maanantai 12. syyskuuta 2011

Nettitv:tä, vielä ehtii!

Huh, onneksi näissä on sentään katseluaikaa jäljellä. Olen viihdyttänyt itseäni viime päivinä Yle Areenalla ja yllättäen ruoka-aiheisten ohjelmien parissa. Olen minä sieltä ehkä vähän muutakin katsellut, mutta se nyt ei liity tähän.

Verta, hikeä ja noutoruokaa on brittiläinen sarja kuudesta nuoresta, jotka lähetetään Kaakkois-Aasiaan tutustumaan siihen, mistä ruoka tulee. He tienaavat työstään rahaa saman verran kuin paikalliset, yleensä kuitenkin vähemmän sillä he eivät suoriudu työstä yhtä tehokkaasti. Viimeisissä jaksoissa sillä rahalla pitää myös elää. Sarjan kaksi ensimmäistä jaksoa ovat jo poistuneet Areenasta, mutta kolmas on vielä viikon ja neljäs vähän enemmän. Sarja toistaa itseään aika hyvin, joten mukaan pääsee kyllä.

Tällaisessa aiheessa tietynlaiselta sosiaalipornolta ei voi välttyä. Ryhmään on tietoisesti valittu ihmisiä, joita ei kiinnosta, mistä ruoka tulee, ja kontrastiksi vähän valveutuneempaa porukkaa ja yksi maanviljelijä. Eräs kansainvälisen politiikan opiskelija on sarjan aluksi sitä mieltä, että jos halpa ruoka tarkoittaa sitä, että työntekijää riistetään, niin ei se häntä kiinnosta, hän haluaa ruokansa halpana. Tanssinopettajatyttö suostuu syömään lihaa vain jauhettuna, sillä jänteet ja luut ällöttävät häntä. Molemmilla menee luu kurkkuun, kun peltotöistä saatava raha ei riitä ruokaan ja ainoa ruoka kotkottaa vielä.

En ole ihan varma, mitä mieltä sarjasta olisin. Koskettava se on joka tapauksessa. Mikä on länsimaisen kuluttajan vastuu työläisten riistämisessä ja onko minun valinnoillani mitään väliä? Jos muu Suomi haluaa syödä riisiä, mitä se auttaa, jos itse ostan ohraa? Kotimaisuuden suosimistakin sarjassa kritisoitiin. Perustelu on sama kuin muissakin kulutustavaroissa: jos minä en osta, se ravunkuorija tai ompelija jää työttömäksi. Oikeuttaako se silti ostamaan halvalla? Ei tilanne parane sillä, että pyrkii pitämään riisinviljelijän leivässä kiinni ostamalla paketin Uncle Ben'siä. Tilanne paranee sillä, että sen riisinviljelijän oloja parannetaan. Reilu kauppa on yksi hyvä tie siihen. Reilu kauppa on kalliimpaa osittain siksi, että viljelijä saa siitä enemmän.

Toisaalta kotimaassa työntekijöiden oloja on helpompi valvoa. Suomessa on minimipalkka ja ay-liike. Täydellisesti olot eivät täälläkään ole, muttei täällä nälkään kuole. Köyhinkin ihminen pääsee vessaan.

Kannattaa ehkä katsoa itse ja muodostaa oma mielipiteensä. Itse erehdyin lukemaan viimeisen jakson jälkeen blogikirjoitusta, jossa valiteltiin opiskelijoiden huonoa taloudellista asemaa. Totta kai opintotuki pitää sitoa indeksiin, mutta kovin pieneltä se huoli tuntui siihen verrattuna, että toiset näkevät perhettään kerran vuodessa.

Toinen pysäyttävä dokumentti kertoo roskista. Arvokas ja herkullinen jäte pureutuu siihen, miksi kaupat heittävät niin paljon ruokaa roskiin. Suomessakin on aina välillä puhuttu dyykkaamisesta ja siitä, miksi kaupat eivät anna viimeisen käyttöpäivän ylittänyttä ruokaa sitä tarvitseville. Täysin syömäkelpoista ruokaa heitetään roskiin vain siksi, että asiakkaat ovat tottuneet tietynlaiseen ruokaan. Ranskalaisessa kaupassa heitettiin pois kaikki jogurttipurkit, joiden viimeiseen käyttöpäivään oli alle viikko, sillä asiakkaat eivät halua ruokaa, joka on menossa vanhaksi. Toisaalta, pengon aina itsekin hyllystä tuoreimman maitopurkin, mutta ostan myös alennuksesta vanhaksi menevää ruokaa. Useimmat tuotteet säilyvät hyvänä joitain päiviä parasta ennen -päiväyksen jälkeenkin, toiset reilusti pidempäänkin. Ja tuoretavaroista tietää ainakin, mitä tänään syödään.

Suomen lähikauppa ilmoitti muutama vuosi sitten, ettei Siwoissa myydä enää vanhaksi menevää ruokaa alennuksella. En löytänyt aiheesta kertovaa uutista, enkä ole pitkään aikaan käynyt Siwassa, joten en tiedä, pitääkö tämä enää paikkaansa. Se on suunnaton sääli, sillä itse nappaan lähi-Valintatalostani vanhaksi meneviä tuotteita 30 % alennuksella lähes viikoittain. Saisi kyllä olla puoleen hintaan tai enemmänkin, jotta kauppa saisi omansa pois. Siwan alennushinnattomuutta perusteltiin sillä, että asiakkaille jää mielikuva pilaantuneesta ruuasta, jos tarjouksia on paljon. Täh?

Viimeinen käyttöpäivä lähestymässä tai ei, suomalaiset heittävät myös kotona keskimäärin 23 kg vuodessa syömäkelpoista ruokaa roskiin. Suurin osa hävikistä johtuu kuulemma siitä, ettei ruokaa enää haluta syödä tai se näyttää nuhjuiselta. Myös kunnioitus parasta ennen -päiväystä kohtaan johtaa siihen, että ihmiset heittävät myös täysin syömäkelpoista ruokaa roskiin. Moni ei enää tunnista, millaista on syömäkelpoinen ruoka, vaan odottavat paketin kertovan heille sen. Olen joskus kuullut, että jotkut pelkäävät ostaa vihanneksia, kun eivät tiedä, kauanko ne säilyvät. Älytöntä. Tietysti ruoka pilaantuu, ja silloin se on heitettävä pois, mutta sitä en ymmärrä, että hyvää ruokaa tuhlataan.

Älyttömintä on se, että Suomessakin on alettu lukita kauppojen roskakatoksia, etteivät viherpiipertäjät ja mustalaiset pääse kaivamaan roskiksesta syömäkelpoista ruokaa. Se on meidän roskaa, ettekä te saa sitä! Ymmärrän sen, että kauppa on vastuussa myymänsä ruuan laadusta ja syömiskelpoisuudesta, mutta en sitä, että kaupan vastuu ulottuu myös roskikseen. Katosten lukitsemista perustellaan nimittäin sillä, että kauppa on vastuussa, jos joku saa dyykkauksesta ruokamyrkytyksen. Luulisi, että ihminen, joka kaivaa roskiksesta ruokaa, ymmärtää mahdolliset seuraukset. Yleensä ruoka kuitenkin on vielä käyttökelpoista, etenkin jos se ei vaadi kylmäsäilytystä tai on muovitettu. Dyykkareille on näköjään omistettu ihan oma foorumi, jos joku haluaa tietää lisää.

Miksi samaan aikaan valitetaan ruuan hinnasta ja ollaan kuitenkin valmiita heittämään sitä pois?

3 kommenttia:

  1. Hear hear! Sattumalta katsoin juuri päivänä eräänä peräkkäin nuo molemmat dokkarit. Jäteasia oli erityisen mielenkiintoinen.

    S-ketjun kohdalla tuli alelappujen kanssa samanlainen tänka-på vuosi pari sitten. Sokosten yhteydessä olevissa marketeissa ei enää - ja nimenomaan imagosyistä - saa laittaa esimerkiksi leipää alennukseen. Punaiset hintalaput näyttävät ikäviltä. Alennukset kehittyvät tämän lisäksi jätteen kannalta huonoon suuntaan. "Pilaantumista" lähestyvää ruokaahan on myyty kaikissa toimipisteissä nimenomaan puoleen hintaan, mutta pääkaupunkiseudun liikkeiden esimerkin mukaisesti muutkin osuuskunnat ovat siirtyneet 30 prosentin alennukseen. Vaikka aletavaraa menee huonommin, on kate nyt parempi ja riittävä. Roskaa on vastaavasti enemmän. Kiva.

    Kuluttajien etääntyminen safkasta on todellakin ongelma - on jotensakin sairasta, että ruokaa kipataan roskiin varmuuden vuoksi tai siksi, että paketissa on tuottajien (!) hyväksi katsoma päivämäärä. Viimeistään itse dyykatessani opin luottamaan paitsi järkeeni, myös aisteihini. Ne kertovat, mikä on vielä syömäkelpoista ja mikä taas ei.

    VastaaPoista
  2. Roskiin menevän ruoan määrä on järkyttävä. En ole itsekään puhdas pulmunen ja jotain tarttis sille tehrä, mutta joku järki on sentään pysynyt päässä. Meillä on kotona tapana käydä melkein joka päivä lähikaupassa - emme suunnittele viikon ruokalistaa etukäteen. Se tulee toisaalta vähän kalliimmaksi opiskelijakukkarolle, mutta toisaalta harvemmin tulee ostettua jääkaappia täyteen tavaraa, josta osa sitten vanhenee ilman käyttöä. Jotain suunnitelmallisuutta tietysti voisi harrastaa, mutta toistaiseksi mennään näillä, pitkälti ajanpuutteen vuoksi. (Toisille tietysti sellainen suunnitelmallisuus sen sijaan tuo lisää aikaa päiviin, mutta minulle ei.)

    Hyvä teksti!

    VastaaPoista
  3. Suketus, mikäs siinä, kun ruokakauppa on teillä kuitenkin kulman takana. Mä oon sen verran suunnitelmallinen ihminen, etten juuri koskaan käy kaupassa ilman listaa, koska kuitenkin unohdan jotain. Ja kun tekee listan, tulee helposti miettineeksi, mitä sitä voisi tulevina päivinä syödä. Mutta toisaalta nekin suunnitelmat menee joskus uusiksi tarjousten tai juurikin lähellä viimeistä käyttöpäivää olevien ruokien takia.

    Molemmille kiitos kehuista!

    VastaaPoista