Näytetään tekstit, joissa on tunniste muutto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muutto. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Myöhäinen kesä

Tulihan se kesä, kun riittävästi odotti! Omaan alkukesääni on työpaikan vaihtumisen lisäksi kuulunut myös muutto, jonka yhteydessä turkoosi keittiö muuttui vihreäksi. Olen kyllä suunnattomasti viehättynyt 50-luvun asuntoihin: remontit alkaa olla jo tehty, pohjakaavat ovat fiksuja ja vaikkei keittiössä olisi paljoa tilaa, kaapeista sitä ainakin löytyy. Uudemmissa asunnoissa suositut avohyllyt saattavat olla ihan nättejä, mutta ne keräävät valtavasti pölyä. Pidän mielummin ruoka-astiat suojassa, vaikka kuinka nättejä olisivat. Voihan niitä ihastella sitten kattauksessa.

Ensimmäinen kesäkeittokin jäi juhannuksen jälkeiseen aikaan, mutta pakko sitäkin oli saada.

Kesäkeitto
Litra vettä
Perunoita pari kourallista
3-4 porkkanaa
pari sipulia
kukkakaalia
herneitä
suolaa, pippuria
yrttejä, esim. tilliä, lipstikkaa
loraus maitoa

Keiton reseptiä ja suhteita on helppo muuttaa sen mukaan, mitä aineksia on, mistä pitää ja montako syöjää on. Ei tästä kannata turhia stressata. Toiset paloittelevat kasvikset aika pieniksi, mutta minä jätän ne aika isoiksi.

Keitä vesi, lisää suola ja kokonaiset pippurit. Jos käytät kuivattuja yrttejä (kuten minä jouduin tekemään), lisää ne nyt. Pese kasvikset. Harjaa perunoista kuorta pois, halkaise isoimmat ja laita kiehumaan. Hetken päästä laita paloitellut porkkanat kiehumaan. Kun juurekset ovat hetken kiehuneet, lisää pilkotut sipulit varsineen ja kukkakaali. Kun perunat ovat lähes kypsiä, lisää herneet, maito ja tuoreet yrtit. Kiehauta vielä. Tarjoa leivän kanssa.

Uuteen asuntooni kuuluu myös lasitettu parveke, jonka sain vihdoin laitettua kuntoon. Lasien ja lattian pesun jälkeen oli aika levittää matto ja istuttaa yrtit. Tällä kertaa laitoin persiljaa, tilliä, basilikaa ja rucolaa. Olin kasvattanut taimet etukäteen keittiön ikkunalaudalla, ja sopivasti ostettu rucolapuska pääsi myös multaan.

Lisäksi kokeilin ämpäriperunaa! Pitkään näytti, ettei siitä tule mitään, mutta nyt tuo kasvaa jo kymmenen senttiä päivässä. Syksystä saadaan oman maan pottua!



tiistai 7. helmikuuta 2012

Uusi sininen

Blogini vietteli loppu- ja alkuvuoden hiljaiseloa, eikä vain pyhien takia. Meillä on uusi keittiö. Tai siis vanha, mutta meille uusi.


Kaaos on nyt hieman vähäisempi, kun kaapit on saatu järjestykseen. Hetki siinä menikin. Ja ihan kuin kolme vuotta paisuneen kaksion pakkaamisessa, muuttamisessa, uuden asunnon remontoimisessa ja tavaroiden purkamisessa ei olisi tarpeeksi, olin joulukuussa useamman viikon kipeänä. Parempi puoliskoni joutui tekemään töitä kahden edestä ja lähipizzeria tuli tutuksi. Nyt tilanne alkaa olla sen verran rauhoittunut, että keittiössä voi tehdä ruokaakin. Olen innolla tutkinut uutta induktioliettäni ja ylistänyt tiskikonetta.

Ja saanut keittokirjani järjestykseen!


Uudessa sinisessä keittiössä voi tehdä punaisessa kattilassa vaikka linssikeittoa.

Punainen linssikeitto

punaisia linssejä
purkki tomaattimurskaa
pari porkkanaa
sipulia
valkosipulia
aurinkokuivattua tomaattia
vapaavalintaista chiliä
juustokuminaa
minttua
suolaa, pippuria

Kuori ja pilko porkkanat ja sipulit. Kuullota niitä hetki öljyssä kattilassa. Lisää juustokumina, pieni kuullotus saa maun paremmin irti. Lisää tomaattimurska ja vettä. Huuhtele linssit ja lisää ne kiehuvaan keittoon. Pilko mukaan aurinkokuivatut tomaatit ja chili, jos käytät kuivattua minttua, lisää sekin nyt. Keitä keitto kypsäksi ja mausta.