keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Onneksi vain kerran vuodessa on Ropecon

Akateemista uraa odotellessa olen hionut luennoitsijantaitojani Euroopan suurimmassa roolipelifestarissa Ropeconissa, joka järjestetään vuosittain heinä-elokuussa Espoon Otaniemessä. Tänä vuonna tapahtuma on jo ensi viikonloppuna. Koska paikalla on varsin edustava otos Suomen larppaajista ja historianelävöittäjistä, olen yleensä käynyt puhumassa opiskelujani liippaavasta aiheesta. Koska majatalo on yksi yleisimmistä larpin tapahtumapaikoista, pidin yhtenä vuonna esitelmän kandintutkielmastani, kestikievareiden toiminnasta Suomessa ennen vuotta 1649. Jonain vuonna puhuin romantiikasta aatehistoriallisena suuntauksena, erityisesti kansallisromantiikasta. Olen pitänyt myös yhden luennon erilaisten tapahtumien ruokailun organisoinnista. Tänä vuonna aiheenani on graduni, ja vihdoin sain laittaa ohjelmaesittelyyn nimeni eteen maagisen lyhenteen FM. Tuoko titteli sitten enemmän kuulijoita, saa nähdä.

Perjantai-iltana klo 22 siis tapahtuu salissa 26. Tule paikalle, jos et jaksa lukea sitä varsinaista opusta. Osta viikonloppuranneke, koska se maksaa alle 30 euroa ja ohjelmaa on jokaiseen makuun. Ohjelmani ei sovellu alaikäisille, etten vahingossakaan antaisi heidän ymmärtää, että alkoholista voi seurata jotain hyvääkin.

Suomalainen alkoholikulttuuri ennen paloviinaa

Järjestäjä: Jenni Lares 
 
Olut oli aiemmin tärkeä osa päivittäistä elämää. Koska sitä juotiin arkenakin, oltiinko jatkuvasti humalassa? Mikä erotti arjen ja juhlan? Millainen käytös oli humalassa sallittua? FM Jenni Lares vastaa näiden lisäksi myös siihen, pitääkö myytti suomalaisesta viinapäästä paikkansa ja voiko ilman viinaa pitää hauskaa. K-18.

Ja niin, otsikon kappale on tietysti Ropeconin virallinen tunnusbiisi. Se on kuulemma saanut ensiesityksensä vuoden 2005 'conissa, mutta herramunjee, ei siitä voi niin kauan olla.

Siideribooli

Aina välillä teen jänniä ruokakokeiluja vain siksi, ettei nuuka luontoni anna heittää ruokaa pois, ellei se ole pilalla. Olin jo pidempään miettinyt jatkokäyttöä viimesyksyiselle siiderille, joka oli muuten ihan kelvollista, muttei maistunut millekään, ei myöskään se päärynäomenoista tehty. Kotipihan omput eivät ilmeisesti ole riittävän kirpeitä siideriomenoiksi, vaikka niistä hyvää mehua ja hilloa tuleekin. Kierrekorkkisiin viinipulloihin ja yhteen kolmen litran kanisteriin säilötty siideri oli koostumukseltaan ja alkoholipitoisuudeltaan oikein mainiota, mutta siinä ei omena maistunut. Lorauksen käytin tuon edellisen linkin omena-kanapataan, ja se toimi siinä kyllä ihan kivasti. Siideriä kuitenkin on ihan kohtuullisesti, joten uuden asunnon tupareissa päätin jatkokäyttää tuotoksen booliin.

Ostin kaupasta kaikenlaista, mitä kannattaisi kokea omenasiiderin kanssa. Pohjana käytin 0,5 l siideriä, puoli pulloa valkkaria ja mintunlehtiä. Ensimmäisenä lantrinkina kokeilin Hartwallin omena-inkiväärilimua, mikä ensin maistui hammastahnalle, mutta suhteita muuttamalla muotoutui oikein mainioksi booliksi. Myös saman firman omenamehu+kivennäisvesijuoma toimi oikein hyvin. Boolin väljähtymisen estämiseksi käytin jäähdyttämiseen jäisiä omenalohkoja.

Kuvaa en valitettavasti saanut, mutta voin vielä kysellä sen perään. Muina juhlatarjottavina oli sitä perinteistä: kakkua, keksejä, perunasalaattia, ruissipsejä ja valkosipulidippiä.

Vanhemmat uhkasivat kaataa meidän omenapuut, kun ne ovat niin vanhoja ja raihnaisia. Vaadin edes muutaman säilyttämistä. Siideriä en taida niistä enää tehdä, mutta voihan omppua käyttää vaikka mihin.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Synttäri(melkein)kaakku

Olen varsinainen juhannuslapsi, sillä syntymäpäiväni on 24.6. Lapsena harmitti, kun en keskellä kesää voinut pitää kaverisynttäreitä, joten synttärijuhlani ovat keskittyneet vanhemmalle iälle. Joinain vuosina varsinainen päivä on osunut jopa juhannusaattoon tai -päivään, ja yleensä synttärijuhlallisuudet ovat liittyneet juhannusjuhlintaan. Tänä vuonna vietin juhannuksen toisaalla, ja juhlin vasta myöhemmin. Synttärikakkuna on aina ollut mansikkakakku, joka joinain vuosina on tehty ruotsalaisista mansikoista kotimaisia odottaessa, tai mökkiolosuhteissa, jolloin kermavaahtoa pursotetaan pakastepussin kulmasta. Hyvää se on kuitenkin aina ollut.

Tänä vuonna olin vähän suuruudenhullu ja unohdin, minkäkokoinen taikina vuokaani menee. Yhdistettynä uuden asunnon uuniin oli lopputuloksena pursuileva taikina, joka paloi tehokkaasti uuninpohjaan kiinni. Käryn vuoksi pahimmat palojäljet oli rapsuteltava pois jo paistamisen aikana, ja avoinna ollut uuninluukku tietysti lätsäytti kaakun. Lopputulos ei ollut kovinkaan kaunis.

Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen, sillä pohja paistui kypsäksi ja maistui hyvältä. Olin käyttänyt täysjyvävehnäjauhoja vaaleiden jauhojen sijasta, ja lopputulos oli sen verran hyvää, että taidan tehdä näin jatkossakin. Täysjyväjauhoilla saattoi olla toisaalta vaikutusta kakun koostumukseen, joten täytyy testata vielä oikeankokoisella taikinalla. Lisäksi oli kermavaahtoa ja mansikoita, joten synttärikakku tarjottiin tällä kertaa pappilan hätävara -tyyppisenä ratkaisuna lasikulhosta.


Suolapalana tarjosin peruna-juustosalaattia oliivien ja suolakurkkujen kera. 

Hätävarakakku

Sokerivaahtokakkupohjaa (ohje esim. täällä tai täällä, halutessasi voit käyttää täysjyväjauhoja tai maustaa taikinaa esim. kaakaolla tai pähkinöillä. Lisäsin vähän vaniljasokeria.)
Kermavaahtoa
Mansikoita

Murenna kakkupohja käsin. Kokoa kulhoon, mieluiten lasiseen niin rakenne näkyy, kerroksittain kakkupohjaa, kermavaahtoa ja mansikoita. Jos kakkupohja on kovin kuivaa, voit kostuttaa sitä hillolla, mehulla tai maidolla. Halutessasi voit myös väittää vieraille, että sinun oli tarkoitus tehdä kerrankin erilainen kakku.


Peruna-juustosalaatti

kilo uusia perunoita
tilliä, sekä keittämiseen että tarjoiluun
keitettyjä kananmunia
purkki ranskankermaa
tujaus majoneesia
leipäjuustoa
sitruunaa
suolaa, pippuria

Keitä perunat tillillä ja suolalla maustetussa vedessä, anna jäähtyä. Tai sitten voit keittää isomman määrän perunoita edellisenä päivänä, ja säästää ylijääneet salaattiin. Keitä myös kananmunat. Kuutioi jäähtyneet perunat, munat ja juusto, lisää muut aineet. Mausta tillillä, sitruunalla, suolalla ja pippurilla. Jos tiedät, että kaikki syöjät pitävät oliiveista tai suolakurkuista, voit lisätä ne valmiiksi salaattiin. Myös silli toimii tämän kanssa hyvin.