perjantai 18. maaliskuuta 2011

Kouluruokaa etsimässä

Kouluruoka jaksaa puhuttaa ihmisiä aika ajoin. Tällä hetkellä mitään suurta kohua ei ole ilmassa, mutta tuoreessa muistissa on vuoden vanha katastrofi nimeltä kasvisruokapäivä. Siis ettei joka päivä saisi nuori ihminen syödä lihaa?! Jos haluaa menettää uskonsa ihmiskuntaan, kannattaa katsoa otos Helsingin kaupunginvaltuuston keskustelusta. Hauskintahan (?) on se, ettei suurimmassa osassa koulun "liharuokaa" ole edes lihaa, vaan nahkaa, rasvaa, soijaproteiinia, muunneltua tärkkelystä ja arominvahventeita. Tämänpäiväinen Aamulehtikin taas muistutti, ettei teollisissa lihapullissa ole juurikaan lihaa.

Omat muistoni kouluruoasta vuosituhannen vaihteen Lahdesta ovat pääasiassa mukavia. Ruoka oli yleensä hyvää tai vähintäänkin kohtuullista. Lisäksi opin jo varhain arvostamaan maksutonta ruokaa, ja koulun loputtua sitä arvostaa vielä enemmän. Onneksi on yliopiston halpa opiskelijalounas! Molemmissa on kuitenkin se ongelma, ettei halvalla saa hyvää, ja laitosruoka on laitosruokaa. Koska kouluista on poistettu valmius tehdä itse ruokaa, tulee teollinen ruoka valmiissa paketissa keskuskeittiöstä ja isketään uuniin lämpiämään. Ruoka on täynnä lisä- ja säilöntäaineita ja vihanneksista häviävät ravintoaineet, kun niitä säilytetään valmiiksi kuorittuina ja paloiteltuna pitkiä aikoja vakuumissa.

Jos minä saisin päättää (mutta ehkä onneksi en saa), otettaisiin koulun oppilaat mukaan ruoanlaittoon. Tietty osa oppilaista olisi päivän tai viikon keittiöapulaisina esim. pesemässä perunoita, pyörittämässä sämpylöitä tai pilkkomassa vihanneksia. Syksyisin koko koulu kävisi poimimassa marjoja, kuten wanhaan hyvään aikaan kouluissa tehtiin. Hygieniamääräykset kuitenkin estävät tämän. Siitä syystähän ne vihanneksetkin tulevat valmiiksi käsiteltyinä, koska esimerkiksi multaisia juureksia ei saa käsitellä koulukeittiössä, vaan niille pitää olla oma tilansa. Myöskään leipomista ei saa harrastaa jauhopölyn vuoksi. Villeissä marjoissakin voi olla vaikka mitä pöpöjä tai ötököitä, ja joku oppilashan voisi eksyä metsään tai ahdistua ja loukata itsensä. Kaikki kaatuu myös siihen, ettei oppilaita saa päästää keittiöön: heillä ei ole hygieniapassia eikä vaadittavaa koulutusta. Ruoka tulee linjastolle värittömänä ja mauttomana, teollisena mössönä, jolle on helppo sanoa yök.

Eikä yökkäilyn kohde ole aina suinkaan se kasvisruoka, vaikka innokkaimmat lihansyöjät niin väittävätkin. Lempiruokien joukossa on kasvisruokiakin, minkä on huomannut myös opettajansijaisuuksia tekevä ystäväni. Tilliliha pysyy vuodesta toiseen inhokkina, vaikka itse tykkäsin siitä(kin). Ruokatunnilla pizzeriaan tai hampurilaiselle kipittävät yläkoululaiset eivät ole mitenkään yhteydessä kasvisruokaan, vaikka Viikon valopää niin väittääkin. Tuskinpa kukaan koulun alueelta poistuva ajattelee, että kasvisruoka ei ole riittävän terveellistä tai energiapitoista, tai etteivät he halua tukea viherpiipertäjien ja maailmanparantajien agendaa tehotuotettujen eläinten aseman parantamiseksi, vaan syövät mielummin lihaa. Kyllä kouluruoan välttelyyn ja hampurilaisella käymiseen on ihan muut, suurimmaksi osaksi sosiaaliset, syyt.

Joten mitä tehdä? Suurin osa kouluruoan lihasta ei ole lihaa, eivätkä koululaiset halua syödä sitä, koska se on ällöä, mutta eivät halua syödä myöskään kasvista, koska se ei ole lihaa. Täh? Liha on kallista, siksi sitä ei eineslihapulliin laiteta. Joten miksi syödä kanannahkaa, jos samalla rahalla ja halvemmallakin saa linssejä, papuja, soijaa, tofua ja vihanneksia? Myös henkilökunnan uudelleenkouluttaminen maksaa, sillä koulusta ja kokista riippuen tietämys kasvisruokavaliosta voi olla heikoilla kantimilla. Jo kouluaikana kasvissyöjäksi ryhtyneet ystäväni ovat kertoneet melkoisia kauhutarinoita siitä, millaisella ruoalla heidän oletetaan pärjäävän koko koulupäivän.

Oma lempiruokani koulussa oli ohrasuurimopuuro. Nyt, viisi vuotta ylioppilaskirjoituksista, on sen himo käynyt välillä sietämättömäksi. Ongelma vain on se, etten ole kotioloissa onnistunut saamaan aikaiseksi vastaavaa, mutta aika lähelle kyllä. Ilo huomata, etten ole yksin himoni kanssa, vaikka toistaiseksi kukaan muukaan ei ole onnistunut ongelmaa ratkaisemaan.

(yritän myös kehittää ruoankuvaustaitojani)

Ongelma on luultavasti käyttämissäni rikotuissa ohrasuurimoissa, jotka olen tilannut Tamyn luomuruokapiirin kautta Ponkiniemen luomutilalta. Nämä eivät takuulla ole samaa kamaa, mitä suurtalouskeittiö käyttää (vaikka ilmeisesti tila toimittaa viljatuotteita myös lähikouluille, iso plussa siitä!). Suurimoita ei ole puhdistettu, ja niissä on kaikenlaista hitaletta, joka antaa puurollekin rusehtavamman sävyn. Lisäksi keitetyt suurimot eivät puuroudu aivan samalla tavalla kuin koulussa, vaan ne tuntuvat suussa selvästi erillisinä. Kouluruoat tehdään yleensä hylana, joten maidon vaihtaminen hylaan voisi myös viedä makuelämystä oikeampaan suuntaan. Kaiken kruunaisi tietysti lisä- ja makuainemehukeitto, johon ei pääse käsiksi anopin tekemällä mehulla.

Mutta on tämä omakin versioni aika hyvää. Pitkällä hauduttamisella siitä saa vielä parempaa.

Ohrasuurimopuuro

1,5 dl rikottuja ohrasuurimoita
1,5 l vettä
1 l maitoa
suolaa

Kiehauta vesi, lisää ohrasuurimot. Keitä kunnes vesi imeytyy suurimoihin, lisää tämän jälkeen maito. Keitä puuroa hiljaisella tulella, kunnes koostumus on sopiva, itselläni meni kokonaisuudessaan kaksi tuntia. Suolaa vasta hauduttamisen jälkeen, tarjoile mehukeiton tai marjojen kanssa.

3 kommenttia:

  1. Jäikö tuota jäljelle? Minä isken heti tähteille! :)

    VastaaPoista
  2. Jäi, mutta söin sen jo! Onneksi sitä on helppo tehdä tarvittaessa lisää.

    VastaaPoista
  3. Pyörittelin pari päivää ajatusta puuron teosta, mutta se kaatui joka kerta siihen tajuamiseen, että olen talven aikana käyttänyt kaikki puurosuurimot ja hiutaleet. Silloin on asiat huonosti kun opiskelija ei voi tehdä rahattomuus-puuroa :D

    VastaaPoista