Einestä itse

Vispipuuro on maksalaatikon ohella melkein ainoa eines, jota ostan. Käyn töissä säännöllisen epäsäännöllisesti, ja jos jostain syystä kotona ei ole evästä viikonlopputöiden varalle, nappaan yleensä lähikaupasta mukaan paketin maksalaatikkoa ja vispipuuroa. Puolikas molempia on oikein hyvä työlounas yhdelle päivälle, joten paketit riittävät viikonlopuksi. Yleensä teen ruokaa niin, että sitä jää ylikin, mutta esimerkiksi kesäisin, kun teen ihan oikeita viikkotuntimääriä, jää kokkailu vähemmälle ja lähikaupan valmisruokahylly tulee tutummaksi. Itselleni valmisruoat ovatkin pääasiassa työpaikkaruokia, enkä osaa kuvitella syöväni niitä kotona. Jos tulen rankankin työpäivän jälkeen kaupan kautta kotiin, ostan yleensä vihanneksia, säilykkeitä tai jauhelihaa, joista voin pikaisesti pyöräyttää vaikka pastakastikkeen tai omeletin. Yleensä kotoa löytyy jo valmiiksi jotain helppoa ja nopeaa, kuten tomaattimurskaa, johon voi heittää sipulia, valkosipulia ja kaapista löytyviä vihanneksia, vaikka vähän nuhjaantuneitakin. Kastike valmistuu samassa ajassa kuin pasta kypsyy, riittää kahdellekin tarvittaessa, maistuu paremmalta ja tietää varmasti, mistä se on tehty.

Kumpikaan, maksalaatikko tai vispipuuro, ei ole pahanlaatuinen kemikaalicocktail lisäaineidensa puolesta. Äitien tekemään vispipuuroon on käytetty kahta säilöntäainetta, nekin mehussa, maksalaatikossa ei ole yhtään lisäainetta. Näistä aineista syntyisi laatikko kotioloissakin: rasvaton maito, riisi, suomalainen sian-, broilerin- ja naudanmaksa 16 %, kasviöljy, siirappi, rusina, suola, kasvimargariini (kasvirasva, aromi), sipuli, mausteet (mm. valkopippuri). Maksalaatikossa pitää olla rusinoita. Mikrossa lämmittäminen on sen verran vaikeaa, että annos pitää kauhoa metallivuoasta lautaselle ennen lämmitystä, mutta muuten se voittaa lisäainekyllästetyt mikroateriat mennen tullen. Paitsi, että senkin makuun kyllästyy.

Maksalaatikkoa en ole vielä tehnyt itse, mutta vispipuuroa kylläkin. Itsetehdyssä vispipuurossa on mielestäni parempi maku ja koostumus kuin purkissa, tulee halvemmaksi ja on itse tehtyä. Enkä omaan vispipuurooni laita omenamehua, vaikka se on ehkä enemmän mielipidekysymys. Laitan puuroon mehun sijasta puolukoita, mikä vaikuttaa varsin dramaattisesti sen ulkonäköön.

Puolukkavispipuuro

1 l vettä
puolukoita maun ja saatavuuden mukaan
1 dl mannasuurimoita
sokeria, hunajaa tms. maun mukaan.

Keitä vesi, lisää puolukat siihen. Etenkin ulkomaisia puolukoita neuvotaan keittämään pari minuuttia, mutta lisään yleensä myös itse keräämäni puolukat keitinveteen. Ne hajoavat siellä ja antavat vedellekin makua. Lisää mannasuurimot ja hauduta kypsäksi, 10-15 min. Anna jäähtyä, makeuta makusi mukaan ja vatkaa mieluiten sähkövatkaimella kuohkeaksi. Itse aina skippaan tämän kohdan ja yritän saada puuron jäähdytettyä kylmässä vesihauteessa käsin vatkaten. Lopputulos ei kuitenkaan ole niin hyvä kuin rauhassa jäähtynyt ja sähkövatkaimella vatkattu puuro. Nauti kylmän maidon kanssa, tietysti.

Mannasuurimoita myydään kilon paketeissa, joten siitä riittää aika moneen puurokattilalliseen. Minua ja avomiestäni on siunattu molempien sukujen mökkien hyvillä puolukkamailla, joten puolukoitakin on yleensä syksyisin niin paljon, ettemme tiedä, mitä niillä kaikilla tekisi. Vispipuuro on hyvä jatkosijoituspaikka pakastetuille puolukoille, osa päätyy piirakoiksi yleensä omenan kumppanina ja suurin osa syödään etenkin liharuokien lisukkeena. Kuten kaalikääryleiden. Puolukoiden keittämisestä voi kuitenkin olla montaa mieltä. Ulkomaiset puolukat pitääkin keittää, mutta kotimaisissa ei ole niin suurta ruokamyrkytyksen vaaraa. Marjat ovat herkkiä keittämiselle, joten jos haluaa saada enemmän vitamiineja irti, voi valmiiseen puuroon lisätä vaikka vatkaamisen yhteydessä soseutettuja puolukoita. Itse en pidä kokonaisista, vaikka tuossa lautasellakin niitä näkyy. Suussa räsähtävä puolukka peittää muun puuron alleen. Toisaalta osa vitamiineista tuhoutuu jo pakastamisen ja säilyttämisen yhteydessä.