perjantai 16. tammikuuta 2015

Marinoitu parsakaali

Yksinasuvan ja kiireisen ihmisen kokkailu on valitettavasti jäänyt niin vähiin, ettei tänne ole oikein ollut mitään uutta sanottavaa. Arki pyöri puolitoista vuotta kalliilla lounasruoalla ja satunnaisesti iltaisin väännetyllä pastalla tai salaatilla. Aika usein olen myös syönyt pussinuudeleita (!), kun tulee työpäivän ja harrastusten jälkeen kotiin yhdeksän aikoihin. Ja mun pitäisi tässä vakuuttaa, että ruoanlaitto on hyvää, halpaa ja nopeaa! Suutarin lapsilla ei näköjään ole kenkiä. Ja mulla tässä kuviossa ei ole edes useampia suita ruokittavana kuin omani.

Mutta vinkkaanpa nyt silti. Salaattiin saa kätevästi ruokaisuutta ja ravintoaineita lisäämällä sinne marinoitua parsakaalia. Parsakaali on ihan huippu raaka-aine, se säilyy pitkään ja sisältää monia hyödyllisiä ravintoaineita. Wikipeedia sanoo näin:

Tuore parsakaali sisältää rautaa, A-vitamiinia, C-vitamiinia, folaattia, kaliumia, kalsiumia, fosforia, ravintokuitua ja K-vitamiinia. Moniin muihin tuoreisiin kasviksiin nähden tuore parsakaali sisältää myös runsaasti proteiineja, alfalinoleenihappoa, B2-vitamiinia ja steroleita. Yksi parsakaalin kukinto sisältää puolitoistakertaisesti päivän C-vitamiiniannoksen.
Osa näistä, esim. C-vitamiini, tuhoutuu pitkässä kypsennyksessä, joten parsakaalille suositellaan joko nopeaa kypsentämistä tai syömistä raakana.  Itse törmäsin raakaan parsakaaliin eräässä salaattibaarissa, ja vaikka vähän nyrpistin nenääni, on se lopulta aika mauton ainesosa. Mutta tykkään siitä, kuinka se rouskuu hampaissa.

Yleisestä luulosta huolimatta myös parsakaalin varsi on syötävää. Se tosin kannattaa kuoria, sillä ulommainen kuori on inhottavan puumainen. Ei haittaa, jos kuoriminen ei ole kovin tehokasta ja varteen jää vihreitä raitoja, mutta suurin osa siitä on hyvä poistaa. Sitten vaan pilkotaan ja sekaan.

Koko parsakaalin voi iskeä marinadiin syömistä edeltävänä iltana ja ottaa siitä lautaselle vain tarvitsemansa osan. Parsis säilyy yllättävän kauan, itselläni se ei ole ainakaan edes viikossa pilaantunut.

Marinoitu parsakaali

1 kukinto parsakaalia (n. 300 g)
1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
rouhaisu pippuria
kuivattuja mielimausteitasi (esim. timjamia, basilikaa, kirveliä...)

Leikkaa parsakaalista nuput irti ja pilko tarvittaessa pienemmäksi. Kuori varsi kevyesti ja pilko. Laita palat ja nuput kannelliseen rasiaan, pilko mukaan myös sipulit. Lisää tuhti loraus oliiviöljyä ja sekoita. Jos parsa kiiltää, öljyä oli riittävästi, jos ei, toista. Älä kuitenkaan laita niin paljoa öljyä että kaali ui siellä. Lisää pippuri ja haluamasi mausteet. Laita kansi kiinni ja sheikkaa kunnolla, mutta varovasti. Anna marinoitua yön yli, ravistele purkkia käydessäsi jääkaapilla niin öljy ei valu kokonaan pohjalle. Lisää salaattiin, et tarvitse edes kastiketta!

Viimeisimpään satsiin käytin kuivatuista tomaateista ylijääneen öljyn. Valkosipulin voi halutessaan jättää pois, koska siitä tulee aika ärjy maku, mutta sipulia kannattaa laittaa. Se marinoituu öljyssä pehmeäksi.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Punajuuri-suklaakakku

Joitain aikoja sitten juurekset tuntuivat olevan ruokalehti- ja blogimaailmassa niin in ja pop, että niitä tungettiin yllättäviinkin paikkoihin. Useammassa lehdessä törmäsin etenkin punajuuri-suklaakakkuun, jota kilvan kehuttiin kosteaksi ja maukkaaksi. Saksin ohjeen talteen, reseptikirjani leikkeen fontista päätellen Me-lehdestä, myöhempää käyttöä varten. Se myöhempi käyttö realisoitui viime viikonloppuna, kun kylään tuli rakkaita ystäviä ja Tampereen yliopiston luomuruokapiirin tilauksesta oli vielä jäänyt yli muutama punajuuri.

Ohje löytyy myös netistä, niin kuin kaikki nykyään, ja on julkaistu Me-lehden numerossa 11/2011.

Punajuuri-suklaakakku

Poliittisesti värittyneitä mukeja saa Työväenmuseo Werstaan museokaupasta.
 250 g (3–4 kpl) punajuuria
vettä
ripaus suolaa
200 g taloussuklaata
150 g margariinia tai voita
2 dl fariinisokeria
3 kananmunaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Pinnalle:
tomusokeria

Keitä punajuuret suolaripauksella maustetussa vedessä kypsiksi. Jäähdytä kylmällä, juoksevalla vedellä. Hienonna kuoritut punajuuret karkeaksi monitoimikoneessa tai silppua ne veitsellä. Peitä irtopohjavuoan (24–26 cm) pohja leivinpaperilla ja voitele vuoan reuna margariinilla.

Sulata suklaa miedolla lämmöllä liedellä tai mikrouunissa. Vaahdota rasva ja sokeri kuohkeaksi, lisää munat yksitellen koko ajan hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet ja lisää seos, suklaasula sekä punajuurisilppu ja sekoita aineet taikinaksi. Kaada taikina vuokaan. Paista uunissa 175 asteessa 25–30 minuuttia.

Irrota vähän jäähtynyt kakku vuoasta ja siirrä se leivinpaperin kanssa tarjoiluvadille. Jäähdytä jääkaapissa muutamia tunteja tai yön yli. Tarjoa kakku huoneenlämpöisenä, siivilöi tomusokeria pinnalle.

Kakusta tuli oikein mainiota, ja punajuuren maku täydentää sopivasti suklaata. Jätin kakun hieman kosteaksi, mutakakkumaiseksi.  Sellaisenaan tämä on aika tujua, ja viereen sopisi jokin raikas kastike, jäätelö tai vaikka kermavaahto. Kakun verenpunainen väri ei kuvassa juuri näy. Ja koska juurekset ovat terveellisiä, ja suklaakin kasvaa puussa, on tämä kakku superterveellistä!

maanantai 24. helmikuuta 2014

Kökköiset kasvispihvit

Mulla on kasvispihvien kanssa vähän reseptistä riippumatta se ongelma, etteivät ne tahdo pysyä kasassa. Osassa ohjeista käytetään kananmunaa, osassa ei, sitovana aineena on yleensä korppujauhoa tai kaurahiutaleita. Massan seisottaminen jääkaapissa auttaa joskus, mutta pihvejä pitäisi luultavasti paistaa enemmän jotta saisin käsiini oikean tuntuman massan koostumuksesta. Olen myös aika varma siitä, että raaka-aineet itsessään vaikuttavat siihen, miten pihvimassa pysyy kasassa. Osansa on varmaan myös mun leipomistavoilla: en yleensä mittaa raaka-aineita, joten suhteet voivat olla hyvin erilaiset kuin miten reseptin kirjoittaja on sen ajatellut.

Toisaalta ei pitäisi valittaa. Tässä alla näkyvät kesäkurpitsa-fetapihvit ja punajuuripihvit on nimittäin molemmat ihan taivaallisia. Kai sitä voi ihmisellä pahempia ongelmia olla kuin se että tällainen herkku leviää pannulle. Pitäisikö kokeilla muotteja? Tai pikkulettupannua? Tai kääntää varovasti? Vai tehdä ihan suosiolla mureketta tai muhennosta?

Kesäkurpitsa-fetapihvit
(ohje alun perin Pirkalta, vähän modattu)

(hitsi, mä luulin että mulla oli näistä kuva mutta olin näköjään väärässä. Sori!)

1-2 kesäkurpitsaa
2-3 porkkanaa
1 punasipuli
1 pkt fetaa (ei mitään salaattijuustokuutioita, hyi, vaan esim. Patrosta tai ihan oikeaa fetaa)
½ dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
4 kananmunaa
suolaa, pippuria, yrttejä (alkup. ohje suosittelee oreganoa ja minttua, mikä jottei)

Raasta kesäkurpitsa, valuta siivilässä ylimääräinen neste pois. Raasta myös porkkana. Kuutioi punasipuli ja feta. Sekoita kaikki aineet. Jos seos tuntuu vetiseltä, lisää vehnäjauhoja. Nosta kauhalla tai lusikalla massaa pihveiksi pannulle, jossa öljyä, paista kypsäksi.

Tämä pysyy munien takia ihan kohtuullisesti kasassa, eikä massaa tarvitse sen kummemmin muotoilla.

Alkuperäinen ohje neuvoo jostain kumman syystä tarjoilemaan pihvit ohuen ohuen pippurikinkun kanssa. Mikä ihmeen järki siinä on? Nämä ovat lisäksi niin maukkaita, ettei todellakaan tarvitse mitään lihaa seuraksi. Ehkä tämä on sellainen kevyt lasku kohti vähälihaisempaa elämää, mene ja tiedä. Mutta suosittelen näitä lättyjä kaikille, joiden mielestä kasvisruoka ei täytä tai on pahaa.
 

Punajuuripihvit
(tämä ohje on suoraan Chocochililtä, mutta hänen pihvinsä ovat paljon sievempiä)


300 g punajuuria
1 sipuli
3 dl suppilovahveroita
1 tl balsamiviinietikkaa
3 dl valmiita kikherneitä (joko liotettuja+keitettyjä tai tölkistä)
2 rkl rypsiöljyä
0,5 dl kaurahiutaleita
0,5 dl korppujauhoja
suolaa ja mustapippuria
yrttejä (itse laitoin Krusmyntan yrttisekoitusta ja kirveliä)

Kuori ja raasta punajuuret. Silppua sienet ja sipuli, paista pannulla ja mausta balsamiviinietikalla. Muussaa kikherneet rypsiöljyn kanssa. Sekoita kaikki ainekset yhteen ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Anna levätä jääkaapissa puoli tuntia. Muotoile pihvit käsin ja paista pannulla öljyssä.

Loppu pihvimassasta meni enemmän tai vähemmän hajalle.
 Nämä hajosivat käsissäni ihan muruiksi, muutaman pihvin sain pidettyä ehjänä kuvaa varten. Mietin kananmunien lisäämistä, mutta halusin pitää itse pihviohjeen vegaanisena, koska sellaiseksi se oli tarkoitettukin.  En tiedä, miten en ole aiemmin tajunnut maustaa suppiksia balsamicolla, koska yhdistelmähän on tosi mainio. Saisikohan tästä jonkun säilykkeen...

Chocochilissä punajuuripihvejä suositellaan hampurilaispihveiksi ruisleivän väliin, ja voin kyllä yhtyä suositukseen. Joku ihana kermaviilikastike tähän kyllä sopisi. Itse söin lisukkeena salaattia, pannulla käynyttä vuohenjuustoa sekä porkkana-kesäkurpitsahilloa. Oma vegaanisuuteni meni siinä, oho.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Outoa alkoholipolitiikkaa

Olutlasissa kuohuu taas. Peruspalveluministeri Susanna Huovinen ehti ehdottaa alkoholiveron kiristämistä, keskioluen laimentamista, yökerhojen jatkoajan vähentämistä ja ruokakauppojen juomamyyntiaikojen rajoittamista. Huovisen tavoitteena on alkoholin kulutuskäyrän kääntäminen pysyvään laskuun, mikä Otto Könkään tulkinnan mukaan tarkoittaa nollatoleranssia. Alkoholinkäyttö halutaan lopettaa Suomesta kokonaan. Onnea vaan yritykseen.

Samaan aikaan, kun 4,7-volttista, maitokaupoissa myytävää keskikaljaa pidetään kaiken pahan alkuna ja juurena, Alkon suosituimmat tuotteet ovat valtionyhtiö Altian omistamat tuotemerkit Koskenkorva ja Leijona Viina. Olutta on mukava juoda saunan jälkeen tai ruoan kanssa, mutta tiukalle viinalle on vaikea löytää muita käyttötarkoituksia kuin juopuminen. Rapujuhliin ja sitseille kuuluu kylmä snapsi, ja herättäähän taskulämmin kossu kansallisromanttisia tuntemuksia, mutta siinä ne suurin piirtein ovat. Tai sitten Suomessa on paljon innokkaita liköörinvalmistajia. Epäilisin kuitenkin, että mikään näistä käyttötarkoituksista ei selitä myyntilukuja yhtä hyvin kuin kuin humalahakuisuus.

Miksi pyöritellään lillukanvarsia kun suomalaisen alkoholinkäytön ongelmat ovat jossain aivan muualla kuin keskikaljassa ja ravintolamyynnissä? Veronkorotukset, ravintoloiden aukioloaikojen supistamiset ja saatavuuden rajoittaminen vain jatkavat hyväksihavaittua kehityskulkua: juomat haetaan Virosta. Näin kuritetaan sekä suomalaista panimoteollisuutta (pienpanimoista puhumattakaan) että ravintola-alan työntekijöitä. Vain kymmenesosa Suomessa juodusta alkoholista kulutetaan ravintolassa, kun 1990-luvun lopulla ravintolajuonnin osuus oli viidennes.

Joiltain tahoilta on väläytelty verohelpotuksia ravintoloille tai paluuta viime vuosisadalle, jolloin alkoholiannoksen kanssa piti tilata myös ruokaa. En usko, että jälkimmäinen helpottaisi tilannetta, mutta ensimmäinen voisi olla askel parempaan. Jos ravintolajuominen ei olisi niin kallista, kotona ei tarvitsisi vetää tukevia pohjia Virosta raahatulla viinalla, ne rahat hyödyttäisivät paikallisia yrittäjiä ja portsarin valvovan silmän alla järjestyskin pysyisi paremmin yllä. Ajatusta voisi viedä pidemmälle poistamalla ravintoloiden aukioloaikojen rajoitukset, mutta se tuntuu olevan liian radikaalia. Sillähän poistettaisiin tai ainakin vähennettäisiin puoli neljän taksijonoja ja tappeluita nakkikioskin jonossa, kun kaikki paikat eivät sulkeutuisi samaan aikaan.

Eikä suomalaisten alkoholinkäyttö tunnu olevan ongelma kuin pienelle piirille. Eurooppalaisessa mittakaavassa suomalaiset juovat edelleen kohtuullisesti. Alkoholismia aiheuttavaa geeniäkään ei ole vielä löydetty, ei suomalaisista eikä muualtakaan.

Ongelma on lisäksi muutamassa vuosikymmenessä korjaamassa itsensä; nuoriso juo vähemmän kuin vuosiin, mitä A-klinikkasäätiön johtaja pitää "mystisenä asiana". Otto Könkään mielestä "juomattomuus lienee mystistä vain ihmisille, jotka ovat täysin sisäistäneet myytin suomalaisesta viinapäästä, ja uskovat kohtalonomaisen alkoholismin olevan kansaamme polttomerkitty geneettinen ominaisuus." En olisi osannut sanoa sitä paremmin.

Suomalaisten ongelma ei ole alkoholinkulutus, vaan holhoava alkoholilainsäädäntö, joka antaa vain vähän tilaa pientuottajien persoonallisille, hyvänmakuisille juomille. Jos alkoholia juotaisiin maun tai seuran vuoksi, ja kännistä toikkarointia alettaisiin pitää nolona (mikä nuorison keskuudessa on jo tapahtunut), voisi alkoholinkulutus ja sen haitat vähentyä. Mutta se vaatii asennemuutosta, mikä ei Huovisen ehdottamilla keinoilla tapahdu.

torstai 9. tammikuuta 2014

Ruoka tulee maasta, tavalla tai toisella

Facebookissa on muutaman päivän ajan kiertänyt kuva, jossa kasvaa kasveja. Buzzfeedin 28 kuvan kooste esittelee ruoka-aineita, joiden et olisi uskonut kasvavan näin. Provosoivasta otsikosta huolimatta ihan kaikki ei tullut yllätyksenä: punajuuri on juuri, joka kasvaa maan alla, suurin osa hedelmistä kasvaa joko puussa tai pensaassa, ja moni suomalainen on nähnyt ruohosipulin päässä violetin kukkasen. Tietysti niitä jännyyksiäkin on. Harva on nähnyt tuoretta neilikkaa, ruusukaalia varressaan tai kikherneenpalkoa.

Mutta ei sen näin yllättävää pitäisi olla, että ruoka joko kasvaa jossain tai syö sitä, mikä kasvaa.

torstai 26. joulukuuta 2013

Skål på den saken, del två


Lokakuussa alkuunpantu likööriprojekti sai päätöksensä, kun jouluna pääsimme maistelemaan lopullista tuotetta. Siivilöin marjat ja viinan erilleen ja makeutin liemen ohjeen mukaan tehdyllä siirapilla. Testiryhmäkin oli hyvin tyytyväinen, ja marjojen luonnollinen maku oli hyvin imeytynyt.

Tai no siis, hyvin ja hyvin. Itse olen sitä mieltä, että mansikka- ja mustikkaliköörit jäivät hieman mauttomiksi. Tai siis, makua olisi hyvin voinut olla enemmän. En tiedä, jos marjoja olisi murskannut tai keittänyt kasaan ennen viinaan lisäämistä, olisiko se lisännyt makua. Jatkamme testejä!

Mutta se mustaherukkalikööri! Se on ihanaa! Vähintään yhtä hyvää kuin ranskalaisten creme de cassis. Sopii joko sellaisenaan tai valkoviinin kanssa. Tätä täytyy tehdä lisää. Valitettavasti kotipihan mustaherukkapuska oli jo viime vuonna niin huonossa kunnossa, että se täytyi vetää matalaksi ja katsotaan, lähteekö se siitä vielä uuteen nousuun. Mutta onhan sitä ostomarjojakin. 

Tällä oli mukava skoolata loppuvuoden hyviä uutisia. Sain Alkoholitutkimussäätiöltä tuhannen euron palkinnon gradustani ja lisäksi minut hyväksyttiin Tampereen yliopistoon jatko-opiskelijaksi. Näillä voi hyvin mielin jatkaa uuteen vuoteen. Olkoon se parempi kuin edellinen! 


Tässä kotikotihousut ja melkein loppuun juotu kir.

Joulusilli (aka. Tein itse ja säästin)

Suurena sillin ystävänä ajattelin tänä vuonna maustaa sen itse. Vietin joulua tänäkin vuonna perheeni kanssa, mutta kotitalon sijaan olimme mökillä. Sijainti aiheutti vähän ruokalogistisia ongelmia, mutta tulipahan vähemmän stressiä, kun oli pakko hyväksyä se, että tilaa oli sekä jääkaapissa että uunissa rajallisesti. Sillipurkki tietysti mahtui mukaan. Perheessämme on sillinsyöjiä vain kaksi, joten purkillinen riitti meille. Tämä ohje on siksi pieni, ja sitä voi suurentaa, jos sillinystäviä on pöydässä enemmän. Tästä riitti kahdelle kolmeksi päiväksi, jos iltapalaksi valitsee sillin sijasta kinkkuvoileivän.

Joulusilli 
N. 200 g nahattomia sillifileitä
Puolikas punasipuli 
Liemi
1 1/2 dl vettä
Kanelitanko
1 tl kokonaisia neilikoita
pari tähtianista 
Lisäksi
1 dl sokeria
1/2 dl etikkaa 
Pilko fileet ja sipuli lasipurkkiin. Mittaa liemiaineet kattilaan ja keitä n. puoli tuntia. Nosta kattila liedeltä, lisää siihen sokeri ja etikka ja sekoita, kunnes sokeri liukenee. Anna jäähtyä. Kaada liemi mausteineen sillin ja sipulin päälle ja purkki kiinni. Anna maustua kylmässä noin viikon. 

tiistai 15. lokakuuta 2013

Skål på den saken!

Tänään on hyvä päivä puhua alkoholista, koska siitä puhuvat taas kaikki. Keskikaljan laimennusprojekti on edelleen käynnissä, ja pienpanimot taas varpaillaan. Pekka Puskan mielestä vain massojen juomista hillitsemällä voidaan hillitä suurkuluttajia, koska suurin osa heistä aloittaa kohtuukäyttäjänä. Myös eduskunnassa on keskusteltu alkoholiveron nostosta.


Huh huh! Janohan tässä tulee. Sellainen kohtuullinen.

Teinpä siis marjalikööriä maustumaan. Tässä menee ohjeen mukaan 2-3 kuukautta, joten katsellaan sitten loppuvuodesta, mikä on tilanne. Ohjeen sovelsin Glorian Ruoka&Viinissä (5/2013) julkaistun Pitkään kypsytetyn mustaherukkaliköörin pohjalta. Mutta mikäpä estää kokeilemasta ohjetta muihinkin marjoihin, kun vauhtiin päästiin! Tästä erästä tulee 4 dl mustaherukkaa, 4 dl mustikkaa ja 2 dl mansikkaa, plus tietty myöhemmin lisättävä sokeriliemi. Jostain Muualta luin, että pakastemarjoista tulee parempaa likööriä, joten siksi ja käytännön syistä turvauduin pakastimen antimiin. Viinaksena käytin Viljasen luomuviinaa, jonka tuotetietoja ei muuten löydy Alkon sivuilta. Saas nähdä, mikä on lopputuloksen alkoholipitoisuus, kun luomuviinassa on voltteja vain 30.

Vihreässä Langassa pohdittiin taannoin luomuviinan etua tehotuotettuun nähden, ja päädyttiin seuraavaan: 
"Suurin osa ryyppäämisen epäeettisistä seurauksista liittyy siihen, mitä teet kännissä, kuin siihen, mitä juot. Sosiaalisten päästöjen lisäksi saatat ryypätessä tulla tuhonneeksi luonnonkin: ajelet taksilla ympäri lääniä etsimässä jatkopaikkaa, poltat tupakkaa, syöt ei-biodynaamisia nakkikioskiaterioita, särjet pulloja pitkin puistoja ja sottaat muutenkin. 
--
Luomuviinan maussahan ei luomu erotu – mutta harvapa viinaa maun vuoksi juokaan."
Näihin palataan siis.
Marjalikööri
n. 150 g marjoja
n. 2 dl tiukkaa viinaa
½ dl vettä 
1 dl sokeria

Mittaa marjat ja alkoholi lasipurkkiin, pidä huoli että viina peittää marjat. Anna olla huoneenlämmössä pimeässä 2-3 kuukautta. Siivilöi. Mittaa vesi ja sokeri kattilaan ja lämmitä kunnes sokeri liukenee. Makeuta likööri sokeriliemellä haluamasi makeuteen ja pullota. Saattaa säilyä pimeässä yli vuoden, siis jos sitä ei juo pois. 
Kaksi mustikkaa, yksi mansikka ja kaksi mustaherukkaa.
Määrä on huolellisesti sovitettu tuollaiseen lasipurkkiin, jossa saa esim. oliiveja ja ateriakastikkeita. Tai Santa Marian tacosoossia. Jos sinulla on isompia purkkeja, käytä toki niitä.

Viinan maustaminen on wanha ja kunniakas tapa, jota on harrastettu yhtä kauan kun viinaakin on nautittu. Marjaliköörit ovat jokusen vuosisadan vanhaa perinnettä, ja marjojen lisäksi viinaa on maustettu erinäköisillä yrteillä tai vaikkapa kusiaisilla, myös tarkoituksellisesti. Itse ajattelin nauttia jouluna mustaherukkalikööriä ranskalaiseen tapaan Kirinä, kenties jopa royalina. Samaa voisi testata myös muilla likööreillä.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Ruokakuvia museoon?

Koska ruoan kuvaaminen alkaa nykyään olla enemmän sääntö kuin poikkeus, ovat museotkin kiinnostuneet ruokakulttuurin muutoksista. Suomi syö ja juo -projektiin voi kätevästi osallistua lähettämällä oman ruokakuvansa. Sen ei tarvitse olla ihmeellinen, vaan mitä arkisempi ja tavanomaisempi, sitä parempi. Ja mitä enemmän niitä on, sitä enemmän ne kertovat meistä kaikista.


Sitten pitää vain miettiä, montako tuonne lähettäisi...

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Onneksi vain kerran vuodessa on Ropecon

Akateemista uraa odotellessa olen hionut luennoitsijantaitojani Euroopan suurimmassa roolipelifestarissa Ropeconissa, joka järjestetään vuosittain heinä-elokuussa Espoon Otaniemessä. Tänä vuonna tapahtuma on jo ensi viikonloppuna. Koska paikalla on varsin edustava otos Suomen larppaajista ja historianelävöittäjistä, olen yleensä käynyt puhumassa opiskelujani liippaavasta aiheesta. Koska majatalo on yksi yleisimmistä larpin tapahtumapaikoista, pidin yhtenä vuonna esitelmän kandintutkielmastani, kestikievareiden toiminnasta Suomessa ennen vuotta 1649. Jonain vuonna puhuin romantiikasta aatehistoriallisena suuntauksena, erityisesti kansallisromantiikasta. Olen pitänyt myös yhden luennon erilaisten tapahtumien ruokailun organisoinnista. Tänä vuonna aiheenani on graduni, ja vihdoin sain laittaa ohjelmaesittelyyn nimeni eteen maagisen lyhenteen FM. Tuoko titteli sitten enemmän kuulijoita, saa nähdä.

Perjantai-iltana klo 22 siis tapahtuu salissa 26. Tule paikalle, jos et jaksa lukea sitä varsinaista opusta. Osta viikonloppuranneke, koska se maksaa alle 30 euroa ja ohjelmaa on jokaiseen makuun. Ohjelmani ei sovellu alaikäisille, etten vahingossakaan antaisi heidän ymmärtää, että alkoholista voi seurata jotain hyvääkin.

Suomalainen alkoholikulttuuri ennen paloviinaa

Järjestäjä: Jenni Lares 
 
Olut oli aiemmin tärkeä osa päivittäistä elämää. Koska sitä juotiin arkenakin, oltiinko jatkuvasti humalassa? Mikä erotti arjen ja juhlan? Millainen käytös oli humalassa sallittua? FM Jenni Lares vastaa näiden lisäksi myös siihen, pitääkö myytti suomalaisesta viinapäästä paikkansa ja voiko ilman viinaa pitää hauskaa. K-18.

Ja niin, otsikon kappale on tietysti Ropeconin virallinen tunnusbiisi. Se on kuulemma saanut ensiesityksensä vuoden 2005 'conissa, mutta herramunjee, ei siitä voi niin kauan olla.

Siideribooli

Aina välillä teen jänniä ruokakokeiluja vain siksi, ettei nuuka luontoni anna heittää ruokaa pois, ellei se ole pilalla. Olin jo pidempään miettinyt jatkokäyttöä viimesyksyiselle siiderille, joka oli muuten ihan kelvollista, muttei maistunut millekään, ei myöskään se päärynäomenoista tehty. Kotipihan omput eivät ilmeisesti ole riittävän kirpeitä siideriomenoiksi, vaikka niistä hyvää mehua ja hilloa tuleekin. Kierrekorkkisiin viinipulloihin ja yhteen kolmen litran kanisteriin säilötty siideri oli koostumukseltaan ja alkoholipitoisuudeltaan oikein mainiota, mutta siinä ei omena maistunut. Lorauksen käytin tuon edellisen linkin omena-kanapataan, ja se toimi siinä kyllä ihan kivasti. Siideriä kuitenkin on ihan kohtuullisesti, joten uuden asunnon tupareissa päätin jatkokäyttää tuotoksen booliin.

Ostin kaupasta kaikenlaista, mitä kannattaisi kokea omenasiiderin kanssa. Pohjana käytin 0,5 l siideriä, puoli pulloa valkkaria ja mintunlehtiä. Ensimmäisenä lantrinkina kokeilin Hartwallin omena-inkiväärilimua, mikä ensin maistui hammastahnalle, mutta suhteita muuttamalla muotoutui oikein mainioksi booliksi. Myös saman firman omenamehu+kivennäisvesijuoma toimi oikein hyvin. Boolin väljähtymisen estämiseksi käytin jäähdyttämiseen jäisiä omenalohkoja.

Kuvaa en valitettavasti saanut, mutta voin vielä kysellä sen perään. Muina juhlatarjottavina oli sitä perinteistä: kakkua, keksejä, perunasalaattia, ruissipsejä ja valkosipulidippiä.

Vanhemmat uhkasivat kaataa meidän omenapuut, kun ne ovat niin vanhoja ja raihnaisia. Vaadin edes muutaman säilyttämistä. Siideriä en taida niistä enää tehdä, mutta voihan omppua käyttää vaikka mihin.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Synttäri(melkein)kaakku

Olen varsinainen juhannuslapsi, sillä syntymäpäiväni on 24.6. Lapsena harmitti, kun en keskellä kesää voinut pitää kaverisynttäreitä, joten synttärijuhlani ovat keskittyneet vanhemmalle iälle. Joinain vuosina varsinainen päivä on osunut jopa juhannusaattoon tai -päivään, ja yleensä synttärijuhlallisuudet ovat liittyneet juhannusjuhlintaan. Tänä vuonna vietin juhannuksen toisaalla, ja juhlin vasta myöhemmin. Synttärikakkuna on aina ollut mansikkakakku, joka joinain vuosina on tehty ruotsalaisista mansikoista kotimaisia odottaessa, tai mökkiolosuhteissa, jolloin kermavaahtoa pursotetaan pakastepussin kulmasta. Hyvää se on kuitenkin aina ollut.

Tänä vuonna olin vähän suuruudenhullu ja unohdin, minkäkokoinen taikina vuokaani menee. Yhdistettynä uuden asunnon uuniin oli lopputuloksena pursuileva taikina, joka paloi tehokkaasti uuninpohjaan kiinni. Käryn vuoksi pahimmat palojäljet oli rapsuteltava pois jo paistamisen aikana, ja avoinna ollut uuninluukku tietysti lätsäytti kaakun. Lopputulos ei ollut kovinkaan kaunis.

Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen, sillä pohja paistui kypsäksi ja maistui hyvältä. Olin käyttänyt täysjyvävehnäjauhoja vaaleiden jauhojen sijasta, ja lopputulos oli sen verran hyvää, että taidan tehdä näin jatkossakin. Täysjyväjauhoilla saattoi olla toisaalta vaikutusta kakun koostumukseen, joten täytyy testata vielä oikeankokoisella taikinalla. Lisäksi oli kermavaahtoa ja mansikoita, joten synttärikakku tarjottiin tällä kertaa pappilan hätävara -tyyppisenä ratkaisuna lasikulhosta.


Suolapalana tarjosin peruna-juustosalaattia oliivien ja suolakurkkujen kera. 

Hätävarakakku

Sokerivaahtokakkupohjaa (ohje esim. täällä tai täällä, halutessasi voit käyttää täysjyväjauhoja tai maustaa taikinaa esim. kaakaolla tai pähkinöillä. Lisäsin vähän vaniljasokeria.)
Kermavaahtoa
Mansikoita

Murenna kakkupohja käsin. Kokoa kulhoon, mieluiten lasiseen niin rakenne näkyy, kerroksittain kakkupohjaa, kermavaahtoa ja mansikoita. Jos kakkupohja on kovin kuivaa, voit kostuttaa sitä hillolla, mehulla tai maidolla. Halutessasi voit myös väittää vieraille, että sinun oli tarkoitus tehdä kerrankin erilainen kakku.


Peruna-juustosalaatti

kilo uusia perunoita
tilliä, sekä keittämiseen että tarjoiluun
keitettyjä kananmunia
purkki ranskankermaa
tujaus majoneesia
leipäjuustoa
sitruunaa
suolaa, pippuria

Keitä perunat tillillä ja suolalla maustetussa vedessä, anna jäähtyä. Tai sitten voit keittää isomman määrän perunoita edellisenä päivänä, ja säästää ylijääneet salaattiin. Keitä myös kananmunat. Kuutioi jäähtyneet perunat, munat ja juusto, lisää muut aineet. Mausta tillillä, sitruunalla, suolalla ja pippurilla. Jos tiedät, että kaikki syöjät pitävät oliiveista tai suolakurkuista, voit lisätä ne valmiiksi salaattiin. Myös silli toimii tämän kanssa hyvin.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Myöhäinen kesä

Tulihan se kesä, kun riittävästi odotti! Omaan alkukesääni on työpaikan vaihtumisen lisäksi kuulunut myös muutto, jonka yhteydessä turkoosi keittiö muuttui vihreäksi. Olen kyllä suunnattomasti viehättynyt 50-luvun asuntoihin: remontit alkaa olla jo tehty, pohjakaavat ovat fiksuja ja vaikkei keittiössä olisi paljoa tilaa, kaapeista sitä ainakin löytyy. Uudemmissa asunnoissa suositut avohyllyt saattavat olla ihan nättejä, mutta ne keräävät valtavasti pölyä. Pidän mielummin ruoka-astiat suojassa, vaikka kuinka nättejä olisivat. Voihan niitä ihastella sitten kattauksessa.

Ensimmäinen kesäkeittokin jäi juhannuksen jälkeiseen aikaan, mutta pakko sitäkin oli saada.

Kesäkeitto
Litra vettä
Perunoita pari kourallista
3-4 porkkanaa
pari sipulia
kukkakaalia
herneitä
suolaa, pippuria
yrttejä, esim. tilliä, lipstikkaa
loraus maitoa

Keiton reseptiä ja suhteita on helppo muuttaa sen mukaan, mitä aineksia on, mistä pitää ja montako syöjää on. Ei tästä kannata turhia stressata. Toiset paloittelevat kasvikset aika pieniksi, mutta minä jätän ne aika isoiksi.

Keitä vesi, lisää suola ja kokonaiset pippurit. Jos käytät kuivattuja yrttejä (kuten minä jouduin tekemään), lisää ne nyt. Pese kasvikset. Harjaa perunoista kuorta pois, halkaise isoimmat ja laita kiehumaan. Hetken päästä laita paloitellut porkkanat kiehumaan. Kun juurekset ovat hetken kiehuneet, lisää pilkotut sipulit varsineen ja kukkakaali. Kun perunat ovat lähes kypsiä, lisää herneet, maito ja tuoreet yrtit. Kiehauta vielä. Tarjoa leivän kanssa.

Uuteen asuntooni kuuluu myös lasitettu parveke, jonka sain vihdoin laitettua kuntoon. Lasien ja lattian pesun jälkeen oli aika levittää matto ja istuttaa yrtit. Tällä kertaa laitoin persiljaa, tilliä, basilikaa ja rucolaa. Olin kasvattanut taimet etukäteen keittiön ikkunalaudalla, ja sopivasti ostettu rucolapuska pääsi myös multaan.

Lisäksi kokeilin ämpäriperunaa! Pitkään näytti, ettei siitä tule mitään, mutta nyt tuo kasvaa jo kymmenen senttiä päivässä. Syksystä saadaan oman maan pottua!



lauantai 8. kesäkuuta 2013

The (Drinking) Game of Thrones

"When you play the game of thrones, you either win or you die." - Cersei Lannister
Kaveriporukassani on viimeisen vuoden aikana virinnyt varsinainen GoT-innostus. Olemme seuranneet tv-sarjaa, lukeneet kirjat ja pelanneet lautapeliä. Uudenvuoden mökkireissua varten kehittelin alkoholipitoisen juoman jokaiselle suvulle, joka lautapelissä esiintyy. Tästä syystä listalta ei löydy esim. Targaryenejä. Tarkoitus oli, että jokainen juo vain sen suvun juomaa, jota pelaa. Jossain määrin tässä onnistuttiinkin.

Osa juomista on suoraan kopioitu Nörttityttöjen joulukalenterista, osa on poimittu tästä netissä kiertäneestä kuvasta, osa on ihan omaa tuotostani tai edellämainituista kehitettyjä.

Stark

Jäiseen shottilasiin kerrostetaan noin 2cl kylmää tervasnapsia pohjalle ja 2cl kylmää vodkaa päälle. Tarkemmat ohjeet nörttitytöiltä.

Baratheon

2 cl Jägermeister
2 cl kermalikööriä


Greyjoy

Tämä maistuu kuulemma merivedeltä, kun ainekset ovat kylmiä. Mikäs sen sopivampaa!

1 cl giniä

1 cl triple sec 

1 cl rommia

1 cl vodkaa

Vissyä


Lannister

Lannistereille sopii myös mausteviini, mm. Cersein ja Tyrionin suosikkijuoma. Mausteviini sopii myös GoT-teemaiseen iltaan noin yleensäkin. Mutta halusin ehdottomasti kokeilla Nörttityttöjen joulukalenterin pientä ja pippurista Tyrionia, joten hän päätyi, luultavasti vastentahtoisesti, edustamaan tässä sukuaan.

Tyrion Lannister: 

2cl vaniljalikööri (esim. Galliano) 

2cl chilivodka

ananasmehu


Tyrell 

2 cl blue curacao

 2 cl Galliano

appelsiinimehua

ruusuvettä


Martell

2 cl chilivodka 

2 cl triple sec

Karpalomehu


Juomat nautitaan hyvässä seurassa pelin, kirjan tai tv-sarjan kera. Osa on osoittautunut sen verran hyviksi, että olen tehnyt ihan muuten vaan.

 

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Pesto-parsakaali-tofupasta

Aina välillä iskee sellainen kausi, että tekee jatkuvasti mieli jotain ruokalajia. Mulle se on tämän kevään ollut tämä vegaaneillekin sopiva sörsseli, mitä voi nauttia niin pastan kuin perunoidenkin kanssa. Tykkään. Taas yksi tapa tehdä hyvänmakuista tofua.

Olen itse sitä mieltä, että jos aikoo kutsua itseään sekasyöjäksi, tulee myös syödä monipuolisesti. Ei tarvitse olla kasvissyöjä ottaakseen pavun, soijan ja tofun ruokavalioonsa. Kannattaa edes kokeilla, kasvikunnan proteiinit tulevat halvemmaksi ja säilyvät liha- ja kalatuotteita paremmin. Itse pidän nykyisin tofupakettia jääkaapissa sen varalta, että joku päivä ei jaksa käydä kaupassa. Tosin tähän ruokalajiin tarvitaan muitakin raaka-aineita, parsakaalia ei kannata kaapissa seisottaa.

Moni väittää, ettei tykkää parsakaalista, eikä se pehmeäksi keitetty pakasteparsis olekaan hyvää. Itse suosin paistamista. Parsakaalin rakenne säilyy kiinteämpänä, eikä maku siitä kärsi. Parsakaali imee itseensä öljyä, joten sitä kannattaa varata paistamiseen reilusti.

Pesto-parsakaali-tofupasta

Tässä pastan kera...
 paketti maustamatonta tofua
tuoretta parsakaalia
puoli purkkia pestoa
sipulia
valkosipulia, jos tykkäät
oliiviöljyä
maun mukaan suolaa ja pippuria (pestossa on jo)
saksanpähkinöitä

Pilko tofu ja iske se marinoitumaan pestoon. Ei haittaa, jos tämä jää välistä. Huuhtele ja pilko parsakaali. Siitä kannattaa käyttää myös kuorittu varsi. Pilko sipuli (tykkään jättää aika isoiksi paloiksi) ja valkosipuli. Kuumenna reilusti oliiviöljyä pannussa ja lisää parsakaali, hetken jälkeen sipulit. Lisää tofu ja pesto. Jos pesto on vähäöljyistä tai parsakaali meinaa muuten vain tarrata kiinni, lisää öljyä. Paista sopivalla lämmöllä, kunnes parsakaali on pehmentynyt. Maista ja mausta tarvittaessa. Lisää rouhitut pähkinät. Tarjoile pastan, lohkoperunoiden tai muun lisukkeen kera.
...ja tässä lohkoperunoiden.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Gradulainen eetterissä

Töttörötöö!

Nysse on siellä. Arvosanakin oli odotettua parempi.

Nyt vaan pari puuttuvaa opintosuoritusta kasaan ja meikä on maisteri. Alkoholimaisteri!

Viime kesänä hankin tällaisen rintamerkin, ja jos syksyn jatko-opiskelijahaussa tärppää, joudun varmaan pitämään tätä jatkuvasti. Aihe on sen verran mielenkiintoinen, että kiinnostaisi tutkia, missä määrin paloviinan tulo muutti alkoholikulttuuria ja ylipäänsä se, missä kohtaa viinaa on alettu juoda.

Ja kohta tulee kesä. Jee!

torstai 25. huhtikuuta 2013

Vappua odotellessa blogasin Turun linnaa uudistavan hankkeen blogiin. Sieltä voi muutenkin käydä vähän kurkkimassa, millainen uusi perusnäyttely linnaan avautuu kesäkuun lopussa. Sitä nyt hurjalla vauhdilla täällä tehdään. Itse en ole niinkään esineiden kanssa tekemisissä, vaan kirjoitan syventäviä näyttelytekstejä. Ne tulevat sitten näytöille, joita voi näyttelyssä selailla. Lisäksi olen tilannut rekvisiittaa ja tehnyt kaikenlaisia avustavia hommia. Muutaman viikon kuluttua on Turun pesti ohi ja palaan takaisin Tampereelle. Kesä kuluukin erään kotiseutumuseon avoinnapitohommissa.

Yllätystyö Turussa venytti vähän gradun ja valmistumisen aikataulua, mutta iso G lähti viimein matkaan pitkäperjantain iltana. Odottelen vielä arviota, toivottavasti se tässä piakkoin tulisi. En ole ihan täysin tyytyväinen, mutta milloinpa sitä kättensä jälkeen olisi. Siitä tuli niin hyvä, kuin tällä ajalla ja jaksamisella pystyi. Kerron kyllä täälläkin, kun työ arvostelun jälkeen päätyy internetzin ihmemaahan. 

Kai sitä jotain ruokajuttujakin tarttis jossain kohtaa tänne laittaa.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Haaste!

Joskus päätin, etten pyytele anteeksi blogini hidasta päivitystahtia, mutta ehkä pieni selitys on jälleen kerran paikallaan. Loppuvuodesta totesin, että yliopistolla lusmuilu on lopetettava ja oikeita töitä on saatava, joten se gradu pitäisi vihdoin viimein tehdä. Aloin naputella tekstiä töiden jälkeen joulukuussa, ja sitten tuli kaikki joulujutut, ja lupasin itselleni, että tammikuun lopussa ainakin eka versio gradusta on valmis. Suunnitelma olisi ehkä toteutunut, jos en olisi käyttänyt kahta viikkoa Turun 1500-luvun tullitilien läpikäymiseen, mutta koska nuo nivaskat käsinkirjoitettua vanhaa ruotsia nyt ovat yksi tärkeimmistä lähteistäni, niin pitihän ne sitten käydä kunnolla läpi. Tiistaina lähetin ensimmäisen version, josta tosin puuttuu vielä yksittäisiä kappaleita, ja ensi viikolla pitäisi maanantaisten kommenttien perusteella lähettää seuraava. Tarkoitus olisi palauttaa gradu maaliskuun alussa, niin valmistuisin maisteriksi vielä keväällä.

En ole sittenkään paljon pohdintojani tänne kirjoittanut. Ehkä asia on ollut niin tiiviisti mielessä, tai olen saanut puitua tutkimusongelmia livenä. Nettiin valmis työ kuitenkin tulee, joten sieltä sen voivat sitten kiinnostuneet lukea. Ehkä jotain tiivistelmääkin voisi tänne laittaa.

Gradunkirjoituksen ohella olen etsinyt töitä, ja Suomen Turusta niitä löytyikin. Aloitan ensi viikolla, joten gradunkirjoitus siirtyy taas iltapuhteiksi. Tosin suurin osa tekstimassasta on jo kirjoitettu, ja edessä on enää editointia, selkeyttämistä ja kokonaisuuden hallintaa. Sitä on muuten paljon parempi tehdä paperiversiona kuin näytöltä. Toivottavasti sitten, kun työ alkaa olla valmis, ehdin myös palata blogieni pariin. Ruokakuvia olen ottanut ahkerasti ja kirjoittanut ohjeita ylös, joten materiaalia olisi tarjolla.

Mutta nyt palasin tänne hetkeksi, koska sain haasteen! Pullantuoksuinen kaimani Kissankehdosta heitti minua haasteella, ja minähän otin kopin.

Tässä säännöt:

Kerro 11 asiaa itsestäsi.

Vastaa haastajaan esittämiin 11 kysymykseen.

Keksi 11 uutta kysymystä, jotka esität uusille haastetuille.

Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.

Ilmoita heille, että heidät on haastettu.

Jo vain!

- - -

1. Olen asunut Lahdessa, Tampereella, Turussa ja Uppsalassa.

2. Haluaisin vielä joskus asua uudestaan ulkomailla. Miehen työ saattaa viedä hänet vielä joskus Roomaan niin, että minäkin saan tulla mukaan. Tai sitten jommankumman akateeminen ura vie jonnekin, ehkä Pohjoismaihin, ehkä Eurooppaan, ehkä rapakon taa.

3. Tykkään ihan hirveästi tehdä käsitöitä. Gradunkirjoituksessa eniten häiritsee se, etten voi röhnöttää sohvalla neulomassa sukkaa.

4. Vaikka gradunkirjoitus on välillä ihan kamalaa, aion silti hakea jatko-opiskelijaksi ja alkaa vääntämään väitöskirjaa. Kun en 1500-lukua käsittelevässä gradussani pääse väkevien alkoholijuomien yleistymiseen saakka, olisi mielenkiintoista jatkaa työtä ainakin vuosisadalla. Viina yleistyi yläluokkien piirissä 1600-luvulla ja talonpojat alkoivat sitä polttaa 1700-luvulla. Mutta tutkimuskirjallisuudessa tämä jää yleensä yksittäiseksi maininnaksi, eikä viinankäytön varhaisvaiheita ole oikein kukaan selvittänyt. Markkinarako siis!

5. Minulla on pikkusisko ja -veli. Sisko asuu nykyään Tampereella, mutta Lahdessa asuvaa veljeäni näen aivan liian harvoin.

6. Lempivuodenaikani on ehdottomasti kesä. Erityisesti loppukesä: lämpö, tuore ruoka, mökkeily, lämpimät vedet... Vanhan suomalaisen sananlaskun mukaan kesällä eletään ja talvella pysytään hengissä.

7. Olen kova uimaan. Talvisin on vaikea lähteä halliin, joten erityisesti tykkään polskutella kesällä mökillä. Tykkään tehdä uimahyppyjä ja temppuja vedessä, vaikka vanhemmiten se onkin vähän jäänyt.

8. En lue läheskään niin paljon kuin pitäisi.

9. Olen harrastanut näytelmäroolipelejä jo kymmenen vuotta. Pari viime vuotta olen joutunut priorisoimaan töitä harrastusten edelle, mutta on se silti vain kivaa.

10. Ja kun saan tämän gradun tehtyä, saan alkaa itsekin kirjoittaa peliä, näin olen luvannut.

11. En tiedä, tuleeko minusta isona akateemikko vai museotäti, mutta mieluiten olisin vähän molempia.

- - -

1. Mitä lempivalokuvastasi löytyy? Niitä on useampia, mutta koska Facebookissakin on nyt jotain vauvakuvia, sanotaan eräs ensimmäisen elinvuoteni aikana otettu kuva. Makaan siinä isäni kanssa sängyllä vierekkäin, molemmat vatsallaan. Isä on aika iso ja minä olen aika pieni.

2. Mikä on kummallisinta, mitä olet tehnyt? Öh. Onhan noita. Ainakin museo-oppaan urani kummallisin kokemus on tämä opastus, jonka järjestelyt saivat välillä vähän kafkamaisia piirteitä. Joku voisi pitää kummallisena myös ulkomaanharjoitteluja tai sitä, että olemme poikaystäväni kanssa asuneet eri kaupungeissa (tai maissa) suhteellisen pitkän osan seurusteluajasta.

3. Syvä vai matala lautanen? Syvä. Siltä voi syödä melkein mitä tahansa, kun matalalta vain kiinteää ruokaa.

4. Mikä naurattaa? Mä nauran yleensä sellaisille jutuille, joille ei välttämättä saisi.

5. Urheilu - uhka vai mahdollisuus? Riippuu ihan siitä, puhutaanko henkilökohtaisella tasolla vai kansallisidentiteetin rakennuspalikkana. Omalta kohdaltani ehdottomasti käyttämättä jäänyt mahdollisuus.

6. Housut vai hame? Hamehamehame tai jopa mekko! Housuja pidetään vain kotona, kun kukaan ei näe.

7. Sasi & Tennilä - kumman kaa? Pahapaha! Tää menee nyt niin polittiisten rintamalinjojen vetelyksi että vastaan ehdottomasti ehkä.

8. Risikko & Räsänen - kumman kaa? Haluaisin päästä vähän muuttamaan ministeri Räsäsen homokantaa.

9. Mitä otat piknikille mukaan? Viiniä ja pikkusuolaista. Juustoja ja hedelmiä. Joku vappu tein sinihomejuusto-päärynäpiiraita, jotka olivat varsinainen myyntimenestys.

10. Mikä kaduttaa? En kadu mitään. Paitsi sitä, etten lähtenyt kesällä 2010 Ahvenanmaalle töihin.

11. Mitä teet illalla? Näen toivottavasti siskoani.

- - -

Ja sitten ne omat kysymykset:

1. Jos saisit vapaasti valita asuinpaikkasi, missä asuisit?

2. Saat elää loppuelämäsi fiktiivisenä hahmona. Kenet valitset?

3. Mikä sinusta tulee isona?

4. Lempimukisi?

5. Villasukat vai korkkarit?

6. Mitkä esineet seuraavat sinua muutosta toiseen?

7. Viimeisin lukemasi kirja?

8. Mitä blogeja seuraat?

9. Mitä toivoisit tehneesi elämässäsi enemmän?

10. Mikä on historian mielenkiintoisin ajanjakso?

11. Mikä on lempisitaattisi? Kirjasta, laulusta, elokuvasta, runosta, tms.?

- - - 

Mulla on aikaisemminkin ollut sellainen periaate, etten haasta ihmisiä, josseivät he itse halua osallistua. Enkä juurikaan seuraa blogeja, joilla on alle 200 lukijaa. Joten, hyvä lukija, ole hyvä, ota tästä kysymykset! Myös haasteen antaja saa halutessaan tarttua tähän. Kommentoithan, jos tartut haasteeseen.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Aito ja alkuperäinen glögi

Talveen ehdottomasti parhaiten soveltuva juoma on maustettu punaviini, tuo mehuglögin esi-isä. Viinin maustamista ovat harrastaneet jo muinaiset roomalaiset ja antiikin kreikkalaiset. Mokomilla oli tapana myös lantrata viininsä vedellä.

Joskus kuulin, että viinin maustamiseen syynä oli lähinnä se, että ennen modernia viiniteollisuutta viini oli yleensä niin kitkerää, että se piti jollain maustaa. Mene ja tiedä, kyllähän alkuviinit ovat varsinaista trendijuomaa. Olisin itse taipuvainen uskomaan samantyyppiseen selitykseen kuin keskiaikaisen ruoan suhteen: mausteet olivat kalliita, ja niitä käyttämällä osoitettiin omaa asemaa ja varakkuutta. Maun käsite, etenkin hyvän sellaisen, on hyvin aika- ja paikkasidonnainen. Ei ole sattumaa, että keskiajan paratiisissa viini virtaa ja mausteet tuoksuvat. Alkoholijuomissa ja mausteissa on myös voimaa, joka puhuttelee ihmistä edelleenkin. Tästä ihan mainio teos on Wolfgang Schivelbuschin Nautintoaineiden kulttuurihistoria (löytyy myös englanniksi, ruotsiksi ja saksaksi). Mausteviiniä käsitellään myös Ilkka Mäntylän teoksessa Viinissä totuus: Viinin historia Suomessa.

Keskiajan suhteen mausteviinistä puhutaan yleensä nimellä hypocras tai sen varianteilla. Maustettua valkoviiniä saatetaan joskus kutsua nimellä claret. Ruotsinkielinen termi, glögdat vin, kääntyy suoraan suomeksi hehkuviiniksi tai sitten jää matkan varrelle glögiksi.

Kaikissa lämpimissä viinipohjaisissa juomissa on pidettävä huolta siitä, ettei lämpötila pääse nousemaan yli +78 asteen, sillä silloin alkoholi haihtuu juomasta. Itse käytän tähän tarkoitukseen paistomittaria. Aistinvaraisesti lämmitystä voi myös arvioida. Lämmityksen tarkoitus on tehdä juomasta miellyttävän lämmintä ja irrottaa makuaineita tehokkaammin.

Mitään tarkkaa reseptiä minulla ei ole, ja lopputulos vaihtelee sen mukaan, mitä maustekaapista löytyy. Hunaja on kuitenkin ehdoton tämän kanssa, sillä se taittaa mausteiden kitkeryyden. Tällaisella kombolla pääsee kuitenkin hyvin alkuun, ja olen huomannut, että mausteita laittaa helposti liian vähän kuin liikaa. Jos haluaa keskiaikaisen version, tulisi välttää uuden maailman tuliaisia, kuten vaniljaa ja chiliä.

Viini on hyvää myös kylmänä, jos sitä jää yli. Olen joskus tehnyt mausteviiniä jopa ilman lämmitystä, silloin hautumisaika on pidempi tai mausteita pitää käyttää reilummin. Ostamani punkku osoittautui omaan suuhuni liian kitkeräksi ja tanniiniseksi, joten heitin pullonsuusta sisään kanelitangon, pari neilikkaa, pippureita ja reilusti hunajaa ja annoin olla pari tuntia. Sitten kippasin sen onnellisena kurkustani alas.

Mausteviini

Pullo punkkua (mahdollisimman halpaa, mieluusti myös pahaa)
kanelitanko
1 rkl kokonaisia neilikoita
2 rkl kokonaisia mustapippureita
muita mausteita maun mukaan, esim. inkivääriä, kardemummaa, muskottia, kuminaa
vajaa desi hunajaa

Kaada punaviini teräskattilaan ja lisää mausteet sekä hunaja. Lämmitä puolisen tuntia. Tarkkaile, ettei lämpötila nouse yli +78 asteen. Pidempi aika tuo enemmän makua. Tekelettä voi maistella välillä, etenkin hunajan määrää kannattaa maistaa. Siivilöi mausteet pois, tai jos olit tosi fiksu, laitoit ne jo alun perin liemeen harsopussissa, joka on helppo noukkia pois. Nauti ilolla ja halulla. Hunaja peittää petollisesti alkoholin maun alleen, joten syytä mehiläisiä, jos tuli juotua liikaa.

Samantyyppisiä ohjeita löytyy myös Elävä keskiaika ry:n kirjastosta. 

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Epäreilua ruokaa

Viikonlopusta lähtien media on kohissut ennennäkemättömästä liha-alesta. Vaikka myynnissä ei ole kuin kahdenlaista lihaa, on luvassa kuitenkin kannanotto ruoan tuottajahintojen alhaisuuteen. Miksi se, joka tekee eniten, saa vähiten, kysyvät tuottajat, eikä kauppa ole vielä vastannut. Tampereen tapahtuma alkais kohta, enkä ole päättänyt, pitäisikö ruokatunnilla käydä hakemassa kimpale possua. Kaipa sitä voisi. Kun kerran saa halvalla sitä lihaa!

Median uutisointi kertoo pääosin siitä, missä ongelma on. Halpaa lihaa, liha-ale, ennennäkemätön, nyt sitä saa, halvalla! Ihmiset haluavat halpaa ja kauppa sitä heille tarjoaa. Koska kauppa ei omista katteistaan tingi, on tuottaja se, joka viime kädessä kärsii. Suoraan tuottajalta tai ilman suomalaisen kaupan duopoliorganisaatiota ostettuna ruoka on yleensä kalliimpaa, koska siitä menee tuottajalle kunnon hinta. Jos suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassakin tuottajahinnat ovat näin alhaiset, mikä mahtaa olla tilanne vietnamilaisella riisinviljelijällä tai argentiinalaisella karjankasvattajalla?

Ruoan hinta on sellainen juttu, ettei sitä ihan yhdessä postauksessa käsitellä. Kortensa kekoon kantoi esim. Sivumaun Jani (mulla on sellainen olo, että myös kakkososa olis ilmestynyt, mutten sitä tähän hätään löydä). Aiheesta on myös julkaistu viime vuonna kirja. Ruoka on Suomessa kallista, ainakin jos vertaa hintaa kaupan hyllyllä melkein mihin tahansa muuhun maahan. Kuitenkin suomalaiset käyttävät tuloistaan entistä pienemmän osan ruokaan. Absoluuttisesti ruoka on siis kalliimpaa, suhteessa tulotasoon halvempaa. Eikä itse tekemällä välttämättä säästä.

Itse pyrin suosimaan suomalaista ja mahdollisuuksien mukaan myös luomua. Suomalainen ruoka tuo leivän moneen pöytään, ja ihan jo periaatteesta haluan tukea paikallista maataloutta. Tuottajahintojen pienuudesta huolimatta suomalaisen työntekijän olot ja oikeudet ovat tarkemmassa valvonnassa kuin melkein missä tahansa muualla. Luomun suosimisen syyt taas ovat kestävässä kehityksessä ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä. Kumpikaan kriteeri ei ole kuitenkaan täysin ehdoton, eikä autuaaksitekevä: omat ongelmansa on kummassakin. Enkä aina jaksa/viitsi/pysty, tietenkään.