kerran vuodessa (sic!) kinkkua syödä ja Evira käy tarkistamassa, että sikojen olot ovat sääntöjen mukaiset. Joskus eivät. Ja tämä siis Suomessa. Läheskään koko tuo possumäärä ei ole peräisin suomalaisilta tiloilta, eli luultavasti vieläkin huonommista oloista. Ja jos aktivistien kuvaamat suomalaiset sikatilat menevät vielä lainsäädääntöön, on laissa pahasti vikaa.

Se possusta. Suomalaiset syövät myös paljon kanaa, koska se on terveellisempää, vähärasvaisempaa ja halvempaa kuin punainen liha. Kana on myös nopeasti lisääntyvä, kasvava ja pöytään kannettava tipu. Tai siis, ei kyseessä ole kana, vaan broilerihybridi Ross 508, joka on jalostettu kasvamaan mahdollisimman nopeasti mahdollisimman isoksi. Ja mahdollisimman isoilla rintalihaksilla, sillä rintapalojahan kuluttajat haluavat, kun niissä ei ole inhottavia luita tai muutakaan, mikä muistuttaisi siitä, että tämäkin on joskus ollut elävä olento.

Nauta on ilmaston kannalta huono vaihtoehto, mutta isompana eläimenä se on myös kasvattajalle arvokkaampi ja siitä on pidettävä parempaa huolta. Lihansyönti on ongelmallista sekä ympäristön että eläinten oikeuksien kannalta: jos eläin kuormittaa luontoa suhteellisen vähän, kuten vaikka kana, on sen tehotuotanto eettisesti ja lajityypillisesti täysin kestämätöntä, jos elukalla on kohtuullisen hyvät olot, kuten vaikka naudalla, sen ympäristövaikutus on moninkertainen.

Pyrin syömään luomulihaa, sillä sen tuotannossa eläinten oikeudet huomioidaan paremmin. Eläin saa elää lajityypillisemmässä ympäristössä ja kasvaa rauhassa teuraspainoon. Tästä syystä luomuliha on myös kalliimpaa, joten sitä tulee syötyä vähemmän. Myös riista on saanut elää niinkuin sitä huvittaa. Ehdoton suosikkini on kuitenkin kotimainen lammas, josta hyvänmakuisen lihan lisäksi saadaan myös villaa, nahkaa ja perinnemaisemia.

Sanomattakin selvää, että jos eläin kerran teuraaksi viedään, se käytetään mahdollisimman tehokkaasti. Omituisia ruhonosia ja sisäelimiä on esitellyt esimerkiksi Sivumaun Jani, ja toivottavasti saan tännekin kirjoitettua aiheesta enemmän. Luullisia ruhonosia olen käyttänyt esimerkiksi keskiaikaisten pitojen lihapadoissa. Lapa tai etuselkä on halpaa ja todella maukasta, eikä niitä yleensä voi pilata edes liialla kypsentämisellä.

Kaikkea lihankulutuksen lisäystä ei voi pistää karppaamisen syyksi, mutta oma osansa sillä varmasti on. Itse tunnen useitakin ihmisiä, jotka ovat alkaneet syödä enemmän jauhelihaa ja pekonia vain siksi, että nyt sitä saa syödä. Liha nähdään halpana ja nopeana ruokana, mutta oikeasti esimerkiksi tofun tai punaisten linssien valmistukseen ei mene yhtään sen pidempää aikaa ja molemmat säilyvät reilusti pidempään kuin liha. Kasvissyöntiä vaivaa viherhippeyden leima, jolla unohdetaan se, ettei ihmisen tule syödä päivittäin lihaa. Liha on huonon säilyvyytensä ja kallin hintansa takia herkku, ja sellaisena sitä tulisi kohdella, jos aikoo sitä ylipäänsä syödä.

Ja joo, tietysti esim. tietyt paimentolaiskansat tai inuitit syövät pääasiassa punaista lihaa, maitotuotteita ja rasvaa. Kyse on kuitenkin kohtuullisen pienistä ihmisryhmistä alueilla, joilla muunlainen ravinto on vähäistä. Ja ihmisistä, jotka itse kasvattavat sopivankokoista määrää karjaa ja teurastavat siitä tarpeellisen määrän eivätkä odota, että liha tulee vakuumipakattuna kaupan hyllylle. Karppaamisen perustelu sillä, että kyllähän eskimotkin, ei poista sitä faktaa, että nykyajan lihantuotanto poikkeaa aika paljon siitä, mikä se inuiteilla on.

Ja miksi tästä asiasta ei voida puhua neutraalisti? Suomen luonnonsuojeluliitto ja Luonto-liitto tekivät yhteisen kannanoton, jossa ilmaisivat huolensa ympäristön puolesta karppauksen lisääntyessä. Tärkeää on huomata myös se, että jos nyt karpata haluaa, "proteiinin käyttöä ruokavaliossa voi lisätä ympäristöä kohtuuttomasti rasittamatta. Esimerkiksi soijan ja tofun ympäristöjalanjäljet tuotannon, kuljetuksen ja käytön huomioon ottaen ovat huomattavasti lihaa pienemmät. Karpata voi siis myös ympäristöä kunnioittaen." Tuskin sanomalehtien kommenttipalstoja pitäisi ottaa vakavasti, mutta minulta ainakin meinasi mennä usko ihmiskuntaan, kun Aamulehden uutisoinnin yhteydessä useampi julisti lisäävänsä lihansyöntiä ihan vain luontojärjestöjä ärsyttääkseen. Äh. 

En minä halua tuomita tai syyllistää ketään. Haluaisin herättää ihmisiä ajattelemaan sitä, miksi he syövät niinkuin syövät. Ei tofun, papujen tai linssien syönti tarkoita sitä, että liha pitää kokonaan jättää. Kasvien syönti on päinvastoin juurikin sitä monipuolista ruokavaliota ainaisen pääkallopadan (jauheliha+makaroni) tai kanasuikaleriisimössön lisäksi. Lupaan lisätä tänne piakkoin kasvisruokareseptejä, jos te lupaatte edes miettiä asiaa.


Enimmäkseen kasviksia.