perjantai 28. kesäkuuta 2013

Myöhäinen kesä

Tulihan se kesä, kun riittävästi odotti! Omaan alkukesääni on työpaikan vaihtumisen lisäksi kuulunut myös muutto, jonka yhteydessä turkoosi keittiö muuttui vihreäksi. Olen kyllä suunnattomasti viehättynyt 50-luvun asuntoihin: remontit alkaa olla jo tehty, pohjakaavat ovat fiksuja ja vaikkei keittiössä olisi paljoa tilaa, kaapeista sitä ainakin löytyy. Uudemmissa asunnoissa suositut avohyllyt saattavat olla ihan nättejä, mutta ne keräävät valtavasti pölyä. Pidän mielummin ruoka-astiat suojassa, vaikka kuinka nättejä olisivat. Voihan niitä ihastella sitten kattauksessa.

Ensimmäinen kesäkeittokin jäi juhannuksen jälkeiseen aikaan, mutta pakko sitäkin oli saada.

Kesäkeitto
Litra vettä
Perunoita pari kourallista
3-4 porkkanaa
pari sipulia
kukkakaalia
herneitä
suolaa, pippuria
yrttejä, esim. tilliä, lipstikkaa
loraus maitoa

Keiton reseptiä ja suhteita on helppo muuttaa sen mukaan, mitä aineksia on, mistä pitää ja montako syöjää on. Ei tästä kannata turhia stressata. Toiset paloittelevat kasvikset aika pieniksi, mutta minä jätän ne aika isoiksi.

Keitä vesi, lisää suola ja kokonaiset pippurit. Jos käytät kuivattuja yrttejä (kuten minä jouduin tekemään), lisää ne nyt. Pese kasvikset. Harjaa perunoista kuorta pois, halkaise isoimmat ja laita kiehumaan. Hetken päästä laita paloitellut porkkanat kiehumaan. Kun juurekset ovat hetken kiehuneet, lisää pilkotut sipulit varsineen ja kukkakaali. Kun perunat ovat lähes kypsiä, lisää herneet, maito ja tuoreet yrtit. Kiehauta vielä. Tarjoa leivän kanssa.

Uuteen asuntooni kuuluu myös lasitettu parveke, jonka sain vihdoin laitettua kuntoon. Lasien ja lattian pesun jälkeen oli aika levittää matto ja istuttaa yrtit. Tällä kertaa laitoin persiljaa, tilliä, basilikaa ja rucolaa. Olin kasvattanut taimet etukäteen keittiön ikkunalaudalla, ja sopivasti ostettu rucolapuska pääsi myös multaan.

Lisäksi kokeilin ämpäriperunaa! Pitkään näytti, ettei siitä tule mitään, mutta nyt tuo kasvaa jo kymmenen senttiä päivässä. Syksystä saadaan oman maan pottua!



lauantai 8. kesäkuuta 2013

The (Drinking) Game of Thrones

"When you play the game of thrones, you either win or you die." - Cersei Lannister
Kaveriporukassani on viimeisen vuoden aikana virinnyt varsinainen GoT-innostus. Olemme seuranneet tv-sarjaa, lukeneet kirjat ja pelanneet lautapeliä. Uudenvuoden mökkireissua varten kehittelin alkoholipitoisen juoman jokaiselle suvulle, joka lautapelissä esiintyy. Tästä syystä listalta ei löydy esim. Targaryenejä. Tarkoitus oli, että jokainen juo vain sen suvun juomaa, jota pelaa. Jossain määrin tässä onnistuttiinkin.

Osa juomista on suoraan kopioitu Nörttityttöjen joulukalenterista, osa on poimittu tästä netissä kiertäneestä kuvasta, osa on ihan omaa tuotostani tai edellämainituista kehitettyjä.

Stark

Jäiseen shottilasiin kerrostetaan noin 2cl kylmää tervasnapsia pohjalle ja 2cl kylmää vodkaa päälle. Tarkemmat ohjeet nörttitytöiltä.

Baratheon

2 cl Jägermeister
2 cl kermalikööriä


Greyjoy

Tämä maistuu kuulemma merivedeltä, kun ainekset ovat kylmiä. Mikäs sen sopivampaa!

1 cl giniä

1 cl triple sec 

1 cl rommia

1 cl vodkaa

Vissyä


Lannister

Lannistereille sopii myös mausteviini, mm. Cersein ja Tyrionin suosikkijuoma. Mausteviini sopii myös GoT-teemaiseen iltaan noin yleensäkin. Mutta halusin ehdottomasti kokeilla Nörttityttöjen joulukalenterin pientä ja pippurista Tyrionia, joten hän päätyi, luultavasti vastentahtoisesti, edustamaan tässä sukuaan.

Tyrion Lannister: 

2cl vaniljalikööri (esim. Galliano) 

2cl chilivodka

ananasmehu


Tyrell 

2 cl blue curacao

 2 cl Galliano

appelsiinimehua

ruusuvettä


Martell

2 cl chilivodka 

2 cl triple sec

Karpalomehu


Juomat nautitaan hyvässä seurassa pelin, kirjan tai tv-sarjan kera. Osa on osoittautunut sen verran hyviksi, että olen tehnyt ihan muuten vaan.