Kauhupöperöä

Tarkkasilmäinen blogieni lukija on varmaankin perillä hassuista harrastuksistani. Aloitin live-roolipelit eli näytelmäroolipelaamisen eli larppaamisen kymmenen (!) vuotta sitten. Yliopistoaikanani olen puoliaktiivisesti harrastanut myös pöytäroolipelejä, ja kuten varmaan jokainen suomalainen, olen myös pelannut lautapelejä. Varsinaiseksi lautapeliharrastajaksi en kuitenkaan itseäni laske, vaikka nyt kaveriporukankin innostuttua peli-iltoja on tullut järjestettyä useamminkin.

Ostin keväällä maanmainiosta Tukholman Scifi-bokhandelista Arkham Horror -kauhulautapelin, johon olin jo aikaisemmin tutustunut. Tietysti iltojen hämärtyessä ja viilentyessä piti sitä päästä pelailemaankin. Nörttityttöjen blogissa oli jo aikaisemmin pohdittu ruoan ja roolipelien yhdistämistä, niinpä minäkin halusin tarjoilla peliporukalle teemaansopivaa ruokaa. Kattaukseen valikoitui sydänpata, koska olen tehnyt sitä aikaisemminkin ja se on hyvää ja erikoista.

Sydän on ihan mainio raaka-aine, vaikka se vaatii pitkän kypsennysajan ja sen käsittely saattaa olla heikkohermoiselle liikaa. Se nimittäin näyttää jauhelihauskovaiselle siltä, mitä se on. Sydäntä saa lihatiskeiltä ja pienemmistä erikoiskaupoista, oma vasikansydämemme napattiin mukaan Lähiruokapuoti Lempistä. Hinta oli muistaakseni 12 e / kg.

Tämän padan toteutuksesta vastasi rakas avokkini, koska itse olin töissä. Sydämen marinoimiseen ja hauduttamiseen menee aikaa, joten mitään pikaruokaa tämä ei ole, mutta lopputulos palkitsee kyllä. Ohje on alun perin Etelä-Suomen sanomista vuosien takaa, mutta tätä on hieman modailtu. Sydänohjeita kannattaa etsiä vanhoista keittokirjoista, ja luottaa ainoastaan sellaisiin, jotka hauduttavat pataa 3-4 h. Toisaalta mikä tahansa pataohje sopii varmasti pienellä modauksella. Itse olen tehnyt vain tätä tomaattipohjaista, mutta samassa lehtileikkeessä on ohje myös sinappiseen sydänpataan. Ehkä sitä seuraavaksi?

Verenpunainen sydänpata

1 naudan sydän (n. 500 g)

Marinadi: 

2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 tkl tomaattimurskaa
1 laakerinlehti
rosmariinia
timjamia
suolaa
valkopippuria

Pataan: 

pari porkkanaa
paprika
tomaattipyrettä
persiljaa
suolaa, pippuria

Puhdista ensin sydän. Poista kalvot, rasva ja isoimmat verisuonet. Paloittele ja huuhtele veret pois. Voit myös liottaa paloja. Tee marinadi, ja laita sydänpalat siihen yön yli (meidän marinointiaika oli vain 4 h, ja epäilen, miten marinointi vaikuttaa lopputulokseen). Poista sydänpalat liemestä ja ruskista ne padassa voissa tai öljyssä. Lisää paloitellut porkkanat ja paprika sekä marinointiliemi, hauduta 3-4 h miedossa lämmössä. Jos pata kuivuu, lisää vettä, ja halutessasi tomaattipyree. Suolaa, pippuria ja muita mausteita maun mukaan. Koristele persiljalla ennen tarjoilua. Lisukkeena meillä oli perunaa, porkkanaa ja kukkakaalia sekä salaattia, puolukkaa ja erinäköisiä purkkilisukkeita (suolakurkkuja, punasipulihilloketta, kesäkurpitsa-porkkanahilloa). Syöjiä oli viisi, joista kolme kovanälkäistä nuorta miestä, ja melkein kaikki meni.

Jokainen vieraista toi vähän naposteltavaa, joten niitä oli ehkä vähän liikaakin.

Tarvitaan myös vihainen pehmo-Cthulhu

Seuraavaan peli-iltaan ajattelin tekeväni jauhemaksapihvejä. Kasvissyöjä voi lähteä omaan kauhuruokaansa vaikka punajuuri edellä. Eikä näitä pöperöitä ole tarkoitettu vain kuriositeeteiksi tai kauhulla popsittaviksi, vaan sisäelinruokaa voi valmistaa muutenkin. Teeman puitteissa voi tulla kokeilleeksi ruokia, joita ei välttämättä muuten tulisi syötyä, ja huomata niiden sopivuus normaaliinkin elämään. Etenkin sisäelimet ovat halveksuttua ruokaa, jonka yleensä ajatellaan sopivan vain eläimille, mutta ne ovat hyvinkin edullisia ja maukkaita. Sydän on pitkään haudutettuna todella pehmeää ja lihaisan makuista, vähän riistan tapaista. Sisäelinten käyttö sopii myös omaan ruokafilosofiaani: jos kerran eläin on henkensä heittänyt minun takiani, kannattaa se käyttää kokonaan ja mahdollisimman tarkasti.

Syksy on ehkä paras ruoka-aika: sadonkorjuun tuoreet maut, viilenevän illan runsaat pataruoat, säilöntäkausi, villasukat ja maustettu punaviini!

Sammakolta meni koti

Lapsikin sen tietää, että äidin kasvimaalla, raparperin alla, sammakolla koti oli kultainen, mutta vanhempien pihan sammakot saavat muuttaa vaikka vattupuskanjuureen siksi aikaa, että seuraava sato kasvaa. Siskoni harvensi jokunen viikko sitten raparperipenkkiä ja minä tietysti tarjouduin ottamaan osan. Raparperinvarsia kertyi niin iso muovikassillinen että sanka meinasi hajota, ja kuorin kekoa yhteensä kaksi tuntia. Suurin osa meni pakkaseen, mutta kyllä minä sitä vähän keittelinkin.

En edes tajunnut kaivanneeni raparperia ennen kuin tunsin kuoren alta tulevan kirpakan tuoksun. Olen jo vuosia sitten jumahtanut tutulle ja turvalliselle kiisseli/piirakka-akselille, mutta tällä kertaa päätin edes vähän kokeilla jotain uutta.

Raparperichutney

n. 1 l paloiteltua raparperia
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 chilipalko (käytin peperocinoa)
1 ½ dl hillosokeria
2 rkl punaviinietikkaa (käytin balsamicoa, koska en jaksanut lähteä kauppaan)
1 tl suolaa
½ tl kanelia
½ tl jauhettua inkivääriä

Laita ainekset kattilaan, keitä miedohkolla lämmöllä n. 20 min tai kunnes seos on paksuhkoa. Anna jäähtyä, tarkista maku, lisää sokeria tai etikkaa maun mukaan.

Ohje on uusimmasta Glorian Ruoka ja Viinistä (4/2011), joka on hyvä esimerkki siitä, mihin opintotuki venyy, kun tahtoa on. Tilasin puolen vuoden pätkän joskus, kun luin vielä Cosmopolitania ja sain toisen lehden halvalla. Myöhemmin Cosmo jäi, Ruoka ja Viinin satunnaiset tarjoustilaukset muuttuivat vahingossa kestotilaukseksi ja maksoin laskun mukisematta. Glorian ruoalla ja viinillä on tosin sellainen negatiivinen vaikutus, että se nostaa myös meidän ruokabudjettia. Mutta onpahan ainakin hyvää. Ja aina voi haaveilla. Eikä hyvä ruoka ole aina kallista. Tähänkin löytyivät ainekset kotoa.

Ohje suositteli chutneytä uunipaahdetun kevätkananpojan lisukkeeksi. Koska ihan vielä en ole saanut aikaiseksi kävellä Lähiruokapuoti Lempiin, en ole saanut myöskään kananpoikaa. Toisaalta tässä olivat nämä helteetkin, joiden aikana meillä syötiin lähes pelkästään salaattia. Nyt, kun asunnon lämpötila on laskenut alle kolmenkympin, voisi kuvitellakin lämmittävänsä uunin. Olin onneksi kaukaa viisas ja tölkitin chutneyn pestyihin ja kiehuvalla vedellä desinfioituihin purkkeihin, joten sen säilyvyys on ainakin kohtuullisen hyvä. Raportoin myöhemmin, myös mausta. Maistelin tuotosta tölkityksen yhteydessä ja ainakin chiliä oli riittävästi.

Osasta raparperia syntyi kerroskiisseli, koska maitokiisseli on vaan niin hyvää.

Raparperi-maitokiisseli

Raparperikiisseli

5 dl raparperia tai enemmänkin
5 dl vettä
3 rkl perunajauhoja

Kiehauta vesi, lisää raparperit. Odota, että kiehahtaa uudestaan, lisää sitten pieneen vesitilkkaan sekoitettu perunajauho. Anna pulpahtaa, mutta älä enää keitä.

Maitokiisseli

5 dl maitoa
reilusti vaniljasokeria
5 rkl maissitärkkelystä

Kiehauta vaniljasokerilla maustettu maito, ole varovainen ettei pala pohjaan. Lisää pieneen vesitilkkaan sekoitettu maissitärkkelys. Anna kiehua pari minuuttia koko ajan sekoittaen.

Valmista molemmat kiisselit. Kerrostamisen kanssa oli vähän ongelmia, ja lopputulos muistutti enemmän tiikeri- kuin kerroskiisseliä. Laitoin pohjalle maitokiisseliä, mutten malttanut odottaa, että se jäähtyy. Jäähtyminen olisi varmasti auttanut kiisselin kestävyydessä. Olisin ehkä myös voinut lusikoida raparperikiisseliä päälle varovaisemmin, mutta ei se ulkonäkö vaan se maku. Ja hyvää oli! Kiisseleitä on oikeasti puolet ja puolet, mutta raparperi halusi piiloutua keskelle.

Ehkä ensi kerralla teen sitten sitä piirakkaa. Haluan kuitenkin pikkuhiljaa kehittää muita keinoja hyödyntää marjoja ja raparperia kuin kiisseli tai piirakka. Etenkin syksyllä satokautena tuntuu siltä, että piirakka pursuaa korvista ulos. Eikä se hyvää mahallekaan tee.

Takaisin Suomessa

Blogi on viettänyt hiljaiseloa muutaman viikon, ja varsin ymmärrettävistä syistä: vietin viikon Roomassa. Sitä ennen vietin viikon kirjoitellen esseitä sun muita papereita, jotka piti palauttaa ennen lähtöä. Roomassa oli ihanaa, kuten aina, eikä italialainen ruoka pettänyt tälläkään kertaa. Laajempaa ruokablogausta seuraa hetken perästä, kun puran kamerasta kuvat ja kirjoitan läppäri sauhuten niitä seuraavia esseitä, joiden palautuspäivä on kuun lopussa. Saattaa siis olla, että venyy ensi viikolle, toivottavasti jaksatte odottaa. Onneksi kohta on vappu.

Poissaollessani on Suomessakin tapahtunut paljon hyvää: kesä on tullut, aurinko paistaa ja ihan lähihoodeille Tammelaan on avautunut lähiruokapuoti Lempi. Saa nähdä, ehtiikö tällä viikolla edes testaamaan sitä, vaikka mieli tekisi! Sijoituin myös kolmanneksi Jokapäiväisen leivän Taidetta lautasella -kilpailussa. Kiitos äänestäneille ja onnea voittajalle! Sitä ei tarvitse mainita, että osallistujia oli neljä, sillä kolmas sija kuulostaa paremmalta kuin toiseksi viimeinen. Ensi vuonna uudestaan. Seuraava kilpailu saattaa olla Uuden mustan Jämäkokkikisa, joka päättyy 4.5. Olen ehkä siinä mielessä askeleen edellä, että tykkään muutenkin varautua siihen, että kaapissa on aina jotain ruokaa. Ostan paljon säilykkeitä ja pakasteita niitä päiviä varten, jolloin ei jaksa lähteä kauppaan.

Joskus kuulin, että opiskelu tarkoittaa työtä 24 tuntia päivässä, 7 päivää viikossa, kaksi viikkoa vuodessa. Se pitää suurimmaksi osaksi paikkansa. Toinen, myöskin harvinaisen tosi lausahdus pätee omaan alaani: "Studying history is like drinking an ocean an peeing a cupful". Nyt sitä sitten.