Pesto-parsakaali-tofupasta

Aina välillä iskee sellainen kausi, että tekee jatkuvasti mieli jotain ruokalajia. Mulle se on tämän kevään ollut tämä vegaaneillekin sopiva sörsseli, mitä voi nauttia niin pastan kuin perunoidenkin kanssa. Tykkään. Taas yksi tapa tehdä hyvänmakuista tofua.

Olen itse sitä mieltä, että jos aikoo kutsua itseään sekasyöjäksi, tulee myös syödä monipuolisesti. Ei tarvitse olla kasvissyöjä ottaakseen pavun, soijan ja tofun ruokavalioonsa. Kannattaa edes kokeilla, kasvikunnan proteiinit tulevat halvemmaksi ja säilyvät liha- ja kalatuotteita paremmin. Itse pidän nykyisin tofupakettia jääkaapissa sen varalta, että joku päivä ei jaksa käydä kaupassa. Tosin tähän ruokalajiin tarvitaan muitakin raaka-aineita, parsakaalia ei kannata kaapissa seisottaa.

Moni väittää, ettei tykkää parsakaalista, eikä se pehmeäksi keitetty pakasteparsis olekaan hyvää. Itse suosin paistamista. Parsakaalin rakenne säilyy kiinteämpänä, eikä maku siitä kärsi. Parsakaali imee itseensä öljyä, joten sitä kannattaa varata paistamiseen reilusti.

Pesto-parsakaali-tofupasta

Tässä pastan kera...

 paketti maustamatonta tofua

tuoretta parsakaalia

puoli purkkia pestoa

sipulia

valkosipulia, jos tykkäät

oliiviöljyä

maun mukaan suolaa ja pippuria (pestossa on jo)

saksanpähkinöitä

Pilko tofu ja iske se marinoitumaan pestoon. Ei haittaa, jos tämä jää välistä. Huuhtele ja pilko parsakaali. Siitä kannattaa käyttää myös kuorittu varsi. Pilko sipuli (tykkään jättää aika isoiksi paloiksi) ja valkosipuli. Kuumenna reilusti oliiviöljyä pannussa ja lisää parsakaali, hetken jälkeen sipulit. Lisää tofu ja pesto. Jos pesto on vähäöljyistä tai parsakaali meinaa muuten vain tarrata kiinni, lisää öljyä. Paista sopivalla lämmöllä, kunnes parsakaali on pehmentynyt. Maista ja mausta tarvittaessa. Lisää rouhitut pähkinät. Tarjoile pastan, lohkoperunoiden tai muun lisukkeen kera.

...ja tässä lohkoperunoiden.

Gradulainen eetterissä

Töttörötöö!

Nysse on siellä. Arvosanakin oli odotettua parempi.

Nyt vaan pari puuttuvaa opintosuoritusta kasaan ja meikä on maisteri. Alkoholimaisteri!

Viime kesänä hankin tällaisen rintamerkin, ja jos syksyn jatko-opiskelijahaussa tärppää, joudun varmaan pitämään tätä jatkuvasti. Aihe on sen verran mielenkiintoinen, että kiinnostaisi tutkia, missä määrin paloviinan tulo muutti alkoholikulttuuria ja ylipäänsä se, missä kohtaa viinaa on alettu juoda.

Ja kohta tulee kesä. Jee!

Vappua odotellessa blogasin Turun linnaa uudistavan hankkeen blogiin. Sieltä voi muutenkin käydä vähän kurkkimassa, millainen uusi perusnäyttely linnaan avautuu kesäkuun lopussa. Sitä nyt hurjalla vauhdilla täällä tehdään. Itse en ole niinkään esineiden kanssa tekemisissä, vaan kirjoitan syventäviä näyttelytekstejä. Ne tulevat sitten näytöille, joita voi näyttelyssä selailla. Lisäksi olen tilannut rekvisiittaa ja tehnyt kaikenlaisia avustavia hommia. Muutaman viikon kuluttua on Turun pesti ohi ja palaan takaisin Tampereelle. Kesä kuluukin erään kotiseutumuseon avoinnapitohommissa.

Yllätystyö Turussa venytti vähän gradun ja valmistumisen aikataulua, mutta iso G lähti viimein matkaan pitkäperjantain iltana. Odottelen vielä arviota, toivottavasti se tässä piakkoin tulisi. En ole ihan täysin tyytyväinen, mutta milloinpa sitä kättensä jälkeen olisi. Siitä tuli niin hyvä, kuin tällä ajalla ja jaksamisella pystyi. Kerron kyllä täälläkin, kun työ arvostelun jälkeen päätyy internetzin ihmemaahan. 

Kai sitä jotain ruokajuttujakin tarttis jossain kohtaa tänne laittaa.

Haaste!

Joskus päätin, etten pyytele anteeksi blogini hidasta päivitystahtia, mutta ehkä pieni selitys on jälleen kerran paikallaan. Loppuvuodesta totesin, että yliopistolla lusmuilu on lopetettava ja oikeita töitä on saatava, joten se gradu pitäisi vihdoin viimein tehdä. Aloin naputella tekstiä töiden jälkeen joulukuussa, ja sitten tuli kaikki joulujutut, ja lupasin itselleni, että tammikuun lopussa ainakin eka versio gradusta on valmis. Suunnitelma olisi ehkä toteutunut, jos en olisi käyttänyt kahta viikkoa Turun 1500-luvun tullitilien läpikäymiseen, mutta koska nuo nivaskat käsinkirjoitettua vanhaa ruotsia nyt ovat yksi tärkeimmistä lähteistäni, niin pitihän ne sitten käydä kunnolla läpi. Tiistaina lähetin ensimmäisen version, josta tosin puuttuu vielä yksittäisiä kappaleita, ja ensi viikolla pitäisi maanantaisten kommenttien perusteella lähettää seuraava. Tarkoitus olisi palauttaa gradu maaliskuun alussa, niin valmistuisin maisteriksi vielä keväällä.

En ole sittenkään paljon pohdintojani tänne kirjoittanut. Ehkä asia on ollut niin tiiviisti mielessä, tai olen saanut puitua tutkimusongelmia livenä. Nettiin valmis työ kuitenkin tulee, joten sieltä sen voivat sitten kiinnostuneet lukea. Ehkä jotain tiivistelmääkin voisi tänne laittaa.

Gradunkirjoituksen ohella olen etsinyt töitä, ja Suomen Turusta niitä löytyikin. Aloitan ensi viikolla, joten gradunkirjoitus siirtyy taas iltapuhteiksi. Tosin suurin osa tekstimassasta on jo kirjoitettu, ja edessä on enää editointia, selkeyttämistä ja kokonaisuuden hallintaa. Sitä on muuten paljon parempi tehdä paperiversiona kuin näytöltä. Toivottavasti sitten, kun työ alkaa olla valmis, ehdin myös palata blogieni pariin. Ruokakuvia olen ottanut ahkerasti ja kirjoittanut ohjeita ylös, joten materiaalia olisi tarjolla.

Mutta nyt palasin tänne hetkeksi, koska sain haasteen! Pullantuoksuinen kaimani Kissankehdosta heitti minua haasteella, ja minähän otin kopin.

Tässä säännöt:

Kerro 11 asiaa itsestäsi.

Vastaa haastajaan esittämiin 11 kysymykseen.

Keksi 11 uutta kysymystä, jotka esität uusille haastetuille.

Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.

Ilmoita heille, että heidät on haastettu.

Jo vain!

- - -

1. Olen asunut Lahdessa, Tampereella, Turussa ja Uppsalassa.

2. Haluaisin vielä joskus asua uudestaan ulkomailla. Miehen työ saattaa viedä hänet vielä joskus Roomaan niin, että minäkin saan tulla mukaan. Tai sitten jommankumman akateeminen ura vie jonnekin, ehkä Pohjoismaihin, ehkä Eurooppaan, ehkä rapakon taa.

3. Tykkään ihan hirveästi tehdä käsitöitä. Gradunkirjoituksessa eniten häiritsee se, etten voi röhnöttää sohvalla neulomassa sukkaa.

4. Vaikka gradunkirjoitus on välillä ihan kamalaa, aion silti hakea jatko-opiskelijaksi ja alkaa vääntämään väitöskirjaa. Kun en 1500-lukua käsittelevässä gradussani pääse väkevien alkoholijuomien yleistymiseen saakka, olisi mielenkiintoista jatkaa työtä ainakin vuosisadalla. Viina yleistyi yläluokkien piirissä 1600-luvulla ja talonpojat alkoivat sitä polttaa 1700-luvulla. Mutta tutkimuskirjallisuudessa tämä jää yleensä yksittäiseksi maininnaksi, eikä viinankäytön varhaisvaiheita ole oikein kukaan selvittänyt. Markkinarako siis!

5. Minulla on pikkusisko ja -veli. Sisko asuu nykyään Tampereella, mutta Lahdessa asuvaa veljeäni näen aivan liian harvoin.

6. Lempivuodenaikani on ehdottomasti kesä. Erityisesti loppukesä: lämpö, tuore ruoka, mökkeily, lämpimät vedet... Vanhan suomalaisen sananlaskun mukaan kesällä eletään ja talvella pysytään hengissä.

7. Olen kova uimaan. Talvisin on vaikea lähteä halliin, joten erityisesti tykkään polskutella kesällä mökillä. Tykkään tehdä uimahyppyjä ja temppuja vedessä, vaikka vanhemmiten se onkin vähän jäänyt.

8. En lue läheskään niin paljon kuin pitäisi.

9. Olen harrastanut näytelmäroolipelejä jo kymmenen vuotta. Pari viime vuotta olen joutunut priorisoimaan töitä harrastusten edelle, mutta on se silti vain kivaa.

10. Ja kun saan tämän gradun tehtyä, saan alkaa itsekin kirjoittaa peliä, näin olen luvannut.

11. En tiedä, tuleeko minusta isona akateemikko vai museotäti, mutta mieluiten olisin vähän molempia.

- - -

1. Mitä lempivalokuvastasi löytyy? Niitä on useampia, mutta koska Facebookissakin on nyt jotain vauvakuvia, sanotaan eräs ensimmäisen elinvuoteni aikana otettu kuva. Makaan siinä isäni kanssa sängyllä vierekkäin, molemmat vatsallaan. Isä on aika iso ja minä olen aika pieni.

2. Mikä on kummallisinta, mitä olet tehnyt? Öh. Onhan noita. Ainakin museo-oppaan urani kummallisin kokemus on tämä opastus, jonka järjestelyt saivat välillä vähän kafkamaisia piirteitä. Joku voisi pitää kummallisena myös ulkomaanharjoitteluja tai sitä, että olemme poikaystäväni kanssa asuneet eri kaupungeissa (tai maissa) suhteellisen pitkän osan seurusteluajasta.

3. Syvä vai matala lautanen? Syvä. Siltä voi syödä melkein mitä tahansa, kun matalalta vain kiinteää ruokaa.

4. Mikä naurattaa? Mä nauran yleensä sellaisille jutuille, joille ei välttämättä saisi.

5. Urheilu - uhka vai mahdollisuus? Riippuu ihan siitä, puhutaanko henkilökohtaisella tasolla vai kansallisidentiteetin rakennuspalikkana. Omalta kohdaltani ehdottomasti käyttämättä jäänyt mahdollisuus.

6. Housut vai hame? Hamehamehame tai jopa mekko! Housuja pidetään vain kotona, kun kukaan ei näe.

7. Sasi & Tennilä - kumman kaa? Pahapaha! Tää menee nyt niin polittiisten rintamalinjojen vetelyksi että vastaan ehdottomasti ehkä.

8. Risikko & Räsänen - kumman kaa? Haluaisin päästä vähän muuttamaan ministeri Räsäsen homokantaa.

9. Mitä otat piknikille mukaan? Viiniä ja pikkusuolaista. Juustoja ja hedelmiä. Joku vappu tein sinihomejuusto-päärynäpiiraita, jotka olivat varsinainen myyntimenestys.

10. Mikä kaduttaa? En kadu mitään. Paitsi sitä, etten lähtenyt kesällä 2010 Ahvenanmaalle töihin.

11. Mitä teet illalla? Näen toivottavasti siskoani.

- - -

Ja sitten ne omat kysymykset:

1. Jos saisit vapaasti valita asuinpaikkasi, missä asuisit?

2. Saat elää loppuelämäsi fiktiivisenä hahmona. Kenet valitset?

3. Mikä sinusta tulee isona?

4. Lempimukisi?

5. Villasukat vai korkkarit?

6. Mitkä esineet seuraavat sinua muutosta toiseen?

7. Viimeisin lukemasi kirja?

8. Mitä blogeja seuraat?

9. Mitä toivoisit tehneesi elämässäsi enemmän?

10. Mikä on historian mielenkiintoisin ajanjakso?

11. Mikä on lempisitaattisi? Kirjasta, laulusta, elokuvasta, runosta, tms.?

- - - 

Mulla on aikaisemminkin ollut sellainen periaate, etten haasta ihmisiä, josseivät he itse halua osallistua. Enkä juurikaan seuraa blogeja, joilla on alle 200 lukijaa. Joten, hyvä lukija, ole hyvä, ota tästä kysymykset! Myös haasteen antaja saa halutessaan tarttua tähän. Kommentoithan, jos tartut haasteeseen.

Aito ja alkuperäinen glögi

Talveen ehdottomasti parhaiten soveltuva juoma on maustettu punaviini, tuo mehuglögin esi-isä. Viinin maustamista ovat harrastaneet jo muinaiset roomalaiset ja antiikin kreikkalaiset. Mokomilla oli tapana myös lantrata viininsä vedellä.

Joskus kuulin, että viinin maustamiseen syynä oli lähinnä se, että ennen modernia viiniteollisuutta viini oli yleensä niin kitkerää, että se piti jollain maustaa. Mene ja tiedä, kyllähän alkuviinit ovat varsinaista trendijuomaa. Olisin itse taipuvainen uskomaan samantyyppiseen selitykseen kuin keskiaikaisen ruoan suhteen: mausteet olivat kalliita, ja niitä käyttämällä osoitettiin omaa asemaa ja varakkuutta. Maun käsite, etenkin hyvän sellaisen, on hyvin aika- ja paikkasidonnainen. Ei ole sattumaa, että keskiajan paratiisissa viini virtaa ja mausteet tuoksuvat. Alkoholijuomissa ja mausteissa on myös voimaa, joka puhuttelee ihmistä edelleenkin. Tästä ihan mainio teos on Wolfgang Schivelbuschin Nautintoaineiden kulttuurihistoria (löytyy myös englanniksi, ruotsiksi ja saksaksi). Mausteviiniä käsitellään myös Ilkka Mäntylän teoksessa Viinissä totuus: Viinin historia Suomessa.

Keskiajan suhteen mausteviinistä puhutaan yleensä nimellä hypocras tai sen varianteilla. Maustettua valkoviiniä saatetaan joskus kutsua nimellä claret. Ruotsinkielinen termi, glögdat vin, kääntyy suoraan suomeksi hehkuviiniksi tai sitten jää matkan varrelle glögiksi.

Kaikissa lämpimissä viinipohjaisissa juomissa on pidettävä huolta siitä, ettei lämpötila pääse nousemaan yli +78 asteen, sillä silloin alkoholi haihtuu juomasta. Itse käytän tähän tarkoitukseen paistomittaria. Aistinvaraisesti lämmitystä voi myös arvioida. Lämmityksen tarkoitus on tehdä juomasta miellyttävän lämmintä ja irrottaa makuaineita tehokkaammin.

Mitään tarkkaa reseptiä minulla ei ole, ja lopputulos vaihtelee sen mukaan, mitä maustekaapista löytyy. Hunaja on kuitenkin ehdoton tämän kanssa, sillä se taittaa mausteiden kitkeryyden. Tällaisella kombolla pääsee kuitenkin hyvin alkuun, ja olen huomannut, että mausteita laittaa helposti liian vähän kuin liikaa. Jos haluaa keskiaikaisen version, tulisi välttää uuden maailman tuliaisia, kuten vaniljaa ja chiliä.

Viini on hyvää myös kylmänä, jos sitä jää yli. Olen joskus tehnyt mausteviiniä jopa ilman lämmitystä, silloin hautumisaika on pidempi tai mausteita pitää käyttää reilummin. Ostamani punkku osoittautui omaan suuhuni liian kitkeräksi ja tanniiniseksi, joten heitin pullonsuusta sisään kanelitangon, pari neilikkaa, pippureita ja reilusti hunajaa ja annoin olla pari tuntia. Sitten kippasin sen onnellisena kurkustani alas.

Mausteviini

Pullo punkkua (mahdollisimman halpaa, mieluusti myös pahaa)
kanelitanko
1 rkl kokonaisia neilikoita
2 rkl kokonaisia mustapippureita
muita mausteita maun mukaan, esim. inkivääriä, kardemummaa, muskottia, kuminaa
vajaa desi hunajaa

Kaada punaviini teräskattilaan ja lisää mausteet sekä hunaja. Lämmitä puolisen tuntia. Tarkkaile, ettei lämpötila nouse yli +78 asteen. Pidempi aika tuo enemmän makua. Tekelettä voi maistella välillä, etenkin hunajan määrää kannattaa maistaa. Siivilöi mausteet pois, tai jos olit tosi fiksu, laitoit ne jo alun perin liemeen harsopussissa, joka on helppo noukkia pois. Nauti ilolla ja halulla. Hunaja peittää petollisesti alkoholin maun alleen, joten syytä mehiläisiä, jos tuli juotua liikaa.

Samantyyppisiä ohjeita löytyy myös Elävä keskiaika ry:n kirjastosta. 

Epäreilua ruokaa

Viikonlopusta lähtien media on kohissut ennennäkemättömästä liha-alesta. Vaikka myynnissä ei ole kuin kahdenlaista lihaa, on luvassa kuitenkin kannanotto ruoan tuottajahintojen alhaisuuteen. Miksi se, joka tekee eniten, saa vähiten, kysyvät tuottajat, eikä kauppa ole vielä vastannut. Tampereen tapahtuma alkais kohta, enkä ole päättänyt, pitäisikö ruokatunnilla käydä hakemassa kimpale possua. Kaipa sitä voisi. Kun kerran saa halvalla sitä lihaa!

Median uutisointi kertoo pääosin siitä, missä ongelma on. Halpaa lihaa, liha-ale, ennennäkemätön, nyt sitä saa, halvalla! Ihmiset haluavat halpaa ja kauppa sitä heille tarjoaa. Koska kauppa ei omista katteistaan tingi, on tuottaja se, joka viime kädessä kärsii. Suoraan tuottajalta tai ilman suomalaisen kaupan duopoliorganisaatiota ostettuna ruoka on yleensä kalliimpaa, koska siitä menee tuottajalle kunnon hinta. Jos suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassakin tuottajahinnat ovat näin alhaiset, mikä mahtaa olla tilanne vietnamilaisella riisinviljelijällä tai argentiinalaisella karjankasvattajalla?

Ruoan hinta on sellainen juttu, ettei sitä ihan yhdessä postauksessa käsitellä. Kortensa kekoon kantoi esim. Sivumaun Jani (mulla on sellainen olo, että myös kakkososa olis ilmestynyt, mutten sitä tähän hätään löydä). Aiheesta on myös julkaistu viime vuonna kirja. Ruoka on Suomessa kallista, ainakin jos vertaa hintaa kaupan hyllyllä melkein mihin tahansa muuhun maahan. Kuitenkin suomalaiset käyttävät tuloistaan entistä pienemmän osan ruokaan. Absoluuttisesti ruoka on siis kalliimpaa, suhteessa tulotasoon halvempaa. Eikä itse tekemällä välttämättä säästä.

Itse pyrin suosimaan suomalaista ja mahdollisuuksien mukaan myös luomua. Suomalainen ruoka tuo leivän moneen pöytään, ja ihan jo periaatteesta haluan tukea paikallista maataloutta. Tuottajahintojen pienuudesta huolimatta suomalaisen työntekijän olot ja oikeudet ovat tarkemmassa valvonnassa kuin melkein missä tahansa muualla. Luomun suosimisen syyt taas ovat kestävässä kehityksessä ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä. Kumpikaan kriteeri ei ole kuitenkaan täysin ehdoton, eikä autuaaksitekevä: omat ongelmansa on kummassakin. Enkä aina jaksa/viitsi/pysty, tietenkään.

Omppusirkus

Jokasyksyinen omenashow alkaa pikku hiljaa olla voiton puolella. Vanhemmillani on viitisen erilajikkeista omenapuuta, joista saadaan syksyn mittaan aikamoinen sato. Nyt, kun myös omassa asunnossani on hillokellari, olen hyvällä omallatunnolla keittänyt hilloksi niin paljon kuin pystyn, ja siideriäkin on toinen satsi tulossa. Ensimmäisen erän tein vähän mauttomiksi jääneistä punakaneleista, ja saa nähdä, kehittyykö niihin mitään makua kellarissa. Toiseen, vielä käymässä olevaan erään laitoin päärynäomenoita, joiden kirpeä maku luultavasti sopii siideriin hyvin. Pitäisi pullottaa satsi tänään, mutta käyminen näyttää jääneen vähän vähäiseksi. Aikaisemmat erät ovat kuplineet iloisesti sammiossaan, mutta tämä viimeisin ei ole oikein innostunut. Mitäköhän siitäkin tulee.

Mutta koska omppuja on vaikka huru mykky, ei yhtään haittaa nämä siiderikokeilut. Sillä sen kerran, kun kokeilu onnistuu, tietää, mihin kaikki tulevien vuosien omput päätyvät. Viime vuoden testierä ei käynyt pullossa yhtään. Epäilen, että lämmitin vierrettä sokerin lisäämisen yhteydessä liikaa, jolloin hiiva kuoli ja lopputuloksena oli liian makeaa mutta silti alkoholilta maistuvaa omenamehua. Tämän vuoden erien kanssa olen varovaisempi, ja katsotaan, mitä seuraa. Ehkä räjähteleviä pulloja, mutta tuleepahan sekin sitten testattua.

Omenapiirakassa on se huono puoli, ettei sitä kannata ottaa osaksi päivittäistä ruokavaliota. Lisäksi piirakkaan menee vain pari omenaa. Omenahyveeseen menee enemmän, ja sitä olemmekin useamman kerran syöneet. Hilloa on keitetty jo riittävästi. Osan omenoista olen kuivannut, mutta kuivuriinkaan ei mene kerralla kuin seitsemän omenaa. Olen siis edelleen avoin uusille resepteille, etenkin sellaisille, joihin ei liity piirakka tai hillo.

Facebookissa pari vuotta sitten asiaa harmiteltuani sain Ranskassa asuneelta kaveriltani seuraavanlaisen ohjeen. Siiderin kohdalla jouduin tyytymään kaupan valikoimiin. Kanaa en nykyään juuri syö siihen liittyvien eettisten ongelmien takia, mutta aina välillä tulee sitäkin ostettua.

Omena-kanapasta

pari kanan rintafilettä paloina
pari omenaa
sipuli 
valkosipulinkynsi
hyvää omenasiideriä (unohda suomalaiset panimot, käytä esim. Ecussonia tai jotain brittiläistä)
purkki ranskankermaa
suolaa, pippuria

Pilko kanafileet, sipuli ja valkosipuli. Paista pannulla n. 10 min. Pilko omenat, lisää pannulle, lorauta mukaan myös siideriä. Keitä hetki, lisää ranskankerma, suolaa ja pippuroi. Tarjoa haluamasi pastan kanssa. Lopun siiderin voi juoda ruoan kanssa.