maanantai 28. helmikuuta 2011

Ituhippi

Viime vuosina olen alkanut kiinnostua entistä enemmän ruoan ekologisesta ja eettisestä tuottamisesta sekä kasvisravinnosta. Ilkeät kielet kutsuisivat tätä ituhippeydeksi. Vaikka en usko koskaan luopuvani lihasta, olen ottanut suuren askeleen ituhippeyden suuntaan: olen kasvattanut ituja.

Itujen kotina toimii Itu-Joonas, vanhempien luota löytynyt retropakkaus. Koska keittiömme on ehtaa 60-lukua, sopii Itu-Joonas sinne myös tyylinsä puolesta, vaikkei niin vanha olekaan. Joonaksen pohjassa on reikiä, kuten myös ruskeassa kannessa. Ruskea pohjakappale on ehjä, ja sitä voi käyttää siemenien liottamiseen, kun läpinäkyvän osan asettaa sen sisälle, eikä päälle, kuten tässä ituvaiheessa. Itujen huuhtominen käy kätevästi: kansi pois, hanan alle, vesi valuu pohjasta ulos ja purkin voi nostaa alaosansa päälle, jolloin ilma kiertää ja ylimääräinen vesi valuu pois.

Sinimailanen on kuulemma helppo ja maukas idätettävä, joten päätin aloittaa kokeilun sillä. Ohjeita poimin Uudesta mustasta ja Elävän ravinnon yhdistyksen sivuilta. Laitoin siemeniä ehkä liiankin paljon, noin desin, sillä Joonaksen rajat alkavat tulla kohta vastaan. Puoli desiä olisi varmaankin ollut parempi. Liotin vähän pidempään kuin ohjeessa mainittiin, yön yli, ja olen nyt kolmen päivän ajan huuhdellut ituja pari kertaa päivässä. Nyt idun pituus alkaisi olla riittävä, joten tänään voin varmaan iltapalaksi heittää noita soppaan. Sormin natusteltuna makukin on hyvä. Alkuvaiheessa siemenissä oli paha haju, mutta ajan kanssa haju on tasoittunut pehmeäksi, vähän pähkinäiseksi mauksi.

Mutta miksi tätä pidetään hippien hommana? Tosimieskö ei rehuja kaipaa? Ainakin mikäli Uutta mustaa on uskominen, iduissa on paljon C-vitamiinia, mitä on vaikea saada näin talvisin, jossei halua ostaa kasvihuone- tai ulkomaalaisia vihanneksia. Ravintoarvot riippuvat tietysti idätettävästä kasvista, ja Elävän ravinnon yhdistyksen mukaan sinimailasessa on "A-, B-, C-, E- ja K-vitamiineja, runsaasti mineraaleja ja hivenaineita." Omassa testissäni ruoan määrä kolmin-, ehkä nelinkertaistui. Siemenet eivät paljoa maksa, ja Tampereelta näitä saa ainakin Punnitse ja säästästä, Ruohonjuuresta ja Runsaudensarvesta, josta omani ostin. Halpaa ja terveellistä siis!


Seuraavaksi testiin päätyvät mung-pavut, joita näkee usein kaupassakin valmiina ituina. Olen myös kuullut vihjeitä siitä, että sinapinsiemenet olisivat hyviä idätettyinä. Mikäs siinä, kun tykkään sinapista!

torstai 24. helmikuuta 2011

Sehän on tietenkin heppa!

Eilisestä tuli ruoankin suhteen aika mielenkiintoinen ja monipuolinen päivä. Aloitin syömällä ahkeran kotijumpan jälkeen kevyen lounaan, tiistaina tehtyä kasvisborssikeittoa. Olin ostanut jo aiemmin punajuuria, ja nyt alkoi tehdä mieli jotain punaista:

Kasvisborssikeitto

Pari perunaa
Pari porkkanaa
Punajuuria
Pala kaalia
Sipuli

Pese, kuori ja pilko juurekset tasakokoisiksi paloiksi. Kuori kaalista ulommaiset lehdet ja pilko, tee sama sipulille. Lisää ainekset kiehuvaan veteen ja keitä kypsäksi, tähän menee palasten koosta riippuen puolesta tunnista eteenpäin. Kaalista ainakin huomaa, kun se on kypsää. Tarjoile smetanan tai vastaavan kanssa, itse lusikoin päälle valkosipulidippiä, kun sitä vielä sattui kaapissa olemaan. Leipääkin voi lisukkeena tarjota.
Lounaan nautittuani kipitin jo vähän myöhässä yliopistolle. Latinantunnin jälkeen vuorossa oli Hyökyaallon järjestämä elokuvailta ravintola Gopalissa. Valitettavasti Mother Earth-dokumenttia ei saatu läppärillä pyörimään, vaikka ilmeisesti sen toimivuus oli testattu etukäteen. Pitempi elokuva, The Real Dirt on Farmer John, lähti onneksi pienen alkukankeuden jälkeen käyntiin. Dokumentti kertoo illinoisilaisesta maanviljelijästä, joka ottaa hoitaakseen vanhempiensa maatilan isänsä kuoltua. 1980-luvulla kuitenkin koko amerikkalainen maatalous joutuu ongelmiin ja Johnkin joutuu myymään suurimman osan tilan maista ja koneista. Maatalouden kriisistä ei kuitenkaan sen enempää puhuta kuin kyseisen tilan osalta, itse olisin ainakin halunnut tietää siitä enemmän. Saattaa kuitenkin olla, että dokumentti on tarkoitettu lähinnä amerikkalaiselle yleisölle, joka varmasti tuntee kriisin paremmin. Erinäköisten kokeilujen, masennuksen ja yhteisön hylkäämisen jälkeen tila kuitenkin pelastuu luomuviljelyn ja Community Supported Agriculture -lähiruokayhteisön avulla. CSA-yhteisö koostuu joukosta ihmisiä, jotka säännöllisin väliajoin saavat tilalta laatikollisen kauden kasviksia ja maksavat niistä tietyn summan. Tilaviljely on hyvin monipuolista, eikä John itsekään aluksi tiennyt, mitä kaikkea hän viljelee. Apuna hänellä on harjoittelijoita ja maahanmuuttajia.

Oman mielenkiintonsa dokumenttiin tuo Johnin erilainen persoona. Tilalla toimi jo 1970-luvulla taiteilijakommuuni, mikä sai naapurit karsastamaan Johnia. Myöhemmin häntä syytettiin huumeviljelystä ja saatananpalvonnasta, koska hän majoitti tilalleen mm. tummaihoisen ystävänsä ja taiteilijatuttujaan. Häntä syytettiin myös homoudesta, vaikka dokumentissa vilahtaa ainakin kolme tyttöystävää. Kuitenkin 2000-luvun puolella välit naapureihinkin ovat lämmenneet kukoistavan liiketoiminnan kautta.

Olisin ehkä kaivannut jonkinlaista alustusta elokuvaan tai sen jälkeen keskustelua siitä, olisiko vastaavanlainen mahdollista myös Suomessa. Erilaisia (luomu)ruokapiirejähän on ainakin suurimmissa kaupungeissa ja joidenkin tuottajien ympärillä. Käsittääkseni Suomessa kuitenkin tilat ovat pienempiä ja viljelevät vain muutamia lajikkeita. Itse suosin Tamyn (Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan) luomuruokapiiriä, joka koordinoi monen eri maahantuojan ja tuottajan hyvää luomuruokaa. Piiri on avoinna muillekin kuin yliopistolaisille, jos olet kiinnostunut Tampereen seudun luomuruoasta! Sivuilta löytyvät myös tuottajien yhteystiedot. Moni tuottaja myy tuotteitaan suoraan tilalta tai toimittaa tuotteita oman ruokapiirinsä kautta.

Alunperin minun piti elokuvan jälkeen osallistua maanmainioille Food is Art-kulinaariviikoille, mutta mönkään meni. Olimme työporukan kanssa sopineet illasta Wistub Alsacessa, mutta ennen h-hetkeä kaikki muut olivat joko liian köyhiä tai kipeitä. En jaksanut yksin lähteä toiselle puolelle keskustaa, joten päädyin perumaan varauksen. Olen yrittänyt saada muitakin kavereitani liikkeelle, mutta etenkin näin loppukuusta, kun opintotuki on loppu, on menestys ollut huono. Olisi pitänyt takoa rautaa alkukuusta, mutta se meni nyt. Toivottavasti tapahtuma järjestetään ensi vuonna uudestaan, ainakin vastaanotto on ollut hyvä.

Päätin lohduttautua rouhean ravintola Roastin uudella menulla, kun paikka sattui olemaan ihan vieressä. Ravintola on suhteellisen uusi, ja kävin tammikuussa tutustumassa edelliseen menuun. Siihen olin vähän pettynyt: tilaamani lihavarras oli kuivaa ja maistui lähinnä pippurilta. Seurana olleet vihannekset olivat samanlaisia, mitä itse kotona teen. Jälkiruoaksi otin banaaninlastaajan suklaakakkua, jonka ulkomuoto oli vähän kyseenalainen ja maku aika tavallinen. Sain kuitenkin ilokseni huomata, että uudessa menussa oli paljon kivempia juttuja ja persoonallisempaa otetta.

Koska tykkään ravintolassa syödä ruokaa, jota ei kotona tulisi välttämättä tehtyä, aloitin valkosipulietanoista. Olen syönyt etanoita joskus aiemminkin, ja ainoa juttu niissä oikeastaan on se maustevoi. Etana itse on vain limainen klimppi, johon se voi takertuu. Leivällä sitten syödään loputkin maut. Aiemmin syömäni etanat kaivoin itse kuoresta ulos, mutta nämä olivat jo valmiiksi ulkona. Ehkä se vähensi limaisuutta, sillä nämä olivat todella hyviä.

Pääruoaksi söin elämäni ensimmäisen kerran hevosta. Maku ja koostumus oli aika nautamainen, mutta jokin ero siinä oli. Maku oli välillä hiukan riistamainen tai maksamainen. Kummastakin tykkään, joten ei siinä mitään. Potut olivat aika jauhoisia, mutta hepan päällä ollut karamellisoitu sipuli oli aivan ihanaa ja sopi lihan kanssa hyvin. Hävyttömän helppoa, mutta hyvää, jos tykkää sipulista, kuten minä.
Hieno ateria sai arvoisensa päätöksen porkkanakakusta, tyrnijäätelöstä ja vaahdosta, jonka koostumuksen jouduin kysymään tarjoilijalta. Siinä on kuulemma vuohenjuustoa, mascarponea ja sitruunaa, ja oli hyvää! Kakku oli aika kuiva, erilainen mitä itse yleensä teen, mutta juustovaahdon kanssa oikein hyvää. Kaikki kolme sopivat hyvin yhteen, vaikka tyrnijäätelö oli aika miedon makuista. Ruoan kanssa join espanjalaista punaviiniä edellisen viinilistan puolelta, mutta jälkkärin kanssa maistoin Rönnvikin viinitilan viherherukkaviiniä. Kuvauksen mukaan se on makea jälkiruokaviini, mutta herukan happamuus hiukan taittaa makeutta. Mielenkiintoinen tuttavuus silti, ja sopi mielestäni hyvin tähän ruokaan.

Hinta oli ilman viinejä aika tarkkaan sen 37 e, mitä kaikki Food is Art-menut maksavat. Tulipahan sekin raha sitten käytettyä, eikä se rouheassa ravintolassa hukkaankaan mennyt. Seuraa olisin ehkä kaivannut, mutta tarjoilijat olivat niin mukavia, että heidänkin kanssaan tuli juteltua. Eikä iskenyt annoskateus, niin kuin edellisellä kerralla.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Ystävänpäiväruokaa

Blogaus on vähän viivästynyt, mutta reseptit eivät onneksi vanhene! Pidin ystävänpäivänä viikko sitten ystävänpäiväjuhlat, johon piti luonnollisesti keksiä tarjottavaa. Päädyin menussani kokeilemaan muutamaa uutta tuttavuutta, pitäytyen kuiten pääosin tutuissa ja hyväksi havaituissa jutuissa. Suosin menussa kasviksia, vaikka salaatin tarjoaminen tähän vuodenaikaan ei satokausiajatteluun sovikaan.

Ongelmia tuotti lähinnä vieraiden määrä; olin Facebookissa luonut tapahtuman ja kutsunut sinne ihmisiä, mutta moni oli varmuuden vuoksi vastannut kutsuun ehkä. Osa ehkistä jätti tulematta, mutta heidän saapumiseensa piti silti varautua. Pahinta, mitä bileissäni voisi tapahtua, olisi ruoan loppuminen kesken, joten yleensä sitä jää yli. Tällä kertaa jäi tosin vähän reilummin, ja onneksi eräs ystäväni jäi koko viikoksi, joten hän auttoi minua ylijäämien syönnissä. Ystävän läsnäolo toisaalta hidasti myös bloggausta, sillä enhän minä nyt voi sulkeutua koneelleni kun on vieraita kylässä.

Tältä näytti suolainen puoli:

Lohkoperunoita, salsaa, valkosipulidippiä, kasvispiirakkaa ja leipäjuustosalaattia

Lohkoperunoista on tullut yksi lempparitarjottavistani: ne ovat halpoja ja persoonallisempia kuin esimerkiksi sipsit. Niitä voi nauttia erilaisten dippien kanssa, ja rapeuttakin löytyy vähän lajikkeesta riippuen. Perusohjetta on myös helppo varioida, vaikka itse olen jämähtänyt tähän ohjeeseen, jonka löysin muistaakseni peruskoulun köksänkirjasta joskus vuosituhannen alussa:

Lohkoperunat

Perunoita
Öljyä

Suolaa

Pippuria

Paprikamaustetta


Pese perunat hyvin ja lohko ne haluamasi kokoisiksi. Itse lohkon perunat yleensä neljään tai kuuteen osaan. Asettele ne pellille tai vuokaan terävä kulma ylöspäin. Valuta päälle öljyä ja ripottele mausteet tasaisesti. Kypsennä 175 C kunnes ovat kypsiä, koosta riippuen tunnista eteenpäin.

Pottujen kanssa on hyvä olla kastiketta, itse kokeilin tehdä salsaa lähinnä maustamalla tomaattimurskaa sipulilla, suolalla ja pippurilla. Lopputulos ei kuitenkaan ollut täysin onnistunut, vaikkakin ihan mukiinmenevä. En siksi julkaise ohjetta. Jatkossa voisi ensinnäkin valuttaa murskan, ettei lopputulos olisi liian liemevää. Toiset myös keittävät salsan, sillä voisi olla myös vaikutusta makuun. Toinen kastike oli kuitenkin äärimmäisen onnistunut, vaikken ollut varma, moniko vieraistani on valkosipulin ystävä. Uskaltauduin kuitenkin kokeilemaan vampyyrintappajan äitiä, jonka ohje löytyy Jokapäiväisestä leivästä. Olin tosin vähän nirso, enkä laittanut valkosipulia kuin melkein koko sipulin. Jätin myös välistä lopputuloksen muussaamisen, mutta puristin valkosipulinkynnet puristimella. Jatkossa voisi kokeilla myös sauvasekoitinta, kun sellaisen joululahjaksi saimme, mutten ole vielä uskaltanut ottaa paketista. Suurin osa vieraista oli aivan haltioissaan, ja valkosipulia olisi ehkä voinut uskaltaa laittaa sen koko paketin.

Salaatti on perusvihersalaatti, johon laitoin kurkkua, tomaattia, paprikaa, rucolaa, jäävuorisalaattia ja leipäjuustoa. Jos haluaa jotain muutakin salaattijuustoa kuin ulkomaista fetaa ja mozzarellaa, on leipäjuusto hyvä kotimainen vaihtoehto. Saatavuuskin on kohtuullisen hyvä. Salaatin kanssa oli vielä kasvispiirakkaa, jota on myöskin helppo varioida haluamallaan tavalla:

Kasvispiiras

Pohja:
3 dl vehnäjauhoa
100 g voita tai margariinia
1 muna

Täyte:
Haluamiasi kasviksia, itse laitoin paprikaa, kesäkurpitsaa ja sipulia
3 dl maitoa tai kermamaitoa
3 kananmunaa
suolaa, pippuria, mausteita maun mukaan

Päälle juustoa

Nypi jauhot ja pehmeä voi murumaiseksi seokseksi, lisää kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Painele piirakkavuokaan ja esipaista 200-asteisessa uunissa n. 10-15 min. Sillä välin voit kuullottaa kasvikset pannulla. Lisää kasvikset piirakkapohjalle, kaada päälle munamaito, johon olet lisännyt mausteet. Laita piiras uuniin noin puoleksi tunniksi. Raasta juustoa päälle, ja laita takaisin uuniin, kunnes juusto on saanut väriä.

Suolaisen jälkeen tekee mieli makeaa:



Laskiaispullia, suklaakeksejä, omenakakkua ja boolia

Laskiaispullien täyttäminen jäi jokaisen vieraan omaksi tehtäväksi, kermavaahto ja hillo eivät näy kuvassa. Emäntäkin saa vähän oikaista. Oikaisen myös reseptin kirjoittamisessa, sillä peruspullataikinan ohje löytyy useimmista keittokirjoista ja netistäkin vaikka kuinka monta kertaa. Omenakakku ja suklaakeksit tekivät oikein hyvin kauppansa, mikä ei ole ihme, sillä molemmat koostuivat lähinnä rasvasta ja sokerista. Kakun ohjeen löysin viime kesänä jostain naistenlehdestä, suklaakeksit ovat variaatio netin kautta löytyneistä ohjeista.

Omena-kinuskikakku

3 omenaa tai omenasosetta, jota itse käytin
125 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa tai kanelia, miksei molempia

Kinuski:
2 dl kuohukermaa
1½ dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria

Koristeluun pähkinöitä, rusinoita tai vaikka omenalohkoja

Voitele ja korppujauhota vuoka, kuori ja raasta omenat. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri, lisää munat hyvin vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon, lisää myös omenaraaste tai sose. Kaada vuokaa ja paista 175 C n. 45 min, kunnes kakkuun työnnettyyn hammastikkuun ei jää enää taikinaa. Anna kakun jäähtyä ja kostuta se omenamehulla.

Keitä kinuskia 10-15 min ja kaada se kakun päälle. Alkuperäisessä ohjeessa kinuskiin käsketään laittamaan vielä 100 g voita, mutta minun mielestäni lopputuloksesta tuli liiankin rasvainen ja kinuski toimii myös kerma-sokeriseoksena. Ripottele kinuskin päälle haluamiasi koristeita. Kakku kestää hyvin säilytystä ja on erittäin hyvää vielä parinkin päivän päästä, jos se säilyy sinne asti.

Suklaakeksit

5 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
250 g voita
2½ dl sokeria
1 dl fariinisokeria
(2 tl kaakaojauhetta)
2 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
2 munaa
5 dl suklaahippuja, n. 300 g suklaata (itse laitoin 200 g tummaa ja 100 g valkoista suklaata)

Vaahdota pehmeä rasva ja sokerit, lisää suola, munat, jauhot joihin on lisätty leivinjauhe, ja suklaamurut. Nostele taikinasta pieniä könttejä leivinpaperin päälle. Keksit leviävät aika paljon, joten ota tämä huomioon. Golfpallon kokoisesta tulee jo amerikkalaistyylinen iso keksi. Paista 175 C n. 10-15 min, anna jäähtyä pellillä.

Boolin koostumuksen taidan pitää omana tietonani, pitäähän salaisuuksiakin olla. Sanotaanko näin, että sen erityinen ainesosa on äidin tekemä mehu, mikä tekee siitä vähemmän makean ja eri makuisen kuin bileboolit yleensä.

Vaikka ystävänpäivä meni jo, kannattaa ystävistään nauttia joka päivä!

perjantai 11. helmikuuta 2011

Tervetuloa!

Pitkällisen säätämisen ja vääntämisen jälkeen olen vihdoin saanut aikaiseksi perustaa oman ruokablogini. Olen blogannut normielämästäni toisaalla jo viitisen vuotta, kesällä 2008 aloitin käsityöblogin ja nyt sitten alan kirjoittaa ruoasta. Aikaisemmat blogini ovat olleet Livejournalin puolella, joten tutustun samalla Bloggerin mahdollisuuksiin.

Olen kaikkiruokainen ja kokeilen innokkaasti uusia reseptejä. Suosin luomua, reilua ja kotimaista aina, kun siihen on mahdollisuus. Haluan tällä tukea luonnonmukaista maataloutta ja sitä, että viljelijä saa työstään kunnon korvauksen sekä koti- että ulkomailla. Blogaan näistä aiheista varmasti myöhemminkin, sillä etenkin luomu puhuttaa aika ajoin.

Minulla ei ole elintarvike- tai ravintola-alan koulutusta hygieniapassia lukuunottamatta. Siviilissä opiskelen historiaa Tampereen yliopistossa ja työskentelen sivutoimisesti museo-oppaana. Jos en olisi lähtenyt akateemiselle uralle, olisi hyvänä kakkosena tullut ravintola-ala. Olen työskennellyt kahvilassa ja ollut mukana hoitamassa museolla joitakin kahvituksia ja avajaistarjoiluja. Harrastuksen vuoksi olen huolehtinut myös monien leirien, tapahtumien ja opiskelijasitsien ruokahuollosta: ennätystä pitää hallussaan 90 hengen lasagne. Ehkä ruoanlaitto ja käsityöt on mukavampi pitää harrastuksina, saapahan tehdä sitä mitä tykkää koska tykkää.

Opiskelun lisäksi harrastan historian, erityisesti keskiajan, elävöittämistä, mikä tulee luultavasti näkymään täälläkin. Historiallisten reseptien lisäksi ns. perinteinen kotiruoka on lähellä sydäntäni. Tästä blogini alaotsikkokin kertoo: teen mielelläni sekä uutta että vanhaa ruokaa. Tosin uutta ruokaa on vaikea määritellä nykyään, sillä ruokamaailman kärkikin on tällä hetkellä mummon lihapatojen äärellä. Ehkä uudeksi ruoaksi voisi määritellä muiden maiden ruokakulttuurit, jotka vasta viime vuosikymmeninä ovat löytäneet tiensä Suomeen.

Mietin blogin nimeä pitkään, sillä halusin sen kuvastavan omia mieltymyksiäni, keittotyyliäni tai lempiruokaani. En tiedä, ovatko kaalikääryleet maailman parasta ruokaa, mutta pidän niistä silti, ja nimi tuntui muutenkin hyvältä. Kaali on hyvä, halpa, kotimainen ja aliarvostettu raaka-aine, jota saa ympäri vuoden. Ja siitä voi tehdä vaikka mitä!

Ensimmäinen reseptini olkoon siten kaalikääryle.

Kaalikääryleet

Tarvikkeet:

1 iso kaali
400 g jauhelihaa (itse käytän yleensä luomunautaa)
1 dl kokonaisia ohrasuurimoita (tai puuroriisiä)
pari sipulia
valkosipulia maun mukaan
voita
siirappia
suolaa, pippuria

Laita ohrasuurimot tai puuroriisi kiehumaan. Poista kaalista uloimmat lehdet ja laita se kiehumaan omaan kattilaansa. Kiehuva vesi pehmentää kaalinlehdet, joten ulommaisten lehtien pehmennyttyä nosta kaali pois, leikkaa pehmenneet lehdet pois ja laita kaali takaisin kiehumaan. Toista, kunnes suurin osa lehdistä on irroitettu ja jäljelläolevat ovat liian pieniä käärimiseen. Samalla voit pilkkoa sipulit ja kuullottaa ne voissa. Säästä kaalin keitinliemi!

Ohran tai riisin ollessa kypsää valmista täyte: sekoita ohran joukkoon kuullotetut sipulit, jauheliha, suola ja pippuri. Pilko sekaan pienet kaalinlehdet. Täytä loput kaalinlehdet täytteellä, mikä voi olla helpommin sanottu kuin tehty. Kaalit ovat erilaisia, esimerkiksi kuvassa olevan kaalin lehdet olivat kasvaneet ihan ryppyisiksi, mikä asetti omat haasteensa. Tärkeintä ei kuitenkaan ole saada aikaseksi kauniita, tasaisia nyyttejä, vaan paketti, joka pysyy kasassa. Älä laita liikaa täytettä!

Paista valmiit kääryleet voissa pannulla ja siirrä uunivuokaan. Laita päälle voita, siirappia ja kaalin keitinlientä. Anna olla n. 150-175 -asteisessa uunissa tunnista puoleentoista, valele kääryleitä välillä liemellä, etteivät ne kuivu. Nauti pottujen ja puolukkahillon kera.

Jos täytettä jää yli, kuten mulla aina, voi sen laittaa uunivuokaan, päälle voita, siirappia ja keitinlientä ja uuniin kääryleiden kanssa. Samalla vaivalla saat kaalipataa. Paistinpannulla voi vielä tehdä ruskean kastikkeen, niin saat maut talteen.



Kokkailun iloa!