torstai 16. kesäkuuta 2011

Nyt sitä saa!

Jaa että mitä?



No pottua tietty! (Anoppilassa sitä sanotaan pernaksi, mutta musta perna on sisäelin) Tallustelin töiden jälkeen kauppaan miettien, mitä sitä tänään söisi, ja siinä niitä oli! Vihdoin kotimaisena! Mulla on periaatepäätös, että perunat ja mansikat ostan vain kotimaisina. Helle on näköjään tehnyt tehtävänsä, sillä kotimaista mansikkaakin saa jo viidellä eurolla litra. Mutta pottuja! Innostuin niin, että ostin kaveriksi sillin lisäksi viipaleen kuhaa. Oi onnea!

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Sammakolta meni koti

Lapsikin sen tietää, että äidin kasvimaalla, raparperin alla, sammakolla koti oli kultainen, mutta vanhempien pihan sammakot saavat muuttaa vaikka vattupuskanjuureen siksi aikaa, että seuraava sato kasvaa. Siskoni harvensi jokunen viikko sitten raparperipenkkiä ja minä tietysti tarjouduin ottamaan osan. Raparperinvarsia kertyi niin iso muovikassillinen että sanka meinasi hajota, ja kuorin kekoa yhteensä kaksi tuntia. Suurin osa meni pakkaseen, mutta kyllä minä sitä vähän keittelinkin.

En edes tajunnut kaivanneeni raparperia ennen kuin tunsin kuoren alta tulevan kirpakan tuoksun. Olen jo vuosia sitten jumahtanut tutulle ja turvalliselle kiisseli/piirakka-akselille, mutta tällä kertaa päätin edes vähän kokeilla jotain uutta.

Raparperichutney

n. 1 l paloiteltua raparperia
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 chilipalko (käytin peperocinoa)
1 ½ dl hillosokeria
2 rkl punaviinietikkaa (käytin balsamicoa, koska en jaksanut lähteä kauppaan)
1 tl suolaa
½ tl kanelia
½ tl jauhettua inkivääriä

Laita ainekset kattilaan, keitä miedohkolla lämmöllä n. 20 min tai kunnes seos on paksuhkoa. Anna jäähtyä, tarkista maku, lisää sokeria tai etikkaa maun mukaan.


Ohje on uusimmasta Glorian Ruoka ja Viinistä (4/2011), joka on hyvä esimerkki siitä, mihin opintotuki venyy, kun tahtoa on. Tilasin puolen vuoden pätkän joskus, kun luin vielä Cosmopolitania ja sain toisen lehden halvalla. Myöhemmin Cosmo jäi, Ruoka ja Viinin satunnaiset tarjoustilaukset muuttuivat vahingossa kestotilaukseksi ja maksoin laskun mukisematta. Glorian ruoalla ja viinillä on tosin sellainen negatiivinen vaikutus, että se nostaa myös meidän ruokabudjettia. Mutta onpahan ainakin hyvää. Ja aina voi haaveilla. Eikä hyvä ruoka ole aina kallista. Tähänkin löytyivät ainekset kotoa.

Ohje suositteli chutneytä uunipaahdetun kevätkananpojan lisukkeeksi. Koska ihan vielä en ole saanut aikaiseksi kävellä Lähiruokapuoti Lempiin, en ole saanut myöskään kananpoikaa. Toisaalta tässä olivat nämä helteetkin, joiden aikana meillä syötiin lähes pelkästään salaattia. Nyt, kun asunnon lämpötila on laskenut alle kolmenkympin, voisi kuvitellakin lämmittävänsä uunin. Olin onneksi kaukaa viisas ja tölkitin chutneyn pestyihin ja kiehuvalla vedellä desinfioituihin purkkeihin, joten sen säilyvyys on ainakin kohtuullisen hyvä. Raportoin myöhemmin, myös mausta. Maistelin tuotosta tölkityksen yhteydessä ja ainakin chiliä oli riittävästi.

Osasta raparperia syntyi kerroskiisseli, koska maitokiisseli on vaan niin hyvää.

Raparperi-maitokiisseli

Raparperikiisseli

5 dl raparperia tai enemmänkin
5 dl vettä
3 rkl perunajauhoja

Kiehauta vesi, lisää raparperit. Odota, että kiehahtaa uudestaan, lisää sitten pieneen vesitilkkaan sekoitettu perunajauho. Anna pulpahtaa, mutta älä enää keitä.

Maitokiisseli

5 dl maitoa
reilusti vaniljasokeria
5 rkl maissitärkkelystä

Kiehauta vaniljasokerilla maustettu maito, ole varovainen ettei pala pohjaan. Lisää pieneen vesitilkkaan sekoitettu maissitärkkelys. Anna kiehua pari minuuttia koko ajan sekoittaen.

Valmista molemmat kiisselit. Kerrostamisen kanssa oli vähän ongelmia, ja lopputulos muistutti enemmän tiikeri- kuin kerroskiisseliä. Laitoin pohjalle maitokiisseliä, mutten malttanut odottaa, että se jäähtyy. Jäähtyminen olisi varmasti auttanut kiisselin kestävyydessä. Olisin ehkä myös voinut lusikoida raparperikiisseliä päälle varovaisemmin, mutta ei se ulkonäkö vaan se maku. Ja hyvää oli! Kiisseleitä on oikeasti puolet ja puolet, mutta raparperi halusi piiloutua keskelle.


Ehkä ensi kerralla teen sitten sitä piirakkaa. Haluan kuitenkin pikkuhiljaa kehittää muita keinoja hyödyntää marjoja ja raparperia kuin kiisseli tai piirakka. Etenkin syksyllä satokautena tuntuu siltä, että piirakka pursuaa korvista ulos. Eikä se hyvää mahallekaan tee.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Metsänruokaa

Trallalaa ja oho! Edellisestä päivityksestä on vierähtänytkin aikaa. En ole suinkaan blogia unohtanut, päin vastoin, on vain ollut niin paljon muita kiireitä. Aloitin työt Hämeen linnalla toukokuun alusta, ja avomieheni palasi Roomasta toukokuun puolessavälissä. Lisäksi on pitänyt palauttaa viimeisiä kurssitöitä, joten en ehdi näinkään kauniilla kelillä lomailla. Onneksi ruokaa pitää kuitenkin tehdä, ja olen napsinut varastoon paljon kuvia, joita pitäisi nyt sitten tänne päivitellä.

Aloitetaan äärimmäisen ajankohtaisesta aiheesta: villiyrteistä ja muista luonnon antimista. Kiinnostus ilmaiseen ruokaan on viime vuosina kasvanut, ja tänäkin keväänä on ollut lähes kaikissa medioissa puhetta siitä, miten villiruokaa voisi hyödyntää. Kävin jo viime vuonna nyppimässä nokkosia Kaupin metsästä, mutta tänä vuonna laajensin valikoimaani ja aion myös kerätä isomman määrän nokkosia talveksi pakkaseen.

Villejä kasveja kannattaa kerätä riittävän syrjäiseltä paikalta. Autotielle pitäisi olla useita kymmeniä metrejä, joidenkin mukaan jo 50 m riittää, toiset puhuvat paristasadasta. Mitä kauempana siis, sen parempi. Kannattaa myös mennä vähän kauemmas lenkkipolusta, ettei rehuissa ole liikaa koiranpissaa.

Koska olet viimeksi maistanut ketunleipää? Itse en ole maistanut ehkä kymmeneen vuoteen. Mutta kannattaa ehdottomasti. On ihan sikamaisen hyvää. Nypi sitä salaattiin ja käytä tuoreeltaan. Keräsin tänä vuonna myös hiirenkorvia, mutta se aika on jo kesäkuun puolella mennyt. Ensi vuonna sitten uudestaan.

Nokkonen on pinaattia terveellisempi kasvi, jota saa lisäksi poimia jokamiehenoikeudella metsästä ilmaiseksi. Kannattaa käyttää nokkosen versoja, tai nuoria lehtiä. Nokkonen kannattaa poimia aurinkoisella säällä (esim. nyt), jolloin siinä on vähiten nitraattia. Uuden mustan Noora on kerännyt listan hyviä vinkkejä siitä, miten nokkosta kannattaa kerätä ja käsitellä, joten siihenkin kannattaa tutustua.

Nokkonen pitää joko ryöpätä ennen käyttöä tai säilöä kuivaamalla. Molemmilla keinoilla nokkosen poltinkarvat tuhoutuvat. Ryöpättäessä myös nitraatti tuhoutuu, mutta toisaalta ryöppääminen on haitallista c-vitamiinille. Kesällä sitä saa tosin muualtakin. Itse ryöppään nokkoset useimmin niin, että laitan ne kattilaan, päälle kiehuvaa vettä ja odotan, että vesi kiehahtaa uudelleen. Sen jälkeen annan kiehua hetken. Liian pitkä keittäminen tuhoaa nokkosen ravintoaineita, joten ei kannata turhan kauaa lotrata. Ryöpätyt nokkoset pistän joko pakkaseen tai käytän heti. Reseptivalikoimaani pitäisi kenties laajentaa, sillä nyt olen saanut aikaiseksi vain nokkoslettuja.

Nokkosletut ja metsäsalaatti

Nokkosletut:

5 dl maitoa tai vettä
2 dl ryöpättyjä ja pilkottuja nokkosia
2 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
suolaa, pippuria

Sekoita ainekset, anna turvota ainakin puoli tuntia. Paista lättyjä, joko isoja tai pieniä, ja nauti.

Metsäsalaatti:

porkkanaraastetta
koivun tuoreita lehtiä
ketunleipää
oliiviöljyä

Sekoita ja nauti.

Annokseen voi vielä pilkkoa tomaattia ja fetaa, jos niitä kaapista löytyy. Lisukkeiksi lättyjen kanssa sopivat myös raejuusto ja puolukat.