tiistai 13. joulukuuta 2011

Imaami pyörtyi! Katso kuva!

Tässäpä tällainen nami talviruoka, mitä voi valmistaa joko itselleen tai suuremmalle porukalle. Itse valmistin munakoison molemmat puolet, söin yhden ja otin toisen puolen seuraavana päivänä työpaikkalounaaksi. Olivat muuten kateellisia.

Täytetty munakoiso eli pyörtynyt imaami eli imaami pyörtyi nimetään usein turkkilaiseksi ruoaksi. Sen raaka-aineet ovat kuitenkin varsin suosittuja ympäri Välimerta, enkä täytetyn munakoison turkkilaisuudesta uskalla mitään varmaa sanoa. Tarina kertoo, että ruokalaji sai nimensä siitä, kun imaamin keittäjätär valmisti tätä ruokaa usein. Munakoisot ja oliiviöljy olivat kuitenkin niin kalliita, että imaami pyörtyi nähtyään summan, minkä hän oli herkun valmistamiseen käyttänyt. Toinen tarina taas kertoo, että ruoka oli niin hyvää, että imaami pyörtyi silkasta ihastuksesta. Hyvää se on, eikä enää edes niin kallista!

Pyörtynyttä imaamia voi tehdä lisukkeeksikin, mutta minä söin sitä pääruokana. Lisäsin perusreseptiin (munakoiso, tomaattia, sitruunamehua, oliiviöljyä) cashewpähkinöitä purutuntuman ja pähkinöiden sisältämien hyvien rasvojen ja hivenaineiden takia. Ne voi jättää halutessaan poiskin.

Täytetty munakoiso

yksi munakoiso (tai useampi, jos syöjiä on enemmän)
pari tomaattia (jotkut käyttävät myös tomaattimurskaa)
sipuli
valkosipulinkynsi
suolaa
mausteita (esim. persilja, oregano, tilli)
sitruunamehua (voit myös raastaa kuoren mukaan, jos käytät hedelmää)
cashewpähkinöitä
oliiviöljyä

Halkaise munakoiso pitkittäissuunnassa. Jos haluat, voit itkettää munakoisot ripottelemalla leikkuupinnalle suolaa ja kuivaamalla pinnan n. puolen tunnin päästä. Nykyään kuitenkin monet munakoisolajikkeet on jalostettu vähemmän kitkeriksi, eikä itkettämistä välttämättä tarvita. Koverra munakoisot, ota liha talteen ja pilko se.

Paista munakoisonpuolikkaita öljyssä kasarissa sen aikaa, kun valmistat täytteen. Lisää pilkottuun munakoisonsisukseen pilkottu tomaatti tai murska, pilkotut sipulit, mausteet, reilu loraus sitruunamehua ja oliiviöljyä sekä kevyesti hakatut pähkinät. Täytä munakoisot seoksella, peitä kasari kannella tai nosta puolikkaat uuniin. Hauduta puolesta tunnista tuntiin, pidempi haudutusaika parantaa makua, mutta lyhyemmällä ajallakin saa ihan hyvää. Valele liemellä paistamisen aikana. Tarjoile esim. salaatin kanssa, halutessasi voit keittää myös riisiä lisukkeeksi.


Täytettä jäi ainakin minulta yli, jos täyttää vain yhden munakoison. Piakkoin paljastan, mitä ylijääneestä täytteestä voi tehdä!