perjantai 16. marraskuuta 2012

Aito ja alkuperäinen glögi

Talveen ehdottomasti parhaiten soveltuva juoma on maustettu punaviini, tuo mehuglögin esi-isä. Viinin maustamista ovat harrastaneet jo muinaiset roomalaiset ja antiikin kreikkalaiset. Mokomilla oli tapana myös lantrata viininsä vedellä.

Joskus kuulin, että viinin maustamiseen syynä oli lähinnä se, että ennen modernia viiniteollisuutta viini oli yleensä niin kitkerää, että se piti jollain maustaa. Mene ja tiedä, kyllähän alkuviinit ovat varsinaista trendijuomaa. Olisin itse taipuvainen uskomaan samantyyppiseen selitykseen kuin keskiaikaisen ruoan suhteen: mausteet olivat kalliita, ja niitä käyttämällä osoitettiin omaa asemaa ja varakkuutta. Maun käsite, etenkin hyvän sellaisen, on hyvin aika- ja paikkasidonnainen. Ei ole sattumaa, että keskiajan paratiisissa viini virtaa ja mausteet tuoksuvat. Alkoholijuomissa ja mausteissa on myös voimaa, joka puhuttelee ihmistä edelleenkin. Tästä ihan mainio teos on Wolfgang Schivelbuschin Nautintoaineiden kulttuurihistoria (löytyy myös englanniksi, ruotsiksi ja saksaksi). Mausteviiniä käsitellään myös Ilkka Mäntylän teoksessa Viinissä totuus: Viinin historia Suomessa.

Keskiajan suhteen mausteviinistä puhutaan yleensä nimellä hypocras tai sen varianteilla. Maustettua valkoviiniä saatetaan joskus kutsua nimellä claret. Ruotsinkielinen termi, glögdat vin, kääntyy suoraan suomeksi hehkuviiniksi tai sitten jää matkan varrelle glögiksi.

Kaikissa lämpimissä viinipohjaisissa juomissa on pidettävä huolta siitä, ettei lämpötila pääse nousemaan yli +78 asteen, sillä silloin alkoholi haihtuu juomasta. Itse käytän tähän tarkoitukseen paistomittaria. Aistinvaraisesti lämmitystä voi myös arvioida. Lämmityksen tarkoitus on tehdä juomasta miellyttävän lämmintä ja irrottaa makuaineita tehokkaammin.

Mitään tarkkaa reseptiä minulla ei ole, ja lopputulos vaihtelee sen mukaan, mitä maustekaapista löytyy. Hunaja on kuitenkin ehdoton tämän kanssa, sillä se taittaa mausteiden kitkeryyden. Tällaisella kombolla pääsee kuitenkin hyvin alkuun, ja olen huomannut, että mausteita laittaa helposti liian vähän kuin liikaa. Jos haluaa keskiaikaisen version, tulisi välttää uuden maailman tuliaisia, kuten vaniljaa ja chiliä.

Viini on hyvää myös kylmänä, jos sitä jää yli. Olen joskus tehnyt mausteviiniä jopa ilman lämmitystä, silloin hautumisaika on pidempi tai mausteita pitää käyttää reilummin. Ostamani punkku osoittautui omaan suuhuni liian kitkeräksi ja tanniiniseksi, joten heitin pullonsuusta sisään kanelitangon, pari neilikkaa, pippureita ja reilusti hunajaa ja annoin olla pari tuntia. Sitten kippasin sen onnellisena kurkustani alas.

Mausteviini

Pullo punkkua (mahdollisimman halpaa, mieluusti myös pahaa)
kanelitanko
1 rkl kokonaisia neilikoita
2 rkl kokonaisia mustapippureita
muita mausteita maun mukaan, esim. inkivääriä, kardemummaa, muskottia, kuminaa
vajaa desi hunajaa

Kaada punaviini teräskattilaan ja lisää mausteet sekä hunaja. Lämmitä puolisen tuntia. Tarkkaile, ettei lämpötila nouse yli +78 asteen. Pidempi aika tuo enemmän makua. Tekelettä voi maistella välillä, etenkin hunajan määrää kannattaa maistaa. Siivilöi mausteet pois, tai jos olit tosi fiksu, laitoit ne jo alun perin liemeen harsopussissa, joka on helppo noukkia pois. Nauti ilolla ja halulla. Hunaja peittää petollisesti alkoholin maun alleen, joten syytä mehiläisiä, jos tuli juotua liikaa.

Samantyyppisiä ohjeita löytyy myös Elävä keskiaika ry:n kirjastosta

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Epäreilua ruokaa

Viikonlopusta lähtien media on kohissut ennennäkemättömästä liha-alesta. Vaikka myynnissä ei ole kuin kahdenlaista lihaa, on luvassa kuitenkin kannanotto ruoan tuottajahintojen alhaisuuteen. Miksi se, joka tekee eniten, saa vähiten, kysyvät tuottajat, eikä kauppa ole vielä vastannut. Tampereen tapahtuma alkais kohta, enkä ole päättänyt, pitäisikö ruokatunnilla käydä hakemassa kimpale possua. Kaipa sitä voisi. Kun kerran saa halvalla sitä lihaa!

Median uutisointi kertoo pääosin siitä, missä ongelma on. Halpaa lihaa, liha-ale, ennennäkemätön, nyt sitä saa, halvalla! Ihmiset haluavat halpaa ja kauppa sitä heille tarjoaa. Koska kauppa ei omista katteistaan tingi, on tuottaja se, joka viime kädessä kärsii. Suoraan tuottajalta tai ilman suomalaisen kaupan duopoliorganisaatiota ostettuna ruoka on yleensä kalliimpaa, koska siitä menee tuottajalle kunnon hinta. Jos suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassakin tuottajahinnat ovat näin alhaiset, mikä mahtaa olla tilanne vietnamilaisella riisinviljelijällä tai argentiinalaisella karjankasvattajalla?

Ruoan hinta on sellainen juttu, ettei sitä ihan yhdessä postauksessa käsitellä. Kortensa kekoon kantoi esim. Sivumaun Jani (mulla on sellainen olo, että myös kakkososa olis ilmestynyt, mutten sitä tähän hätään löydä). Aiheesta on myös julkaistu viime vuonna kirja. Ruoka on Suomessa kallista, ainakin jos vertaa hintaa kaupan hyllyllä melkein mihin tahansa muuhun maahan. Kuitenkin suomalaiset käyttävät tuloistaan entistä pienemmän osan ruokaan. Absoluuttisesti ruoka on siis kalliimpaa, suhteessa tulotasoon halvempaa. Eikä itse tekemällä välttämättä säästä.

Itse pyrin suosimaan suomalaista ja mahdollisuuksien mukaan myös luomua. Suomalainen ruoka tuo leivän moneen pöytään, ja ihan jo periaatteesta haluan tukea paikallista maataloutta. Tuottajahintojen pienuudesta huolimatta suomalaisen työntekijän olot ja oikeudet ovat tarkemmassa valvonnassa kuin melkein missä tahansa muualla. Luomun suosimisen syyt taas ovat kestävässä kehityksessä ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä. Kumpikaan kriteeri ei ole kuitenkaan täysin ehdoton, eikä autuaaksitekevä: omat ongelmansa on kummassakin. Enkä aina jaksa/viitsi/pysty, tietenkään.